Eipä siinä laho raiskaisi eikä tuuli tuhoaisi.

### Niin, itseasiassahan kaistalehakkuu on ollut jk:ta jo kauan aikaa sitten?
Siinähän ne metsän taimettumiskohdat ovat vain kaikki kuvion toisessa reunassa rinnakkain…
Lähetetty: 2 h, 31 min sitten
Lähettäjä: kuusessa ollaan ###

Hän otti esille mielenkiintoisen aiheen.

Olen noita kaistaleita nähnyt. Vanhimmasta päästä taisi olla sodan aikana vankityövoimalla hakattuja n. 100 m leveitä ja satojen metrien pituisia kaistoja. Eteläisimmät olivat jossain Porvoon tienoilla.

Tuosta on aikaa ja siitä pitäen on kiinnostanut, että onnistuivatko nuo. Silloin kun ne tapasin olivat enempi surkeita.

En muista nähneeni missään tietoa kaistalehakkuiden onnistumisesta.

Hakkuutin 90-luvun loppuolella muutaman 50 metriä leveän ja muutama sata metriä pitkän kaistaleen.
Ne laikutettiin ja kylvettiin männylle. Luonnontaimia tuli aivan liian vähän, jotta niistä olisi syntynyt kunnollinen metsä.
Ensinmäiseksi hakattu kaistale tulee energiapuuharvennukseen muutaman vuoden päästä.

Uusi metsälaki antaa markkinoille nyt paremmat edellytykset toimia oikein ja hyvä niin.

Metsän taloudellinen arvo on kaikkien tulevin tulojen ja menojen nykyarvojen erotus.

Toinen perustotuus on, että taloudellisesti älykkäillä metsänhoitotoimilla pyritään vain tämän erotuksen maksimoimiseen.

Aivan varma on, että em. ei ole yhtenevä puuntuotoksen maksimointipyrkimyksen kanssa. Onneksi sentään näistä hölmölään kuuluvista lainsäädännön perusteluista päästiin.

Niin harkittaessa metsänostoa kuin hoitotöihinkin investointia, korko näyttelee ratkaisevaa roolia ja se on kummassakin tapauksessa täsmälleen samansuuruinen.

Metsätaloudessa käytettävää korkoa ja sitä mistä korko muodostuu esitteli perustellusti mm. Helsingin yliopiston liiketaloudellisen metsäekonomian professori Lauri Valsta metsälakityöryhmälle.

Miksi kiistellä menetelmistä? Kukin omilla varoillaan käyttäköön nyt parhaaksi katsomiaan menetelmiä. Markkinat tulevat kyllä osittamaan kenen menetelmillä on parhaat edellytykset pärjätä mm. metsämaamarkkinoilla ja näin kasvattaa metsävarallisuuttaan.

Yhtälö on mielenkiintoinen, jos Tornator on myyjänä ja Kujala ostajana. Sikäli ymmärrettävää, sillä mitä karummat olosuhteet, sen varmemmin viljelymetsätalous ei kannata.

Järkevä metsätalous edellyttäisi siirtymistä metsätalousyrittäjävetoiseen metsänomistukseen, jossa metsätilojen tulisi olla kymmenen tai satakertaisia nykyiseen verrattuna.

Vallalla on ollut älyvapaa metsänhoitojärjestelmä, jossa ilman pienintäkään taloudellista vastuuta omaavat metsänhoitoyhdistykset jne. ovat häärineet verovarojen ja pakollisen metsänhoitomaksun tukemina taitamattomien ja/tai välinpitämättömien perintöpalstoilla. Metsäomistus on pirstoutunut ja omistajille on kustannuksista piittaamattoman puuntuotoksen maksimointipyrkimyksen vuoksi aiheutettu merkittävää taloudellista vahinkoa ja tällaista puuhastelua meillä on edelleen varaa tukea verovaroin.

Hieman aihealueen ulkopuolelta:

Reima Ranta kirjoitti: ”Järkevä metsätalous edellyttäisi siirtymistä metsätalousyrittäjävetoiseen metsänomistukseen, jossa metsätilojen tulisi olla kymmenen tai satakertaisia nykyiseen verrattuna.”

Teoreettisesti mahdollisuudet järkevämpään (mitä se sitten ikinä onkaan ja kenen kannalta) metsätalouteen olisi tuolloin olemassa.

Käytännössä pitää kuitenkin muistaa, että Suomen raakapuumarkkinoilla, etenkin kuitupuussa, vallitsee ostajapuolen oligopoli. Jos metsätaloudessa siirrytään suurelta osin metsätalousyrittäjävetoiseen metsänomistukseen, puunmyyjien tilanne voi huonontua radikaalisti. Vaikka tilakoko olisi kymmen- tai satakertainen nykyiseen verrattuna, olisi myyjä edelleen hyttynen ostajaan verrattuna. Jos puuntuottaja olisi päätoiminen (kenties myös velkavipu olisi huomattava), merkitsisi se että myyntiä olisi oltava huomattavia määriä vuosittain, ja lisäksi laskelmat olisi tehty todennäköisesti suurin piirtein nykykantohinnoilla. Kun edellä kuvatun tilanteen kaltaisia yrittäjiä olisi tarpeeksi, ostajapuoli voisi katsoa etujensa mukaiseksi pudottaa kantohintoja esimerkiksi 30 prosenttia. Pian ensimmäiset yrittäjät kaatuisivat ja loput panikoituisivat. Ostaja olisi puunmyyntineuvotteluissa pian vahvoilla.

Toki edellä kerrottu on vain uhkakuva, mutta ei ehkä niin kaukaa haettu. Ajatellaanpa metsäurakoitsijoita: suuret investoinnit, velkavetoisuus, pieni koko verrattuna vastapuoleen, kova kilpailu -> kehnohkot neuvotteluasemat. Kovaa peliä.

Omassa strategiassani näen puun tuottamisen Suomessa kohtuullisena liiketoimena, niin kauan kun se on suurimmalle osalle sivubisnestä. Prosentuaalisesti pieni osa voi toki harjoittaa tointa päätoimisena, se ei kokonaiskuvaa muuta. Mutta siinä vaiheessa kun suurin osa Suomen puuntuottajista on päätoimisia (ja velkavetoisia), olen toivottavasti jo myynyt metsäni.