Keskustelut Metsänomistus Verotus

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 94)
  • Verotus

    Merkitty: 

    Per setämies vanhus eläkeläinen käynnisti jo pari-kolme vuotta sitten ihan oman kuusen siementen keräyksen omilta kuusiltaan ja tänä vuonna ekat teho tuotanto omiin metsiin omat taimet tuottaen on käynnistynyt.

    Pitäisikö herra Pärren maksaa alv.

    Omista siemenistä käsityönä idätys/kasvatuista Puista omissa metsissään.

    On tammikin paljon, katajia, puksipuita

  • Rane

    ”Jos luonnehdinta omasta metsästä on ”koko paska”, kannattaa harkita luopumista.”

    Petkeliksen pitäisi ensin hankkia metsää jotta voi mietiskellä tuollaisia?

    Reima Muristo

    Rane on paskan asiantuntija, passaa siinä mietiskellä.

    Rane

    Itse asiassa en tunne Gruppa Revanovitsia tai Reimaa.

    Visakallo

    Vuodesta 2008 lähtien täällä palstalla olleena olen havainnut paskan määrän pysyneen koko ajan melko vakiona. Ainostaan sitä tuottavien nimimerkit ovat vaihtuneet moneen kertaan, mutta itse tuottajat pysyneet samoina. Näinhän se menee, että toiset tuottaa puuta ja toiset jotain muuta!

    Puuki

    Kemera on pikkuhiluja verrattuna sen hyötyyn kansantaloudelle ja  metsäpuolen kokonaisverotuloihin.     30/34 pinnaa mennee verottajalle jo pikkukaupasta.  (Lisäksi alv 24 % joka on piilovero mo:ille) . Joka 3. puu siis verottajalle norm.myynnistä.   Puun n. 10 x:nen arvonnousu jalostusketjussa poikii luonnollisesti lisää myös verotuloja.

    Tuotakaan todellista talousasiaa verotuksesta ei viheriät yleensä ymmärrä kuten  ei muutakaan jotenkin talouteen liittyvää.

    Visakallo

    Vihreissäkin on mukana taloutta hyvinkin ymmärtäviä ihmisiä, mutta johtopaikoille heillä ei juuri ole asiaa, sillä puolueen pääideologia perustuu enemmänkin muuhun kuin talouden tosiasioihin. Esimerkkinä taloudesta ymmärtävä Atte Harjanne, joka kyllä valittiin johtajistoon, mutta hänen sanomansa peittyy tehokkaasti aivan toisenlaisen sanoman alle.

    Jätkä

    ALV on kyllä tähän asti ollut vero kuluttajalta yhteiskunnalle !

    Petkeles

    Heh! Jos vuoropäivin ostaa Kemeralla autoja ja vuoropäivin kärsii 110%:n veroasteesta niin mikään ei estä näkemästä alvia menona.

    Visakallo

    Sehän on kuule Petkeles erittäin hyvä keino lieventää henkilökohtaista verorasitusta. Suosittelen lämpimästi!

    PS. Missä minä olen valittanut veroistani? Suomen verottajahan on ollut minulle aivan asiallinen yhteistyökumppani siinä missä muutkin metsäalan toimijat.  Yhteiskunta ottaa osansa, mutta myös antaa myös. Metsästä ottajia on verottajan lisäksi paljon muitakin. Nyt näyttää valitettavasti siltä, että EU:n rosvojoukot ovat saapumassa Suomeen. Ne ottavat, mutta eivät anna yhtään mitään.

    Puuki

    Ulkomaisten omistus rahastoissa n. 50 %, lähes 600 000 ha metsää omistaa metsärahastot.   Veroja osa omistajista ei maksa ollenkaan Suomeen eikä muuallekaan. (L: MLU).

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 94)