Vihreät ehdotti taannoin Maaseudun tulevaisuuden haastattelussa, että avohakkuut tehtäisiin Suomessa luvanvaraisiksi.

”Ne ovat poikkeuksellisen tuhoisia luonnolle. Valtion maille eivät avohakkuut lähtökohtaisesti myöskään kuulu”, puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoi.

Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho muistuttaa, että sekä hiilinielut että metsäluonnon tila ”menevät Suomessa väärään suuntaan”.

”Itse näen yleisesti ottaen, että meidän täytyy vähentää luonnolle aiheutettavien häiriöiden määrää”, hän sanoo. ”Kun avohakkuu tehdään, se häiriö on niin voimakas, että se muuttaa pitkäksi aikaa eliöyhteisöä. Poimintahakkuissa muutos on vähäisempää”, hän sanoo. Esimerkiksi pohjakasvillisuus korvautuu avohakkuun jälkeen kokonaan toisilla lajeilla. Jatkuvasta kasvatuksesta hyötyisivät Kotiahon mukaan monet Suomen perinteiset metsälajit, joille metsän peitteisyys on itsessään arvo. Toisaalta paljon kaivattua vanhaa metsää ja lahopuuta ei jatkuva kasvatuskaan lisää ilman, että niitä siinä erikseen säästetään.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009451386.html

Kommentoin (lisätty kursivoidut ymmärtämistä auttavat sanat jotka unohtuivat Hesarin kommentista):

Ei ole montaa vuotta siitä, kun avohakkuiden hyödyt ja haitat käsiteltiin kattavasti eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa, kun siellä käsiteltiin kansalaisaloitetta avohakkuiden kieltämisestä valtion mailla. Tuloksena oli, että perusteita kiellolle ei ole. Myös Luontopaneelin julkaisuissa on käsitelty avohakkuuttoman mallin eli jatkuvan kasvatuksen hyötyjä ja haittoja.

Tärkeintä ei ole se tehdäänkö avohakkuu vain ei, vaan se millainen metsä toimenpiteen jälkeen kehittyy. Meidän on opittava matkimaan luonnon omia uudistamistapoja siinä määrin hyvin, että kaikille lajeille säilyy riittävä määrä niiden tarvitsemia ominaispiirteitä.

Luonnonmetsille on ominaista suuri vaihtelu yksittäisten metsiköiden sisällä, mutta tätä ei ole mielekästä matkia sellaisenaan talousmetsässä. Sen sijaan laajemmalla metsäalueen tasolla lisätään puiden koko- ja lajivaihtelua, peitteisyyttä, lahopuuta ja palanutta puuta. Kaikille avohakkuualueillekin jätetään nykyään edellisen puusukupolven isoja puita pysyvästi.

Etelä-Suomessa metsien käsittely voi olla jo liiankin pienipiirteistä: metsäkuviot ovat niin pieniä, että varttunutkin metsäkuvio on kokonaan reunavaikutuksen piirissä. Peitteisyyden lisääminen ja kuviokoon suurentaminen lieventävät pirstoutuneisuutta ja parantavat varttuneiden puustokuvioiden kytkeytyneisyyttä.