Käyttäjän 140ärrä kirjoittamat vastaukset
-
Sellainenkin vaihtoehto voisi olla, kuin jeesustelumetsätalous. Siinä lopetetaan omien metsien käyttö ja suojellaan ne ja ollaan siten parempia ihmisiä. Sitten jeesustellaan, miten kauheaa se muiden metsänkäyttö on, kun siellä kaadetaan puita. Metsätaloustuotteet hankitaan jonkun muun tekeminä, muiden metsistä hankittuna.
Toimii myös kaivosmineraalien kohdalla.
140ärrä 26.12.2024, 13:56Vapa on hankittu, mutta varhaisissa raivauksissa ei vielä ole tullut käytettyä. Havupuille riittävä kasvutila, ja hirvien takia taas ne aukkokohtiin jätetyt koivuraipat on tarkoituksella jätetty tässä vaiheessa tiheäksi, kun niitä kumminkin käydään verottamassa. Poistumaa on tullut joka tapauksessa runsaasti pihlajasta, haavasta ja pajusta, hirvien vikuuttaminen koivujen ohella. Tuki saatiin, ja jos olisi jäänyt saamatta, niin sama se, tavoite on kasvattaa metsä, eikä ensisijaisesti kerätä metkaa. Koivut harvennetaan kasvatustiheyteen, kun ne ovat hirvivaarasta päässeet ohi, vaikka tukisysteemi sen blokkaisi.
140ärrä 26.12.2024, 13:32Kuusivoittoisia suojelualueita olen pitänyt riskinä, kun on metsän ostoa suunnitellut. Samoin suojelualueita rajanaapurina, koska ilmeisesti jotkut puunostajat eivät halua hakata suojelualueen läheisyydessä, kuitenkin ulkopuolella, mainehaitan pelossa.
140ärrä 25.12.2024, 22:17Puhelimet on olleet Insmatin läppäkotelossa metsurihousujen rintataskussa niin päin, että kameran aukko on kehosta poispäin. Ei ole kosteus rikkonut aiempia HMD-Nokioita eikä nykyistä Samsung Xcoveria. Merkittävin ongelma on ollut latausliittimeen pakkautuva puru, jota joutuu aina joskus kaivelemaan pois. Handsfree-systeemeihin en osaa ottaa kantaa, omia ryteiköitä kun raivaa, niin ei ole ollut tarpeen olla justiinsa tavoitettavissa, vaan on ehtinyt tauoillakin vilkaisemaan, onko jotain tähdellistä (yleensä nuorimmainen kinuamassa lisää käyttöaikaa omaan puhelimeensa.) Itse työstä jotenkin vain tykkää sen verran, ettei ole mitään huvitusta kaivannut kuunneltavaksikaan. Siinä auttanee se, että päivätyö rajoittaa metsässä notkumista.
140ärrä 25.12.2024, 22:00Ei kokemusta itse koneesta, mutta kiinanmoottorit on olleet ihan asiallisia, kunhan alkuun muistaa tehdä öljynvaihdot useammin, kuin käyttö-ohjeessa kehotetaan. Ensimmäinen vaihto 3-4 tunnin jälkeen, ja seuraava viimeistään 10 tunnin. Noista tulee alkuun ulos sellaista metallipuuroa, että varmasti pidentää käyttöikää, jos sen saa mahdollisimman nopeasti ulos koneesta. Ja kumiosat sitten happanee muutamassa vuodessa, mutta eristenauhaa ja laadukkaampaa bensaletkua saa kaupasta, kun sen aika tulee. Moottori kannattaa suojata sateelta, sillä nuo ei välttämättä ole kovin vesitiiviitä, ja esim. ilmanputsarin kiinnitysruuvin kautta voi vuotaa vettä kaasuttimeen ja koneeseen.
140ärrä 23.12.2024, 22:19Volodymyr Zelensky on äidinkieleltään venäjänkielinen ja puhuu ukrainaa venäläisaksentilla. Niinikään venäjänkielisillä alueilla ei haluttu olla venäläisiä, vaan venäjänkielisiä ukrainalaisia. Ei saksankieliset itävaltalaiset ja sveitsiläisetkään näe itseään saksalaisina, eikä suomenruotsalaiset ruotsalaisina. Puheet venäjänkielisten mittavasta sorrosta Ukrainassa on sitä samaa roskaa, jota kremlistä tuppaa aina tulemaan, tuulen suunnasta riippumatta.
140ärrä 18.12.2024, 15:32Ei sitä oikein muuten saa näyttämään kannattavammalta.
Oikea vertailuhan pitäisi mennä niin, että ostetaan kaksi identtistä tilaa, mutta toisessa on jk-asennossa oleva metsä, ja toisessa aukko. Sitten aletaan vertailemaan pääomien tuottoa – lähdetään nyt siitä, että palstat on maksettu lainalla, niin saadaan helpommin rahalle hinta. Aukossa on maksettu lähinnä maaapohjasta, ja mahdollisesti tarvittavista uudistustoimista. Jk-palstassa myös palstalla olevasta puustosta. Aukosta saadaan tuloja puulajista ja kasvusta riippuen n. 15-25 vuoden kuluttua ensiharvennuksesta, millä katetaan ehkä uudistuskuluja, mutta lainapääomaa ei tässä vaiheessa ole tuotoilla vielä lyhennetty.
Jk-palstalla tehdään yläharvennus, ja siitä saadaan tuloja nopeammin ja enemmän, ja päästään heti lyhentämään lainaa. Seuraava yläharvennus päästään tekemään ehkä 15-20 vuoden päästä, ja taas on saatu tuloja ja lyhennetty lainaa. Kummassako on tässä vaiheessa enemmän pääomaa kiinni, kun mukaan lasketaan lainojen korot? Aukon ensimmäinen harvennus – josta aletaan saamaan tukkiakin – tehdään n. 25-35 vuoden iässä, ja jäävä puusto alkaa olemaan nopean arvokasvun vaiheessa. Näillä tuloilla jo katettaneen palstan hankintaan käytetty raha korkoineen. Jk-palstan puustosta osa on myös nopeassa kasvussa, kuten aina,, mutta kummassako on suurempi kasvu per hehtaari tässä vaiheessa ja miksi? Väitän, että ex-aukossa, koska jk:ssa on runkoluku pidettävä pienempänä luontaisen taimettumisen mahdollistamiseksi, joten nopea kasvu keskittyy pieneen määrään runkoja. Alkuperäistä pääomaa korkoineen on edelleen kiinni puustossa, jota on pitänyt hakata ja myydä harkitusti, ettei tilasta tulisi tuottamaton harveikko. Puuta on myyty alussa useammin, mutta tässä vaiheessa sekin vaaka alkaa kallistumaan jaksollisen puolelle nopeamman kasvun ansiosta. Kun jaksollisessa tehdään pajatson tyhjennys päätehakkuussa, jatketaan jk:ssa edelleen pienen tasaisen tulon linjalla.
140ärrä 18.12.2024, 10:46Ei liisarit maksa asiakkaan puolesta mitään, ei edes arvonalennusta.
140ärrä 18.12.2024, 10:38Ilmasto- ja luontokatoasioihin on yksinkertainen ratkaisu: Hankitaan metsästä saatavat tuotteet sieltä, missä metsätalous on kestävintä. Tai sitten ei hankita ollenkaan, sillä kaikki mitä metsästä saadaan on mahdollista tuottaa muutenkin, esim. öljystä.
140ärrä 18.12.2024, 09:35Jos polttoaine maksaa 2€/l ja kulutus on 10l/100km, ajaa 37000€:lla 185000km.