200 tiheydellä kuusikon alle starttaa myös männyn taimet sikälti kun säilyvät hirviltä.
Saattaapa startata. Ei niistä kehity koskaan kunnon puita. Siis, jos hirvet eivät syö, niin luontonsa pakottamina ne männyt yrittävät päästä valtapuiden tasolle. Tuloksena riukuja, jotka joku lumitalvi kaataa ja osa kuolee aivan ilman mitään näkyvää syytä.
On se vaikeaa joillekin. Jostain on tulleet tukkipuut ennenkin. Ajakaa vaan ne riukunne minne haluatte ja kuitatkaa kemerat jotta ei harmita. Sillä Teitä narrataan jatkamaan riukujen keräystä ilmaiseksi. Se on sitä oikeaa metsänhoitoa!
Myyn tukkia 82 % ja ”riukuja” latvoista 13% . Lopullista tuhoa on luvassa 12 vuoden kuluttua. Taimikko kasvaa silloin jo yli 2 metrisenä. Hehtaarille saattaa jäädä muutamia kymmeniä suuriakin puita. Metsän vapaaaseen kasvuun löysäys on taitolaji, se vaatii jatkuvaa tukkipuun myyntiä mutta ei harmita.
On se vaikeaa joillekin. Jostain on tulleet tukkipuut ennenkin.
Tietysti on tullutkin. Kokemusta on esim männyn suojuspuuhakkuun asennosta 180 kpl/ha. Kasvatettiin ainakin 15 vuotta. Paikoitellen syntyi taimia, paikoitellen ei. Paikoitellen söivät hirvet taimet. Hakattiin aukoksi. Hakatuista puista tuli tukkia 92 %. Paikoitellen särkyi taimia, kun kaadettiin ja pätkittiin kuution puita. Lähes koko kuvio jouduttiin täydennysistuttamaan. Sellaiset ovat meidän kokemukset. Jos Perkolla paremmat, niin onnittelen.
Edelleenkin rohkenen epäillä mäntyjen varttumista kunnon tukeiksi 1,5-2 m3:sten kuusten seassa. Ja sitä jatkuvaa kestävää tukkipuiden myyntiä. Kyllähän niitä syntyy, kun aikansa odottaa. Meikäläisen tuntemat metsät hakattiin 1860-luvun luonnonmetsistä vuoteen 1933 mennessä tilaan, jossa tukkipuita oli keskimäärin 32 kpl/ha. Näistä hakattiin silloin vielä kaksi kolmesta. Nyt on vähintään keskimäärin 180 tukkipuuta hehtaarilla kaikki aukot ja taimikot huomioon ottaen. Ja puuta kolme kertaa enemmän kuin silloin 1933. Perkoa mukaellen. Metsän kasvatus ei ole taitolaji vaan se vaatii vain paikallisten olosuhteiden ja luonnonlakien huomioon ottamista ja jonkun verran työtä.
Kaikki lajit uusitunevat jotenkin riittävän harvassa. Mänty ei ainakaan kestä varjostamista ja eihän koivukaan varjossa kukoista. Jatkuvapeitteisinä mahtaa kuusi pärjätä joitakin vuosikymmeniä rehevällä pohjalla, ennen kuin tyrehtyy tauteihin.
Vertailuja voi ja kannattaa tehdä eri metsänkasvatustapojen kesken. Niin kirjallisuudesta, tutkimuksista kuin omista ja toisten kokemuksistakin saa osviittaa mikä menetelmä minnekin passaa tai sitten ei. Kuusikon alle uudistumisesta lähinnä jk:n menetelmän mukaisesti hoidettuna on yksi esimerkkikuvio aikoinaan jo v. -39 istutettu kuusikko joka oli hyvin tiheää ja on harvennettu 2 kertaa, siten että toinen harvennus on tehty ns. puistoasentoon v. -87 . Sinne on tullut sen jälkeen ku-taimia jonkin verran puiden alle ja väleihin, suurempiin pienaukkoihin muutamia taimia ja enimmäkseen vatukkoa ja heinikkoa. Nyt alkaa pisimmät taimet olla n. 1,5 m pitkiä.
Vastaavalle lehtomaisen kankaan muokatulle kuviolle istutetut ku-taimet on ehtineet kasvaa valtapituudeltaan 4-metrisiksi 11 kasvukaudessa.
Jk:n ja tasaikäsen kasvatuksen kannattavuusvertailussa esim. tuo istutuskuusikko voittaa vielä 4 %; korolla laskien vastaavan kasvupaikan jk:n metsän vaikka siellä oliskin ihanteellinen eri-ikäsrakenne tulossa jo valmiina. Mutta sekin on yleensä vanhoissa metsissä vasta pitkän ajan jälkeen saavutettavissa oleva päämäärä, jos puustoa aletaan sitä kohti kasvattamaan.
Jossain jk kuitenkin toimii ihan hyvin, ei aina ole päämääränä paras mahdollinen taloudellinen tuottokaan , ja esim. valmiiksi erirakenteinen hankalasti uudistettava turvemaa voi olla ihan omiaan ylispuuhakkuita varten .
Joillekkin se metsän peitteisenä pysyminen on aukkoja suurempi asia. Eräs tuttava hakkaa juuri tällaista työmaata jossa puuta ei ole myyty 60 vuoteen. Metsä on ollut jo pitkään kasvunsa päässä ja suurimmat puut ovat noin neljän – viiden motin puita. Perilliset eivät halua tehdä aukkoa vaan siitä nyt tehdään jk-metsä. Heille ei metsätulot juuri merkitse mitään kun asuvat pääosin ulkomailla. Haluavat kuitenkin tilan pitää ja pinta-alaa on lähes 200 ha. Hyvä että on mahdollisuus tällaiseenkin metsänkasvatukseen. Jos jk-metsä mahdollisuutta ei olisi niin nekin puut olisivat vielä siellä eikä koneita ilmaantuisi.
Aika on rahaa sanoi kellokauppiaskin. Olen äskeisestä kohtaa myynyt vahvan metsän paljaaksi 1968 ja se on istutettu kuuselle 1970. Rahaa talletettiin. Joku harvennus tehtiin 90 -luvulla ja leppää poistettiin runsaasti. Talletukset palautettiin. Oli työllistävä kohde. 2o16 siitä myytiin tukkia yläharvennuksella ja jäljelle jäi alle 25 senttiset puut. Puita on 5-7 metrin välein noin 260 kpl /ha. Siitä voi seuraavat 180 /ha yli 25 cm vahvuiset myydä viiden vuoden aikana pois. Tarkoitus on arvokasvun ohittaneet arvopuut poistaa lisäämästä riskiä.
Männyn, koivun ja kuusen alkuja on 3000 – 8000 /ha . En osaa erotella niistä ovatko ne hylkiöitä vai ”hybridi supereita” mutta luulen, että yli 5000 vuoden luonnon valkkaus on valinnut kestävimmät. Niitä myytäessä olen itse jo luonnokierrossa purettu atomeiksi ravinteina enkä joudu käräjille mahdollisesta rikoksesta.
Arvostan erityisen paljon jokaisen mo taimivalintaa ja erityiseen kalleimpia tuplahintaisia pitkälle jalostettuja. Niillä kasvu on reilut 30 % luomua nopeampi niin suosittelen puolittamaan taimivälin , hyöty kasvaa lisää, nelinkertaiseksi ! se on jo 120% enkä epäile.
Vertailut aina vaikeita. Meillä on 40-vuotias kerran harvennettu kuusikko 210 m3/ha, 950 kpl/ha, kasvu 14,4 m3/ha/v. On myös 50-vuotias 2 kertaa harvennettu kuusikko 267 m3/ha, 550 kpl/ha, lpm 28 cm, kasvu 11,4 m3/ha/v.
Nämä ovat toki parhaasta päästä. Tuossa edellä on Puukin kuvaus kahdesta eri metsästä. Kuvaus on tasan tarkkaan sellainen, kuin meidänkin metsissä saattaisi tapahtua.
Jk:n ja tasaikäsen kasvatuksen kannattavuusvertailussa esim. tuo istutuskuusikko voittaa vielä 4 %; korolla laskien vastaavan kasvupaikan jk:n metsän vaikka siellä oliskin ihanteellinen eri-ikäsrakenne tulossa jo valmiina.
Ihmettelen aina tuota korkolaskua, koska kummallakin hakkuutavalla metsänomistajalle jäänyt pääoma hakkuun ja hoitotoimenpiteiden jälkeen on likimain sama. Ratkaisevaa on siis se, miten uusi metsä syntyy. Kuten Puukin kuvauksesta selviää ero taimikon ja uuden metsän kasvussa on ratkaisevasti parempi jaksollisen eduksi. Se on siis hakkuutapojen kannattavuusero. Toki sitten erilaisilla tuottoprosenteilla voidaan ”arpoa” kuinka isoksi ero repeää. Kun jaksollinen puusto kasvaa nopeammin hakattavaksi, niin selvää on se, että mitä korkeampaa korkokantaa käytetään, niin suhteellisesti sitä edullisempaa on jaksollinen kasvatus. Tällä sitoutuneen pääoman laskumenetelmällä päästään siis täysin päinvastaiseen tulokseen kuin nettonykyarvomenetelmällä, jossa korkokannan nousu näyttää suosivan jatkuvaa kasvatusta. Omituista, eikö olekin.
Ei se mene toisin päin minun mielestä. Nettonykyarvolaskennalla muutetaan tulevaisuuden ja nykyhetken menot ja tulot vertailukelpoisiksi samalla hetkellä (Yl. vuosi 0 = hakkuu hetki) . Sitoutuneen pääoman tuottoa laskemalla voidaan laskea tuottoa eteenpäin. Se on vain käänteinen tapa nettonykyarvolaskennalle. Suurimmat erot syntyy(*) , jos on syntyäkseen, aloitus vaiheen tilanteessa, jossa on mm. uudistuskulut ja taimikonhoitokuluja. Jk:ssa on menopuolella heikompi kantohinta (kalliimman korjuun takia ) ja jäävän puuston pääoma-arvo. Seuraavaksi eroa syntyy nopeamman (ja eh:ta paremman) seur. hakkuutulon vuoksi (jk;ssa jos menee oikein hyvin, kuten menisi stomsöössa) . Toinen ero alkaa syntyä kokonaiskasvueron takia ; jos on jalostetun alkuperän taimet hyvin muokatussa maassa, niin kiertoajan kokonaiskasvu on selkeästi parempi kuin jk:n metsässä, joka käy välillä liian harvana (optimaalisen kasvun kannalta), jotta taimia syntyis lisää.
( (*) ne erot syntyy laskipa tuottoja nna:lla tai sitten pääoman tuottoja eteenpäin laskemalla.)
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.