Jos männyissä on latvusta jäljellä sen verran, että jaksavat tehdä käpyjä, syntyyhän siihen aikanaan jotain, jos maa on muokattu. Kyseessä lienee joko karu kasvupaikka tai jatkuvan kasvatuksen yritelmä.
En mitenkään jaksa uskoa että ahneus olisi keskeisin tekijä tai edes merkittävä tekijä. Minusta monella alan intoilijalla on vilpitön usko siihen, että jk on hyväksi luonnolle.
Alan yritykset käyttävät jk-markkinoinnissa sekä talous- että luontoargumenttejä, jopa ilmastoargumenttejä. Tavallinen kaupunkilaismetsänomistaja ei yleensä pysty ymmärtämään syvällisesti muita kuin talousperusteet.
Sen kyllä uskon, että monella maallikolla on vilpitön usko jatkuvan kasvatuksen paremmuudesta.
Sitä en kyllä ymmärrä, että alan professoritkin niin väittävät. Voiko ”lieventävänä” asianhaarana pitää sitä, että professori on osakkaana firmassa, joka myy jatkuvan kasvatuksen suunnittelupalvelua.
Äsken oli Ylellä Maarit Tastulan ohjelma romassihuijareista. Siinäkin huijattu halusi kuulla kauniita asioita. Tuli mieleen, että monet on helppo saada vaikkapa uskomaan siihen jatkuvaan kasvatukseen vaikka karu totuus, kuten täällä tiedämme on aivan toinen. Esimerkiksi syksyllä 2018 Kotiliedessä oli aukeama, millä hehkutettiin Arvometsää. Oli toimittaja uskonut kaiken propakandan aivan täysin.
Jos usko on vilpitön niin miksi suojelijat eivät vaadi ”jatkuvaa kasvatusta” FSC:n kriteeriksi?
Mielestäni kysymyksesi on hyvä, ja haluaisin itsekin kuulla siihen vastauksen. Viittasin kuitenkin laajempaan joukkoon kuin hooceeliimataisiin. Jatkuva kasvatus on kansanjoukkoen mielikuvissa, ehkä todellisuudessakin, mene ja tiedä, menetelmä jolla tuttu sienimetsä pysyy metsänä ja silti rahaa tulee omistajalle ja kansantalouteen.
Tavallinen kaupunkilaismetsänomistaja ei yleensä pysty ymmärtämään syvällisesti muita kuin talousperusteet.
Ongelmanpoikanen metsäalalla on minusta se, että ammattilaisorganisaatioissa ei ole täysin havahduttu monien (kaupunkilaisten) metsänomistajien kirjaviin intresseihin. Perintönä tullut metsänpalanen voi olla pienimuotoinen pyhättö, jonne sopii humisevien honkien sekaan mättäälle levittää jooogamatto tai virittää tentzile ikihaapoihin. Sitten kun tällaiselle tyypille metsäkeskus lähettää kirjeen, että nyt pitäisi asap tilata moto metsään, niin siinä menee herkästi aamulatte väärään kurkkuun ja twitteri rupeaa raikaamaan. Koomisinta/surullsinta tässä on vielä se, että metsäkeskus toimii tässä sinänsä ihan totutun järkevästi ja varmaan annetun tehtävänsäkin mukaisesti. Maailma vaan muuttuu niin nopeasti.
Kuten olen monesti jo todennut, monitavoitteisen metsänomistajan palettiin kuuluu myös jatkuva kasvatus. Sen maltillinen lisääminen auttaa tuottamaan lisää erilaisia ekosysteemipalveluja. Tuossa aiemmin oli kuitenkin kyse hiilinielujen lisäämisestä ja siihen jk ei ole paras menetelmä.
Tasaikäinen metsä kuulemma on alttiimpi useammalle eri luonnontuholle kuin jk:n metsä. Tutkimus tehty kirjallisuuden ja as.tunt.haastattelujen (?) perusteella. (ML uutimet) . Sitä ei tutkimus kertone, mikä tuhon laji on haitallisin isommassa mittakaavassa. Tyvilaho voisi olla se eniten haittaa aiheuttava Suomessa tällä hetkellä.
Enempi riippuu tilanteesta kuin menetelmän nimestä , kumpi tapa on alttiimpi esim. tuulituhoille. Jos vaikka kookas kuusikko hakataan jk:n taimien syntymistä varten, niin se on silloin melkein aina liian harvassa asennossa selviytymään tuulituhoilta. Liian harvaksi hakattu eh-metsä on sekin altis tuuli -tuhoille, varsinkin jos korjuu on tehty haastavissa olosuhteissa. Isoimmat paikalliset tuulituhot olen nähnyt jk:n tyylillä hakatuissa metsissä, jos laajoja myrskytuhoja ei oteta huomioon . Kun puita on harvassa ja niistä suurin osa kaatuu , niin tähteelle ei paljon jää.
Avohakkuualan reunametsät saattaa kärsiä tuulituhoista myös. Mutta samoin esim. pienaukkojen reunat , niissä on suhteessa paljon enemmän reunametsää kuin isommassa aukossa.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.