Olen Silencion kanssa samaa mieltä. Ei kyllä pystytä suurmetsätiloja luomaan. Aikalailla tarvitaan pääomia, riskinottamista ja omakohtaista harrastamista. Kun vielä vaihtoehtona on vaikka pörssi- tai asuntosijoitukset, jotka tarjoavat yleensä selvästi paremman tuoton ja inflaatiosuojan. Toki tietysti tilakoot kasvat, jos myyntiin tulee naapurista edullista maata. Kuinkahan usein näin tapahtuu? Muistettava on, että näistä maista kilpailevat maattomat puuhapalstojen omistajat.

Kaistalehakkuu on sinänsä mielenkiintoinen vaihtoehto. Edellyttää kyllä varsin tasaisia maita. Mäkimaastossa vähän hankaa toteuttaa. Tuo myös tuulituhoriskejä. Tietysti sitten se taimettuminen. Edellä oli esimerkki onnistuneesta . Eräs UPM:n kaveri sanoi, että 15 vuoteen tulee männylle kunnon siemenvuosia pari kolme. Meillä on harjoitettu siemenpuu-uudistuksia männylle n. 30 vuoden ajan. Joskus on onnistunut. Joskus taas ei. Usein on käynyt, että ne parhaiten kasvat paikat ovat jääneet taimettumatta heinän ym takia. Se tietysti harmittaa. Epäonnistumiset merkitsevät sitä, että osa tilan pinta-alasta on pysyvästi kesantona.

Olemme kaikkien kokemusten perusteella tulleet siihen johtopäätökseen, että mahdollisimman tehokkaat uudistustoimet ovat varmin tae kannattavalle metsätaloudelle. Eikähän tämä maksa kuin n. 10 % kantorahasta. Muistettava vielä, että käytössä on ”verovipu”, koska menot saa vähentää myyntituloista. Siis saan koronkorotonta lainaa valtiolta siihen saakka kunnes saan siltä kuviolta myyntituloa. Tämän tietysti jk-porukka unohtaa tyystin. Esimerkkinä toiminnastamme karuhkoilla mailla, äestyksen yhteydessä kylvetään männynsiemen ja alue täydennysistutetaan kuusella seuraavana vuonna. Turvataan monipuolisen metsän syntyminen ja varmistetaan myös heinettyvien alueiden taimettuminen.

Reima Ranta:
“Miksi kiistellä menetelmistä? Kukin omilla varoillaan käyttäköön nyt parhaaksi katsomiaan menetelmiä. Markkinat tulevat kyllä osittamaan kenen menetelmillä on parhaat edellytykset pärjätä mm. metsämaamarkkinoilla ja näin kasvattaa metsävarallisuuttaan.”

Reiman kanssa samaa mieltä. Metsäalat ovat kuitenkin sen verran yksilöllisiä, kuten palstan kommenteistakin voi lukea, että vallitsevan käsityksen mukaan on toivottua että tasapuolisesti kaikilla on nyt paremmat mahdollisuudet hyödyntää tietotaitoa ja sitä kautta saavuttaa kilpailuetua pääomatehottomampia ratkaisuja tekeviin nähden.

Esimerkinä omalla kohdalla reilun kymmenen hehtaarin uudistusala, jolle perustoimenpiteenä on määritetty laikkumätästys ja kuusen istutus sekä kylkiäisenä jopa kunnostusojitusta. Noin päällisin puolin lumen aikaan tarkasteltuna kyseessä voi olla suurelta osin turvekangastyyppi, jolle pari vuotta sitten valmistunut tutkimus toteaa muokkaus- ja viljelytoimet tarpeettomiksi. Itse asiassa niistä on koitunut lisäkustannuksia muokatulle alalle syntyneen hieskoivikon raivaustarpeen vuoksi. Mikäli lumen alta paljastuva maa täsmää tutkittuun kohteeseen niin mielelläni säästän ja sijoitan rahat uuteen palstaan. Mahdollinen epäonnistuminen tietty vähentää sijoitusmahdollisuuksia muutaman vuoden kuluttua. Reilua.

Tuosta tilakoon kasvattamisesta. En usko sen toimivan käytännössä. Muutama syy tuolla jo tuli. Nykyisellään ”yli”ison tilan hankkiminen ei kannata. Hinnat ovat niin korkeat, että velka kasvaisi suureksi. Ja ainakin Etelä-Suomessa palstat ovat pieniä ja hajallaan. 20 ha:n palstat 100 eri paikassa-> ei onnistu. Itekkin olen vähän läheltä myyntiin tulevia tarkkaillut. Viimeisenä viitenä vuotena ei edes 10 tilaa: kuusta vt:llä, tyhjiä heinikkoja………….

Sitä paitsi omalla työllä etelässä voi elää jo muutamalla sadalla metsähehtaarilla.

Mitäs se 60-vuotias ”vapaaherra” tekisi? Golffaisi ja kiertäisi ”mualimaa”?
Metsä on siinä mukava, että vanhempikin voi siellä puuhata omaan tahtiin.
Voi vielä 80-kymppisenä istuttaa ja perata, jos ei ole liika riuhtonut silloin nuorena. Ja tietysti ennen kaikkea voi nauttia niiden komeiden metsien katselusta, jotka on itse istuttanut ja perannut. On perspektiiviä.

Tärkeintä tietysti on, että vanhemmiten tehtävä työ ei olisi enää pakollista, eli työn määrän ja työajan voi itse valita.
Esim. Yhdysvalloissa hyvin monille eläkeläisille alkoi pakollinen työrupeama uudelleen vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena, kun eläkerahastot hävisivät taivaan tuuliin.
Toivottavasti meillä ei jouduta samanlaiseen kurimukseen.
Metsä on osaltaan hyvä eläkerahasto, toki sillä edellytyksellä, että puille riittää jatkossa ostajia.