Keskustelut Metsänomistus Yksityisteiden yksikkömaksut

  • Tämä aihe sisältää 24 vastausta, 11 ääntä, ja päivitettiin viimeksi , sitten Metsäkupsa toimesta.
Esillä 4 vastausta, 21 - 24 (kaikkiaan 24)
  • Yksityisteiden yksikkömaksut

    Merkitty: 

    Onko metsien miehillä ollut ongelmia tiekunnissa saada yksikkömaksut pois osakkailta? Tuntuu että vuosi vuodelta nihkeämmin tilittävät

  • narisija

    Ei perustellut, seuraavan kerran kun törmättiin, kertoi metsästysseuran hoitaneen homman. Mahdollisesti tiesi tai ainakin aavisti asianlaidan jo aiemmin.

    Oma käyttö on harrastuksiin liittyvää henkilöautolla liikkumista, voi sanoa viikottain sulan maan aikana. Ei siinä sen kummempaa ratkaisua tehty, minähän siinä korvausta tarjosin, siivellä kun ei ole tottunut elämään.

    Jalmari Kolu

    No eräs mökkiläinen puolitti omavaltaisesti  määrätyn tiemaksunsa parin vuoden ajalta. Perusteena ”En minä niin paljoa sitä käytä”. No tiekunta laittoi perintään ja tämä fiksu vastasi lähettämällä tiekunnalle laskun jonka loppusumma oli perittävä määrä. Perusteli laskua ”että on tehnyt töitä tien eteen”. Tosiasiassa siivosi oman tonttinsa kohdalta pari vattupuskaa.

    Konkelo

    <p>Totahan ei tiekunnan tarvitse maksaa…</p>

    Metsäkupsa

    Yleensä kerran kun perinnän kautta maksun kuluineen joutuvat maksamaan, niin seuraava vuonna maksu tulee melko varmasti eräpäivänä tiekunnan tilille.

Esillä 4 vastausta, 21 - 24 (kaikkiaan 24)