Pienaukkohakkuut on Metsähallituksen vippaskonsti päästä hakkamaan metsäalueilla, joiden luokitus on muuta kuin talousmetsää. Tai talousmetsän erityisalueita, joissa on virkistyskäyttöä tms.
Kiima saada hakkuita ja motteja on kova, talousmetsät ei riitä ja nykyään parhaat hakkuukohteet on muualla kuin talousmetsissä. Metsäväki voi partaansa hykerrellä, kun jk-väki ja vihreät on ”ostanut” tuon pienaukkohakkuun.
Pienaukkohakkuussa ei tavoitella uudistumista, vaan tavoitellaan hakkuita.
Tulevien sukupolvien metsät siinä tärsitään pilalle, ei siinä sen kummempaa.
Jo 50-60 luvulla tehtiin (leimattiin) paljon pienaukkoa. Kokemustietoa oli jo siihen aikaan. Vapautettiin ylispuista taimistoja ja nuoria metsiä. Toimi silloin ja oli yleinen tapa hoitaa metsää. Tehtiin myös aukkoja, jotka muulla tavalla olivat vaikea uudistaa. Eli siihen aikaan ilman kehityskelpoista taimistoa tai nuortametsää ei avattu tai jos avattiin, uudistaminen hoidettiin keinollisesti. Ei ainakaan siihen aikaan metsänpohjia jätetty hoitamatta.
Aika paljon tulee tamppaamista jk:ssa kun kiertoaikana harsintaa tehdään useammin kuin tasaikäisessä metsässä hakkuita. Maanmuokkaushan ei nykyään maaperää pilaa, kun menetelmät on kehittyneeet. Jos on hyvät talvikelit, niin onnistuu se jk:kin vähemmillä maaperävaurioilla mutta alueilla joilla ei ole kunnon talvea tilanne on hankalampi.
On se kiertoaika pidempi jk:ssa ja hakkuita tehdään 15 v. välein myös jaksollisessa ja voidaan jaksollisen kiertoaikaa myös pidentää, sitä myös tehdään. Tehdään väljennyksiä, siemen- /suojuspuuhakkuita tai muuta, ennen varsinaista uudistamista.
Mämä ovat sen tyyppisiä asiota metsänhoidossa, kannattaako käydä yksilöimään, kun menevät päällekkäin jo tällä hetkellä. On samantyyppinen asia kuin myös puukauppassa, kannattaako käydä eriyttämään sielläkään, kun yhdellä tavalla pärjätään.
Timo Kujala on siinä oikeilla jäljillä, että (enää?) hän ei halua lokeroitua jatkuvan kasvatuksen harjoittajaksi vaan Nordnetin haastattelussa sanoi tekevänsä metsässä mitä tarvitsee tilanteen mukaan. Ainakin siemenpuuhakkuu ja äestys olivat nyt keinovalikoimissa mukana, ehkä jatkossa myös kylvö ja istutus.
Jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnostavia elementtejä ja itse pyrin esim. aina jättämään alikasvosta. Toistaiseksi oman kokemukseni mukaan sitä ei synny riittävän tasaisesti eli ainakin täydennysistutusta tarvitaan ja lisäksi alikasvos tuppaa kärsimään pahasti hakkuissa. Mutta kokeilut jatkuu ja yritän poimia hyvät puolet kaikista menetelmistä. Parasta on itse katsoa mikä toimii ja mikä ei kun tutkimustuloksetkin näyttävät kovasti riippuvan tutkijasta.
Pienaukkohakkuu sopii korpikuusikoihin. Niissä luont.kuusta tulee eikä tarvita muokkausta. Muualle ei oikein hyvin ellei ole valmiina taimet. Männiköissäkin Kujalat ym. palaa siis jo aikoja sitten parhaaksi todettuun valoisamman aukon kasvatukseen maanmuokkauksineen.
Luont. uudistettaessa tasaikäinen voittaa yleensä jk:n kasvatuksen optimoidun erirakenteisen tapauksen kaikilla metsänkasvatuksen norm. korkokannoilla laskettuna . Myös harvaan istutus & luont. taimien käyttö (ku) peittoaa jk:n useimmissa tapauksissa. Varsinkin kun lasketaan otimoiden myös tasaikäisen metsän kasvatus (myös yläharvennus käytössä ) . Melko paljon tasoittaa aloituskuluja vertailuissa , jos jk:ssa tehdään täydennysistutusta ja raivauksia, jotka useimmiten kuuluu siihenkin menetelmään todellisuudessa.
Eittämättä metsänomistajien osuus puuhuollon toimijoina tulee lisääntymään. Se on kustannuskysymys myös ja sopii metsänhoitoon. Tuskin tarvitaan jaottelua luontaiseen ja keinolliseen metsänhoitoon sen perinteisessä tarkoituksessa. Pitää yllä kahta erillistä metsänhoidontapaa samassa metsässä. Menee hyvinkin tuon Kujalan mallin mukaan, hoitaa aina tilanteen mukaan.
MT kirjoittaa, että luontainen uudistaminen tuottaa edelleen usein epäonnistuneita taimikoita. Tässä tarkastettujen kohteiden luvussa eivät liene jatkuvan kasvatuksen metsiköt mukana, mutta jos oisivat, tulos olisi uskoakseni vielä lohduttomampi.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.