Jos ohjelman otsikko on suomalaiset ikimetsät, niin pitäisi sitten käsitellä niitä eikä harhailla.

Jotenkin kuvittelin tässä jokunen vuosi sitten, että ympäristöjärjestöjen ja metsätalouden organisaatioiden välille olisi saatu syntymään jonkinlainen konsensus, mutta erehdyin pahasti.

Yksi asia, josta metsätaloutta aina alituiseen syytetään, on lajien uhanalaisuus. Forest.fi kirjoittaa aiheesta näin:

”Metsien uhanalaisista 34 prosenttia elää vanhoissa metsissä ja lähes puolet, 45 prosenttia on lehdoissa. Lehtoja kuitenkin on Suomen metsäpinta-alasta vain 1–2 prosenttia. Harjuilla eläviä uhanalaisia on metsäuhanalaisista yhdeksän prosenttia, ja myös harjuja on maassa hyvin vähän.

Lehtolajien uhanalaisuus johtuu suurimmalta osin lehtojen vähäisyydestä. Se taas johtuu maataloudesta: lehdot ovat kadonneet, koska ne on raivattu pelloiksi. Tämä ei kuitenkaan näy uhanalaisarviossa, koska se ei tunnista maataloutta metsäuhanalaisuuden syyksi.

Tiukka suojelu on huono keino niin lehtojen kuin harjujenkin uhanalaisten lajien hoitoon: lehdoissa tiukka suojelu johtaa metsän luontaisen kehityksen kautta kuusettumiseen, kun taas harjut kasvavat suojelun seurauksena umpeen.”

http://www.forest.fi/fi/artikkeli/uhanalaisten-osuus-tutkituista-metsalajeista-on-pysynyt-ennallaan-luonnonhoidosta-ovat-hyotyneet-kymmenet-lajit/

Jos siis keskitettäisiin suojelu- ja hoitoponnistukset melko pienialaisiin lehtoihin ja harjuihin, saatettaisiin saada vähällä rahalla paljon hyvää aikaan, eli oltaisiin autettu jo yli puolta metsien uhanalaisista. Loppuja voitanee auttaa talousmetsien ja metsitettävien avoimien maiden luonnonhoidolla sekä lisäämällä jonkin verran myös vanhojen metsien suojelualueita Etelä-Suomeen. (Luin jostain että myös metsitettyjen peltojen pieniläpimittaiselta lehtilahopuulta on löydetty uhanalaisia lajeja.)

Lisään vielä, että pohjoisessa tunturiluonnon lajien yksi uhkatekijä on poron ylilaidunnus ja etelässä valkohäntäpeuran.