Olin kerran ostamassa erään n. 2 000 ha:n kokoisesta yhteismetsästä virtuaalipalstaa. Yhteismetsä oli muodostettu sodan jälkeen Karjalaisten siirtoväestöstä.
Kyselin toiminnanjohtajalta tuloksia yhteismetsästä. Toimitusjohtajan lisäksi oli hoitokunta ja ymmärsin, että hekin kokoustivat ahkerasti korvauksia vastaan. Totesun organisaatiomenot liian suuriksi vaikka joka vuosi ym:n omistajille olikin tullut jotain tilille puun myynnistä.
Periaate on tietenkin se, että jos on tilillä rahaa, vaikka tutustumusmatkalle Tansanian yhteismetsiin … Niin sehän tehdään hoitokunnan jäsenten ja puoli-isojen kesken.
Eräs osakas oli erittäin kiinnostunut hoitokunnan kuluista ja vuosittain kokouksissa esitti useita lisäkysymyksiä, joku saattoi ajatella, että heitti esille epäilyksiäkin. Korvaukset olivat muistaakseni sovittu kertakorvauksina pj ja jäsenet. Tämän epäilijän käytös ehkä joitakin harmitti ja huomasin, että osakaskunnassa syntyi ajatus laittaa tarkkamies hoitokuntaan. Osalla ajatuksena ehkä säästöt, toisilla näpäytys. Kulut olivat olleet varmaan hyvinkin kohtuulliset, kertakorvaus tehtävän mukaan ja tarpeelliset matkat laskulla. Hoitokunta kokoontui pääosin jäsentensä kodeissa, vuorollaan myös uuden jäsenen. Kokouksen jälkeen uusi jäsen lähestyi hoitokuntaa laskulla ”kestityksestä” aiheutuneiden kulujen osalta. Lasku oli maksettu. Seuraavassa osakaskunnan kokouksessa kun asioita käytiin läpi niin joku tietysti asiasta kysyi. Kokoukselle kerrottiin, että muut hoitokunnanjäsenet olivat pitäneet kokousväkeä vieraanaan niinkuin tapana oli ollut ja vain tämä yksi oli tarjoiluista laskuttanut yhteismetsää. Epäolennaisiin puuttuja sai hieman näpeilleen.
Tämä mies ei koskaan ottanut kantaa varsinaiseen toimintaan vaan kiinnostuksen kohteena oli vain hoitukunnan kulut, edut ja palkkiot. En tiedä kuinka paljon hänellä oli yhteismetsälle annettavaa, mutta mielellään kokousväki häneltä kaikesta kyseli ja päätösten taustoja tiedusteli. En tiedä oliko käytös mukavaa, mutta näin kansan tuomio tapahtui. Kausi hoitokunnassa jäi kyllä yhteen.
Vähän sivuun. Pappi oli tavannut isäni, kun velipoika oli mennyt kihloihin. Sanoi, että mitenkähän se sinun poikasi aikoo perheensä elättää. Velipoika pisti arvostelun mieleensä. Kului aikaa ja tulivat seurakuntavaalit. Velipoika kuljetteli ikääntyneitä tuttaviaan äänestämään ja niinpä hänestä tulikin seurakunnan ääniharava ja valittiin kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi. Ensimmäisessä kirkkovaltuuston kokouksessa hän totesi, että kyseessä on luottamustehtävä ja ehdotti, etteivät valtuuston jäsenet perisi kokouspalkkiota. Ei siinä kukaan kehdannut vastaan väittää Olisi tietysti saanut ahneen leiman. Niin säästyi seurakunnan varat parempaan käyttöön.
Velipoika hoiti virkaansa 24 vuotta. Piti papin järjestyksessä ja seurakunnan talous- ja hengelliset asiat kunnossa.
Näissä luottamustehtävissä saa parhaiten tulosta aikaan tuon tyyppisellä toiminnalla. Korkeat palkkiot eivät ole aina peusteltuja ja saavat aikaan vain kateutta ja epäsopua.
Meidän (suvun) yhteismetsässäkään ei makseta palkkioita ja hoitokunnan kokoustarjoilusta vastaa meilläkin isäntäväki omaan piikkiinsä.
Kenenkähän ”papinmaksuja” Tollo on kopoinut? Ei hänen kansaneläkkeestään ihan noin paljoa mene papille, vaikka en ihan ole kartalla niistä, kun erosin kirkosta suunnilleen heti kun voin.
Mutta tyhjän saa pyytämättäkin. Ei kirkko anna mitään verojen vastineeksi.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.