Keskustelut Luonto Valo tulee Saksasta tähänkin asiaan!

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)
  • Valo tulee Saksasta tähänkin asiaan!

    Merkitty: 

    Saksassa hallitus on päättänyt höllätä tiukkoja säädöksiä susien ampumisesta.

    Sudet katosivat Saksasta yli sata vuotta sitten, mutta nyt maassa arvioidaan olevan 75 susilaumaa ja niistä on tullut ongelma eläintiloille.

    Susien hyökkäyksissä kuolee vuodessa 1600 muuta eläintä, enimmäkseen lampaita ja vuohia.

    Sudet elävät lähinnä pohjois-Saksassa, Puolasta Hollannin rajalle.

     

    Huomaa sanamuoto: ”hallitus on päättänyt höllätä……” Ei olla ensimmäisenä kysymässä mitä EU sanoo, niinkuin Suomessa.

     

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • suorittava porras

    Lehtitiedoista päätellen lakia on ”höllätty” tuloksellisesti myös maakunnassa Pirkanmaan ja Keski-Suomen rajamailla.

    Korpituvan Taneli

    Niin vaikuttaa, mutta Saksassa lakia höllää hallitus.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Kalle Kehveli

    Taisi tulla ennemminkin auringon pimennys keskikesän aurinkoon.

    Metsuri motokuski

    Toivottavasti ei  Suomen susiasia ylly ihan fobia astelle kuten Tanelilla tuntuu menevän. Minusta Suomessa edetään nyt hyvässä hengessä kannanhoitosuunnitelman puitteissa. Katsotaan mitä tuloksia se tuo ja päätökset sen jälkeen. Ilman muuta tihentymiin ja ihmisille vaarallisiin eläimiin tulee suhtautua kriittisesti ja poistaa tarvittaessa. Sama koskee myös liika suojelua joka monesti menee sekin ylilyönniksi.

    A.Jalkanen

    Virossa ollaan lukemieni lehtitietojen mukaan lisäämässä susien määrää 150-200 yksilöön eli lähes yhtä paljon kuin Suomessa isommalla alueella. Tosin Suomesta on mahdollista susialuetta käytännössä vain eteläisin 60 prosenttia maa-alasta ja siitä vielä pois taajamat.

    Korpituvan Taneli

    Miksi taajamat pitää laskea susialueesta pois? Jos kerran susi on niin toverillinen olento kuin sanotaan, niin miksei niitä ei saisi olla taajamissa. Siellähän olisi ihan sopivan pulleita koiriakin ihan, sekä aamu että iltapalaksi.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Metsuri motokuski

    Hyvä kysmys Tanelilta. Sitä olen monta kertaa ihmetellyt kun susi pääkaupunkiseudulle ilmestyy niin virkavalta tappaa sen oitis turvallisuuten perustuen. Ilomantsissa ei tule kyseeseen moinen toimenpide. Susi yritetään vain häätää muualle ja pääkaupungin luonnonsuojelijat pitävät siitä huolen että mitään lopetustoimia ei edes harkita.

    Korpituvan Taneli

    Metsuri Motokuski: ”Toivottavasti ei  Suomen susiasia ylly ihan fobia astelle kuten Tanelilla tuntuu menevän. Minusta Suomessa edetään nyt hyvässä hengessä kannanhoitosuunnitelman puitteissa. ”

    Mitä Fopista siinä on jos olen sitä mieltä Suomessa pitää suurpetoasioissa palata 50…60 vuotta sitten olleeseen tialanteeseen, jossa jokainen sai suojella pedoilta itseään, perhettään, eläimiään ja muuta omaisuuttaan.

    Se kannanhoito on sitä, mitä viime syksynä tuli ministeriöstä, kun valittivat että sudet syö kotieläimiä. Päätettiin pannoittaa huomattavasti lisää susia ja nimettiin joku ituhippi neuvomaan ihmisille että ei susi ole vaarallinen elukka.

    Enää ei saa edes ilman lupaa karkoittaa sutta markiiltansa ja jos luvan saa niin pitää ystävällisesti pyytää sutta poistumaan. Ei saa korottaa ääntää ettei sudelle tule traumoja.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Apli

    Saksassa on aina tehty ”hyviä” päätöksiä, ensin päätettiin luopua ydinvoimasta ja nyt vissiin jollain välillä myös hiilivoimasta ja se aiotaan korvata lähinnä venäläisellä maakaasulla, nordstream 1 ja 2.

    Visakallo

    Suomen on nyt lopetettava kaikki punavihreä eurohömppä ja muut itse keksityt ilmastovaivat metsissään ja vihdoin herättävä puolustamaan omia etujaan. Uusimmassa (nro 10) Metsälehdessä oli mielenkiintoinen juttu lehden lukijamatkasta Portugalin ja Espanjan metsätalousalueille. Portugalissa hyvin tuottavalla eukalyptusmetsällä oli PEFC-sertifiointi. Portugalissa sertifiointi onkin hyvän ja tuottavan metsänhoidon kannustin, – ei rajoitin kuten meillä. Kyllähän Jessenkin olisi tulevilla eläkepäivillään järkevintä laittaa Harjavallan pöllit pinoon ja siirtyä hoitamaan metsiä Portugaliin. Harjavallan haapamaat voi jättää sovinnolla hirvien laitumiksi.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)