Kuolipesien isännättömät aseet ovat tulleet kondikseen jo 80-luvulla. Silloin alettiin tosissaan perätä näitä vanhoiltakin kuolinpesiltä. Jouduin hoitelemaan muutaman aseen suhteen paperit kuntoon ja tiedän että se seula ei enää silloinkaan vuotanut.
Silloin pengottiin mm 52 kuolleen isoisäni 30-luvun aselupia. Hän kun oli pyssyseppä, joka osteli risoja aseita ja myi niitä kunnostettuina. Oli jäänyt kolme asetta roikkumaan, ilmeisesti olleet liian huonoja kunnostukseen. Niitä sitten 80-luvulla perättiin, minultakin.

Suurempi ongelma ovat aseet, ennen vanhanisännän kuolemaa, silloin niistä ei välttämättä huolehdi kukaan ja vanhaisäntä ei enää ymmärrä.
Aselupiin pitäisikin saada edes 10 vuoden määräaikaisuus, että tulisi edes osa käyttämättömistä aseista kerättyä pois. Ampumaharrastushan on saattanut hiipua jo kolmekymppisenä ja aseet ovat hallussa jopa 50…60 vuotta sen jälkeen.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Alavuden tapauksen taustoista ei kai ole ollut lähikään kaikkea julkisuudessa, joka julkisuuteen kuitenkin myöhemmin tulee.
Pikkulinnut hiukan visertäneet, että kyseessä olisi aktiivinen, eturivin metsästäjä, joka oli laajalti tunnettu vastuullisena aseenkäyttäjänä. Kerron tämän vain siksi, että täällä on yritetty nostaa metsästäjät ja ampumaurheilun harrastajat jalustalle. On myös yritetty väittää ettei tämän porukan keskuudessa mitään tiukennuksia tarvittaisi.

Vaikea sanoa olisiko mikään ajateltavissa oleva seula, pystynyt kertomaan kyseisen henkilön vaarallisuutta. Tämä tapaus vain osoittaa että kysymys on ehdottomasti kaikista aseenkäyttäjistä. Tarkkailun ja seulonnan ulkopuolelle ei näköjään voi asettaa ketään jonkun harrastuneisuuden tai seuraan kuulumisen mukaan.
Kaikkien aseluvan haltijoiden henkistä kuntoa pitäisi tarkkailla, mutta, herran tähden, miten sitten?

Terveisin: Korpituvan Taneli

Taneli oikeassa, vaikeasti havaittavia saattaa mielenmuutokset olla koska siihen saattaaa vaikuttaa niin moni asia. Lähipiiri olisi herkin tunnistaja oudoille elkeille mutta entä jos sitä ei ole?
Olen jossain aiemmissa aikanaan todennut että jatkuva eläinten tappaminen madaltaa kynnystä myös ihmisen tappamiseen.
Asia jota on vaikea aktiivimetsästäjän tunnustaa mutta näin se vain on. Ja väitän että metsästyksen pariin hakeutuu (ehkä tiedostamattaan) mielenlaadultaan liian herkkiä tunneihmisiä.
Silloin myös tunnereaktio saattaa olla myrskyisä kun alitajunta on varastoinut liian rankkaa tavaraa.

Turhaa kuittailla kuusmottinen, tyyliin puheet on puheita.
Yksityiskohtia kuulin jo kiusallisenkin paljon, mutta kun tiedän että kaikkeen irformaatioon, virallisestikkin julkaistuun, voi tulla lipsahdus, niin kerroin vain pienen osan tiedosta. Eikä toki ole minun asiani yksityiskohtia julkistaakkaan.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Muutamia kymmeniä vuosia metsästysporukoissa mukana olleena voin vakuuttaa, että tuskin mistään harrastajaryhmästä löytyy niin paljon psyykkisesti epävakaata sakkia.

Tiukka seulonta käyntiin ja heti. Vähintään puolelta aseet pois välittömästi. Kaikkein vaarallisimmat kiilusilmät löytyvät myyriä pääravintonaan käyttävien pienpetojenmetsästyksenharrastajista, muutamalta tuon lajin edustajalta olen saanut tappouhkauksen (tosin välitettynä varoituksena, varoittaja ei uskaltanut lähteä todistamaan).

Der Steppenwolf