Aivan totta, pöllöillä on erilaisia elinympäristövaatimuksia. Korpimäki on tutkinut helmipöllöä. Piti em. kirjassa sitä ja varpuspöllöä vanhoista metsistä riippuvaisina lajeina.
Eikös se huuhkaja viihdy kuitenkin parhaiten kallioisissa metsissä eikä niinkään kaatopaikoilla. Saattaa pyydystää joskus kettujakin. On se sen verran iso . Kerran yhdellä tieaukolla lensi läheltä pään yli hämärissä. Pientä huminaa vain kuului ja oli kuin pieni liitokone olisi humauttanut mennä linjaa pitkin häviten kohta pimeään metsään. Jos olisi nuppiin tarrannut, niin olisi nämäkin sepustukset voinneet jäädä tekemättä tänne meikäläiseltä. Jotkut olis tietysti siitä mielissään vaan en ehkä itse kuitenkaan. Kyllä tälle palstalle sopii pääasiassa huru-ukkojen seuraan hyvinkin monenlaista sukan kuluttajaa.
Helmipöllö on vähentynyt, varpuspöllö ei, pikemminkin päinvastoin. Molemmat löytävät vielä melko helposti pesäpaikan vanhasta palokärjen kolosta. Varpuspöllöt näyttävät jossain määrin tulevan tiaisten ruokintapaikoille talvella. Itse olen nähnyt sitä lähinnä talvella. Keväällä kuulee sen punatulkkua muistuttavaa ääntä silloin tällöin.
Tavanomaisen avohakkuun sijaan voidaan tehdä luontaista uudistamista varten kaistalehakkuu tai suojuspuuhakkuu, jos on sopivaa taimiainesta ja -suojuspuita (muitakin kuin kuusia) . Suojuspuuhakkuu on sekin jo vanha menetelmä jonka käyttö miltei lopetettiin huonojen kokemusten vuoksi. Ehkä on ollut liian vähän sille sopivia kohteita tai sitten tehty osin väärille kohteille aikoinaan. Se vaatii useimmiten ennakkosuunnitteluakin eli väljennyshakkuun . (PS Yksi tekijä hakkuutapojen muuttumiseen on tietysti myös puusta maksettu kantohinta. Ennen muinoin sillä oli tapana kohota vuosien mittaan, kun nykysin se ei sitä yleensä enää tee; päin vastoin reaalihinta on laskenut muutamaa harvaa poikeusvuotta lukuunottamatta ).
Jk- hakkuuta parempia luont. uudistamisen menetelmiä , jos halutaan esim. lisätä lehtipuun määrää monimuotoisuuden lisäämiseksi tai tyvilahokuusikoissa metsän terveyden takia.
Puuki palautti keskustelun raiteilleen. Eivät nuo edellä mainitut, kaistale- ja suojuspuuhakkuu päällisin puolin välttämättä poikkea kovin paljon jatkuvan kasvatuksen pienaukoista ja poimintahakkuista. Yhtenä olennaisena erona on se mitkä puut jätetään: jaksollisessa mallissa uudistamiseen tähtäävässä hakkuussa yleensä suurimmat ja parhaimmat puut jäävät siementämään uusi metsä. Jatkuvassa mallissa poimitaan lähtötilanteesta riippuen joko kaikkien latvuskerrosten puita tai tehdään yläharvennus, harvemmin alaharvennusta.
Jatkuva metsämalli ei siis aina pyri erirakenteisuuteen, vaan kaikki hakkuut ovat sallittuja, mutta avohakkuuta pyritään välttämään. Toinen ero menetelmien välillä onkin se, että jatkuvassa mallissa pyritään välttämään uudistamisvelvollisuuden laukeaminen (puustopääomaa jätetään aina vähintään lakirajan verran ja aukot ovat pienaukkoja), ja näin ei tarvitse sijoittaa rahaa maanmuokkaukseen ja metsänviljelymateriaaliin. – Juuri niihin, jotka lisäävät metsien kasvua ja hiilen sidontaa. Varmaan lehtipuitakin syntyy harvana kasvavaan jatkuvaan metsään mutta ainakin siemensyntyisinä vähemmän, kun maata ei muokata. Avohakkuu ja maanmuokkaus räjäyttää ilmoille maan siemenpankissa lymyilevän monimuotoisuuden, ainakin rehevillä kasvupaikoilla.
Annelii:nyt onnistuit kiteyttämään pari pointtia mikä on jk:n perisynti….p.s.halutaan että metsä näyttää metsältä…..,eihän kukaan kehtaa myöntää totuutta joka on……( kerro sinä Anneli ..)..,tiedät/arvaat kyllä,heh
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.