Kummallista tuo yhteismetsävastasuus joillakin. Monet omistavat asunto-osakkeita. Osakkeen hinta saattaa olla suurempi kuin jonkun yhteismetsäosuus. Eikä asunto-osakkeen omistusta pidetä mitenkään kolhoosiin kuulumisena.
Meikäläinen taitaa sitten olla kummajainen, koska näen, että yhteistyössä on voimaa.
Oksapuu tuolla edellä pelkäsi, että joku lisää omistusosuuttaan yhteismetsässä ja pyrkii ”päsmäröimään” sitten asioita. Mitähän erityistä hyötyä olisi sitten hankkia paljon osuuksia. Ei luonnollisestikaan muuta kuin, että saa omistusosuuttaan vastaavan osuuden tuotosta. Toisin kuin osakeyhtiötä yhteismetsäähän ei voi ”vallata”. Sen esimerkiksi estää lain määräys, ettei osakaskunnan kokouksessa saa äänestää asiassa, jossa yhteismetsän ja oma etu ovat vastakkaiset.
Itse näkisin päinvastoin hyvänä, että jollakin on suuri taloudellinen intressi. Silloinhan yhteisen omaisuuden hoito on varmistettu. Suurempi riski saattaisi olla osuuksien jakautuminen liian monille.
Metsäomistuksen siirtämisessä seuraavalle sukupolvelle yhteismetsä on paras vaihtoehto, joka antaa perinnönsaajille ”pelimerkkejä” jakaa perintö eri tavoin.
Sukutilaa en vielä omista,kuin perikunnan kautta,sitä ei kyllä yhteismetsään laiteta aikanaan.Ostamania tiloja paritusinaa,joten olisihan jokaiselle muutama kuten Pete ehdohteli.Ajattelin varmistaa metsien,jotka olen työlläni saanut hankittua yhteismetsässä tulevan hyödynnetyksi paremmin.
Tilayhtymä aloitettiin viime vuotena ostamalla taimikkopalsta ajatellun pääperijän kanssa puoliksi.Alle kaksikymppisiä kaikki kolme,joten ensin katsottava ,minkä sortin talouden pitäjiä heistä tulee.
Satavuotta sitten isoisä sukutilan veljensä pakkohuutokaupasta osti,sen jälkeen olen suvun ensimmäinen, joka on pystynyt muutoin ,kuin perinnön/sukupolvenvaihdosten kautta ostotilallisena metsiä hankkimaan.
Perintö ylimääräistä hyvää,josta harvempi kieltäytyy ,mutta moni kyllä ei osaa sille arvoa antaa.Hävittäminen käy nopeasti,hankkiminen työläänpää.Siksi mietin kokonaisuutta ja arvostan ahkeraa työntekoa,ei peruilla elämistä.
Juuri sitä tarkoitin Anton, mutta minuun kysymys ei liity.
Onko yhteismetsän perustaminen tai metsien siihen liittäminen taloudellisesti viisasta. Kuinka markkinat hinnoittelevat yhteismetsäosuudet?
Saako tiloista paremman hinnan, jos myy ne tiloina. Vaiko siten, että perustaa niistä yhteismetsän, tai liittää ne johonkin yhteismetsään ja myy yhteismetsäosuuksina.
Näin keskiyön aikaan kun miettii, parin(?) vsop:n jälkeen, niin onko tällä ”suvussa säilyttämisellä” mitään perustetta puhtaiden metsätilojen osalta? Maatilat ja sukutilat, puhtaat metsätilatkin, osalta asia on toinen ja näiden osalta tarkoita sellaisia kokonaisuuksia joissa sukupolvia on takana jo useampia. Kukin tietenkin arvottaa jatkuvuutta omista lähtökohdistaa.
Varsinaisten sukutilojen, sanotaan nyt vaikka kartanoiden, osalta jatkuvuuden turvaa minun mielestä vain siirto, tavalla tai tosella, yhdelle henkilölle. Yhteismetsäksi jakaminen on näissä tapauksissa sama asia kuin tilan jako. Se on iso päätös. Jatkuvuutta tavallaan sekin. Ajat muuttuu, mutta itseäni viehättää ajatus siitä, että talo pysyy mutta isäntä vaihtuu. Isännän sukunimikin vaihtuu. Kun katsoo isojen tilojen historiaa, niin harva niistä on ollut yhden suvun hallussa pitkään, siis pitempään kuin vaikkapa 100 vuotta. Jos on, siis yli 100 vuotta, niin minäkö se olen joka en pystynyt yhtä jatkajaa kasvattamaan?
Kuten tuossa edellä Pete totesi, niin suuren tilan jatkuvuuden takaa tiietenkin parhaiten siirto yhdelle perilliselle. Sellaisia perillisiä ei aina ole. Eivätkä tilanteet muutenkaan sellaisia, että järjestely olisi mahdollista.
Meidän tapauksessa lähtötilanne oli se, että tilaan kuuluu tilakeskus, jossa toistakymmentä vanhaa rakennusta, mm suuri n 130-vuotias päärakennus, samoin suuri n. 90-vuotias tiilinavetta. Peltoja on varsin vähän, koska Valtio otti niistä pääosan asutustoimintaan sodan jälkeen. (omistajat eivät olleet päätoimisia maanviljelijöitä). Metsiä sitä vastoin runsaasti. Metsien tuottoja oli käytetty rakennusten kunnostukseen 1968:sta lähtien, jolloin alkuperäinen kantatila jaettiin toisen omistajaperheen kanssa.
Tilakeskus oli siis jäänyt appivanhempien perikunnalle. (toinen perhe möi jaossa saamansa maat aina heti, kun joku kuoli) Meitä ei kiinnostanut tilan myynti. Tilakeskus on lankomiehen ja meidän perheen ”vapaa-ajan” viettopaikka ja tietysti välillä vaihteleva määrä jälkipolvea. Pellot ovat olleet vuokrattuna vuodesta 1968 samalle suvulle.
Meidän ratkaisu oli, että tilakeskus, pellot ja lähimetsiä jätetään perikunnalle. Sen verran niistä tulee tuloja, että kiinteistön kulut pystytään kattamaan. Rakennukset on perusparannettu, joten ihmeempiä investointitarpeita ei ole. Metsiä ei haluttu myydä tai jakaa. Pääosasta metsiä muodostettiin siis yhteismetsä, jolloin varmistettiin toiminnan tehokkuus.
Jatkossa sitten jälkipolvien ratkaistavaksi jää tilakeskuksen kohtalo. Lähinnä siinä mielessä, että löytyykö sinne asukkaita, jotka haluavat panostaa aikaansa ja joskus myös rahaansa sen ylläpitoon. Se ei kuitenkaan ole meidän sukupolven murheita. Yhteismetsän asiat hoituvat jatkossa joko omin voimin tai sitten ostopalvelulla. Siitäkin saavat tulevat polvet päättää.
Tuohon Reiman kysymykseen siitä, että saako tilasta paremman hinnan, jos myy eikä esimerkiksi muuta yhteismetsäksi tai liitä yhteismetsään?
Luulisin, että lyhyellä tähtäimellä myynti antaa enemmän rahaa. Tosin saattaa joutua maksamaan paljon verojakin. Miten sitten tulevaisuus? Sehän riippuu aivan siitä kuinka myyntitulot käyttää. Perhe, joka omisti puolet tilasta, jonka toinen puolikas on nyt meikäläisen ”puuhamaana”, möi kuten edellä kerroin aina jonkun kuoleman jälkeen heti perinnöksi saadun maan. Tietysti vielä aikaan, jolloin inflaatio söi rahanarvoa. Eipä heille paljoa siis suuren tilan puolikkaasta lopulta jäänyt.
Jokainen ymmärtää, että suurehkon myyntitulon sijoittaminen tuottavasti ja turvaavasti on haasteellista. Jos ostat osakkeita, niin juuri ne osakkeet saattavat menettää arvoaan. Jos sijoitat rahastoihin, niin juuri niiden arvo voi laskea ja maksat paljon kuluja pankille. Asunto-osakkeissakin on omat riesansa vuokralaisten kanssa.
Hyvin hoidettu metsä tuottaa tasaista tuloa. Sitä voi sitten käyttää eri tavoin. Voit sijoittaa osakkeisiin yhtiöittäin ja ajallisesti hajautettuna, jolloin sijoitusriskit ovat pienet ja tuottomahdollisuudet keskimääräistä paremmat. Jos tarvitset rahaa asuntohankintaan, niin voit säästää metsätuloja etukäteen ja aikanaan käyttää niitä lainan hoitamiseen.
Jos perustaa tiloistaan yhteismetsän, niin niin osuuksien yhteenlaskettu arvo on pääsääntöisesti pienempi kuin metsän arvo. Näin käy varsinkin silloin kun liittää osuutensa vanhaan isoon yhteismetsään. Myytäessä koko yhteismetsä kerralla voi osuuksien arvo lähennellä metsän markkinahintaa. On olemassa joitakin yhteismetsiä joissa osuuden arvo lähentelee metsän markkina-arvoa mm. Eteläsuomen yhteismetsä.
Osuuksien vakuusarvo lainan vakuutena on yleensä huonompi kuin metsän vakuusarvo.
Pienissä ja vähän isommissakin yhteismetsissä hallintokulut syö helposti verohyödyn, varsinkin jos ei itse saa tuloja hallinosta.
Metsien pirstaloitumista yhteismetsä ehkäisee.
Parasta olisi pyrkiä siirtämään metsätilat kokonaisina kiinteistöinä jatkajille ilman lohkomisia. Henkilökohtainen metsäveroilmoitus on helppo tehtä, joten siitä ei hallintokuluja pahemmin synny.
Samoin kuin Timo Heikki, tuolla edellä jo totesin, niin yhteismetsäosuuden arvo useimmiten on pienempi kuin vastaavan metsäpalstan myyntiarvo. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Jos haluaa päästä osuudestaan eroon, niin tietenkin huono. Jos joutuu maksamaan perintöveroa, niin luonnollisestikin hyvä asia.
Kannattavuuden kannalta oleellista on hallinnon järjestäminen tehokkaasti. Kuten tuolla edelläkin kirjoitin, niin hallinto hoituu kyllä pelkin amatöörivoimin, jos kirjanpidosta huolehtii tilitoimisto. Sanoisin, että vähintään 1000 hehtaarin yhteismetsä on helppo hoitaa ja mukavakin. Veroetu nykyään voi olla siis jopa 6 %-yksikköä.
Meidän yhteismetsäkin saattaa joskus tulevaisuudessa joutua turvautumaan palkattuun vetäjään. Jatkajia ei löydy ainakaan meikäläisen jälkeläisissä, sillä lapsenlapset yhtä lukiolaista lukuun ottamatta opiskelevat omiin ammatteihinsa ja tuskin asettuvat metsien tuntumaan asumaan.
Tämän tyyppiselle omistajajoukolle yhteismetsä on erinomainen omistusmuoto. Perinnönjaossa ei ole ongelmia. Pääoman arvo säilyy ja tulee vakaata tuottoa. Jos joudutaan maksamaan vieraalle hommien hoitamisesta, niin se sitten kuuluu asiaan. Maksetaanhan nyt sijoitusrahastojen hoitajille huimia kuluja, vaikka pörssiosakkeiden omistus on paljon yksinkertaisempaa kuin metsien.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.