Aihe on sen kaltainen, että mitään lopullista totuutta suuntaan tai toiseen ei ole olemassakaan, taloudellisessakaan mielessä. Paikalliset olosuhteet ovat vaikka minkälaisia ja elämme alati muuttuvassa maailmassa.
Se tiedetään jo yksinkertaisella matematiikalla, että taloudellisessakaan mielessä jatkuvaa kasvatusta ei voida sulkea poiskaan. Metsäalalla ei ole takavuosina ollenkaan haluttu ymmärtää, että jos metsätalous on taloudellista toimintaa, niin siihen on sovellettava talouden lainalaisuuksia. On suorastaan koomista, että eivät edes kaikki alan tutkijat ymmärrä tätä.
Minusta oleellista on ymmärtää kuinka eri muuttujat vaikuttavat ja millä voimakkuudella (herkkyysanalyysit), jonka perusteella voimme kulloisienkin ratkaisujen vaikutuksia arvioida.
Täälläkin ilmenee vahvasti se, (kuten yleensäkin) kun ei kapasiteetti itsellä riitä asian analysoimiseen, niin kiistetään koko asian merkitys, mikä on tietysti surullista.
Toisaalta kyse on myös metsätaloudenharjoittajan osaamisesta. Korvalääkäri ei tee silmäleikkauksia, enkä minä aja matkustajalauttaa saariston ahtailla väylillä. Eli osaamisen perusteella menetelmät valitaan.
Näen omien metsieni hoidossa liian suurena riskinä sen, että luontainen uudistuminen heinittymisen takia epäonnistuu. Vaihtoehtoisesti varjostuksen alla taimet kituvat ilman merkittävää kasvua. Siksi suosin jaksollista kasvatusta. Toisaalta kokemusta minulla on myös siitä, että osa kuviosta on viljelty ja osa uudistettu luontaisesti. Tässä tapauksessa molempiin on lopulta tullut pääosin kelvollinen puusto, mutta varhaisperkausten/heinäämisen työläydessä on ollut järkyttävä ero. Harvemmin luontaisen uudistumisen laskelmissa otetaan lähtöarvoiksi korkeintaan 0,5-kertainen teho ja kaksinkertainen raivauskertojen määrä verrattuna mättäisiin istutettujen taimien hoitoon. Luontaisten taimien pelastaminen heinikosta on työtä, jota en voi kuvitellakaan antavani palkkametsurin tehtäväksi. Ei, kannattavuuslaskelmissakin oletetaan pikemminkin luontaisen uudistumisen syntyvän vähemmällä työllä kuin viljelytaimikon. Eli millään yleisellä tasolla ei voida sanoa luontaisen uudistumisen onnistuvan, vaan jokainen kuvio pitää tarkastella omana tapauksenaan.
Toki kuusialikasvosta hyödynnän valopuiden alla, jos sellainen tilanne näyttää olevan tarjolla ja tähän sekamenetelmään tuon vielä oman mausteen alikasvoksen täydennysistutuksilla.
Kaikista paskinta erisuuntaan työntävillä tutkijoilla on se, että heillä on näköjään tarkoituksena alan vahingoittaminen ja mustamaalaus. Kansallinen ja mo:n etu täytyisi olla etusijalla.
Täälläkin ilmenee vahvasti se, (kuten yleensäkin) kun ei kapasiteetti itsellä riitä asian analysoimiseen, niin kiistetään koko asian merkitys, mikä on tietysti surullista.
Tästä olen ihan samaa mieltä. Kun esitin taannoin miten NNA-laskentaa vastaavan arvion voi tehdä myös toisinpäin korkoakorolle -laskelmalla, niin joku (nimeltä mainitsematon reperantalainen) haukkui minut kokonaan matematikkaa ymmärtämättömäksi .
Ajelin juuri Lappia pitkin ja poikin ja alasta kiinnostuneena tietysti kaiken aikaa seuraa metsiä. Silmiinpistävää minusta on, kuinka erilaisia metsät kasvultaan siellä ovat. Sekin on minusta selvää, että voimakkailla toimenpiteillä siellä jos missään voitaisiin puuntuotosta lisätä radikaalisti. Sitä en osaa sanoa, olisiko se taloudellisessa mielessä tai ilmastomuutoksen jne. kannalta järkevää vai ei. Sitä väistämättä pohdin, että mitä tekisin, jos päätösvalta olisi minulla. Toisaalta ilmaston lämpeneminen ennustaa Lapin männikköihin huomattavaa kasvunlisäystä.
En ole ehdottomien kieltojen kannattaja, mutta en näe kyllä mitään järkeä tehdä siellä männikköihin silmin kantamattomia kokonaan puuttomia aukkoja. Siemenpuustoilla uudistaminen on siellä aivan varteen otettava menetelmä kankailla, jossa mänty luontaisestikin menestyy. Mitään järkeä en näe siinä, että valtio siellä avohakkaisi 3%, kun valtio saa lainaa miinuskorolla, eikä Metsähallituksen tuloutuksella ole juurikaan merkitystä valtiontalouden näkökulmasta.
Tarkkailin juuri omistamaani siemenpuustoa, josta siemenpuut olisi pitänyt oikeaoppisesti jo kaataa, mutta olosuhteista ja määrästä johtuen se on jäänyt. Kun siemenpuuna on vanha valtapuu, joka on jätetty ”maisemapuuksi” niin huonosti taimettunut aukko on 5 aaria ja pikkutukin kokoisena siemenpuuksi jätetyn, joka nyt on jo komea tukkipuu, huonosti taimettunutta kohtaa ei ole ollenkaan, jolloin siemenpuut voidaan poistaa vasta ensiharvennuksen yhteydessä.
Omia metsiäni kulkiessani raivaussahaa huutaa joka ainut palsta. Turnetta riittää! Oliko esim. Savukoskella Metsähallituksella alle viisi metsuria ja pinta-alaa on enemmän kuin koko Uusimaa. Ihmiset pidetään ennemmin sisäruokinnassa, kuin työllistettäisiin, mikä on järjenvastaista. Kaikki häviävät!
FaceBookin kautta ratkesi Ilomantsin merkillisten pienaukkojen arvoitus. Kuvia näkyy kun laittaa Google Mapsiin hakusanan Suomunjärvi Lieksa. Lisäksi voi katsella FB:stä sivustoa Ilmakuvia Ilomantsista. Julkaisen tässä kuvaaja Alpo Hassisen luvalla hänen tekstiään ryhmästä Metsäasiantuntijat.
”Männyn uudistus ja jatkuva kasvatus ei onnistu pienaukkojen avulla! Vuonna 2004 perustettiin Mekrijärvelle männikköön koeala, jossa muistaakseni tutkittiin hyönteisten iskeytymistä puutavaraan. Aukeaksi hakattu koeala oli noin 25 metriä halkaisijaltaan. Koe päättyi samana vuonna, eikä alueelle tehty sen jälkeen mitään. Nyt on kulunut 16 vuotta, eikä tuolla pienaukolla ole yhtään kelvollista männyn tainta! Siellä on vain muutama ruipelo puolikuollut männyntaimi, pari hieskoivua ja tälle maaperälle täysin sopimaton kuusentaimi. Uudistaminen ja jatkuva kasvatus pienaukkojen avulla ei siis toimi männikössä, tämänhän jo kaikki ammattilaiset tietänevät. Aukon pitää olla kunnon kokoinen, ja sittenkään sen reunassa ei saa olla isoa metsää. Maanpinta kannattaa rikkoa tavalla tai toisella. Sinne pitää myös käydä tekemässä taimikonhoito, muuten männynruipelot tukehtuvat lehtipuiden alle, hirvet syövät ne, tai ne kaatuvat lumen painosta maahan. Tuo aukko on ollut hiilen lähde koko ajan, ja tulee olemaan ainakin seuraavat 30 vuotta.”
Täsmennys vielä edelliseen: osa noista koealoista oli perustettu niin, että puut oli kaadettu juurineen, jolloin kivennäismaa paljastui samaan tapaan kuin maanmuokkauksessa. Ympäröivä metsä oli periaatteessa riittävän vanhaa tuottamaan siementä, mutta siltikään pienaukot eivät olleet taimettuneet.
Mikä oli Mekrijärven männikössä kasvupaikkatyyppi ? Karukkokankaalla onnistuu männikön luontainen uudistuminen hyvin ilman maanmuokkaustakin. Myös kuivalla/kuivahkolla kankaalla jollain raapimismenetelmällä tai metsäkoneiden jättämiin jälkiin. Mutta aukko pitää olla suurempi kuin muutaman aarin, jos on aikomus harjottaa metsätaloutta.
Kuusen taimien varttuminen rk:lle vei keskimäärin 42 vuotta Metlan kestokoealoilla olevissa jk:n kohteissa. 33 vuotta on itselläni eräässä kohteessa harvan kuusi-koivusekametsän alle kestänyt taimien kasvu suunnilleen tuohon 1.3 m kokoon. Olisiko kasvu kiihtynyt sitten viime aikoina , kun noinkin nopeaan syntyy uusia tukkipuun alkuja (?) . Siitä kun poistaa ylispuut, niin ensiharvennuskokoa taimet on jo n. 55 vuotiaina. Tukkipuun korjuuseen 2.harvennuksella pääsisi kuusten ollessa n. 75 vuotiaita. Maisemametsän kasvatustahan se olisi ja kaikki harrastukset tunnetusti maksaa, niin myös j-kasvatusharrastus.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.