Tukkipuiden laatututkimuksia on joskus tehty. Ainakin ”Pohjoisen laatupuu”-nimisen tutkimuksen mukaan paras sahauksen laatupuun saanto on Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueiden mäntytukeilla. Jatkuva yläharvennus on tietysti heikentänyt joidenkin alueiden puun laatua, jos siemenpuiksi on jäänyt jämäpuut. Muitakin syitä laatueroihin toki on .
Nyt on miltei koko Suomessa hyvä mä-siemenpuuvuosi joten kannattaa tehdä sp-hakkuita ja hyödyntää luontaisen uudistamisen mahdollisuus avohakkuun vaihtoehtona siellä missä sp:n jättäminen on mahdollista muuten.
Suomenlahdelta puhaltava tuuli on todennäköisempi muovaaja rannikon puihin kuin jotkin harvennukset. Samanlaisia vinolatvaisia riittää mihin vain merenhajut ulottuu. Ensimmäiset lepän pölyt ulottuu keväisin Baltiasta joka kevät nenääni niin eiköhän nuo havupuiden suvutkin leviä samaan tapaan. Savolaisten jalostus koheni kun polkupyörä keksittiin!
1700-luvulta nykypäivään on muutama sukupolvi männyn näkökulmasta. Siinä ajassa ei ihan kovin kummoista jalostusta ehdi syntyä, niin en nyt sahauksen tai huonosti valikoivan metsänhoidon piikkiin laittaisi.
Tuuleen liittyviä asioita löytyy esimerkiksi googlaamalla sanoilla Tylebäck ja Frösakull (ja varmaan monilla muillakin paikannimillä). Ovat paikkoja Ruotsin länsirannikolla, jossa tuulee vähän enemmän. Hyviä hiekkakankaita männyn kasvumaaksi. Ei vaadi hirvittävän paljon, kun keksii, mitä sellaiselle hyvää tukkia kasvavalle pitkälle ja laihalle männylle käy noissa olosuhteissa. Jo ennen 1700-lukua.
Silloin kun mä-metsikkösiemenkeräykseen kelpasi vielä paksuoksaiset ja lyhyet pellonreunapuutkin, niin sillä oli vaikutusta taimien laatuun ja kasvuun. Yli metsän hakkuut sahapuiksi ja tervanpolttoon hakattujen männiköiden jälkeen jäi aikoinaan monesti ne heikomman perimän puut pystyyn. Myös hoidetun metsän lisävaltapuista voi kasvaa hyvälaatuinen ja tuottava metsä yläharvennuksen jälkeen. Mutta sillä on vaikutusta jo seuraavaan sukupolven metsään miten laadukkaita ja hyvin kasvavia jätettävät siemenpuut on .
Kotkan metsäoppilaitos järjesti useita sahaukseen liittyviä koulutuksia myös aikuisille, Kurssipaikkana oli Palvaanjärvi.
Siellä joillakin kursseilla paneuduttiin myös apteeraukseen siten, että mentiin metsään, arvioitiin runkoja pystyssä, kaadettiin ja katkottiin ne ja kuskattiin sahalle, jossa katsottiin, mitä pölkyn sisällä oli.
Puut olivat hulppeita mäntyjä, siemenpuita, joiden ”aika oli tullut”. lyhimmistä tuli vain neljää tukkia, mutta pisimmistä kuutta – eikä D 1,3 ollut paljoa yli 40 cm järeimmissäkään. Jonkinasteinen yllätys oli, että viivasuora, tasalaatuinen tukki oli saanut sydänhalkeaman, joka oli pahimmillaan niin pitkä, että sydänlankut (2 kpl) -halkesivat pöydältä pudotessaan.
Syynä oli melko varmasti Suomenlahdelta puhaltavat tuulet, jotka taivutellessaan runkoa aiheuttivat kuolleeseen sydänpuuhun halkeaman. Pahimmillaan tuo halkaisi saheet silloin, kun runko ei ollut kiero.
Niistä rungoista olisi kannattanut tehdä pyöröhirsiseinää halkeamajohteella.
Metsäpalot ovat olleet aikoinaan ainoat männikköä jalostavat tapahtumat, kun suurimmat – kilpikaarnaiset männyt selviytyivät paloista elävinä. Sen jälkeen vanhakin puu alkoi raivokkaasti tekemään siemeniä!
Jatkuvan kasvatuksen kestokoealoilla E-Suomessa alikasvoskuusista 2/3-osa on tyvilahoisia. Silloin pitää tehdä kuusten täysraivaus ja vaihtoehto on viljellä kuusen tilalle koivua. Muuten ei päästä eroon kuusikon maannousemasta . Jk ei sovi E- eikä Keskisen Suomen kuusikoihin, jos tyvialahoa on ollut edellisen sukupolven kuusissa.
Kuusi ei viidykään kuusen alla. Luonnossa kiertokulku etenee niin, että kuusi tulee valopuiden alle tai valopuiden jälkeen. Turha stressata erirakenteisessa metsässä puita tällaista kehitystä vastustavilla menetelmillä. Luonnossa vääristynyt tilanne korjaantuu hyönteis- lumi- tai tuulituholla, jonka jälkeen valon määrä riittää taas valopuille.
Kannattaako myöskään maannousemalla ressata. Luken mukaan juurikääpää esiintyy rannikkoseudulla ja ahvenanmaalla 10-30 % kuusikoista ja sisämaassa vähemmän. Rannikoilla vaikuttaa maanlaatu ja ilmeisesti sisämaassa kaskeamiset ja muu viljelyperintö (kulttuuriperintö) emäksisillä mailla. Maannousemaa happamilla metsämailla ei juurikaan esiinny.
Eiköhän sienen hallinta ole aika hyvin hallussa. On luonnollista, että sienen vaivaamilla alueilla kuusen kasvatusta ei jatketa. Näin se on myös jaksottaisessa metsän kasvatuksessa ja tuo väittämä, että maannousema olisi jatkuvan kasvatuksen ongelma, on aika kaukaa haettu. Vähänkö on viimeiset vuosikymmenet muokattu ja istutettu kuuselle. Sitäkään ei ole perusteltu maannousemalla. Tuskin tiedetään sitäkään, oliko vuosikymmeniä jatkuneessa kuusen istutuksessa kysymys onnesta vai onnettomuudesta ja minkälaisen uhkan kirjanpainaja tulee sitten tulevaisuudessa asettamaan.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.