Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Jaa, sitähän ei tässä vaiheessa tiedä, mitä seuraava sukupolvi metsälleni tekee. Ja en oppiriidoista välitä, mutta varsinaista uudistamista ei tarvitse tehdä ja avohakkuuta se ei ole, kun on valmis metsä paikalla. Eli olkoon mitä on, mutta koivikon paikalla on edelleen monijaksoinen metsä, josta on tukkikokoiset koivut hakattu. Tuon toisen tulevaisuus sitten näyttää – siinähän on nyt siis hyvä harvahko kasvatusmetsä, jonka jatkokäsittely ratkeaa parinkymmenen vuoden jälkeen, mutta veikkaanpa, että mahdollisuuksia on moneen. Mutta lohdullista on, että vieraat tietävät tämänkin paremmin 🙂
Minua ei sädekehät kiinnosta, kunhan metsät voi hyvin ja vielä tuottavat jotain.
Metsää on moneksi, sitä riittää vaikka oppiriidaksi. Käydään kiistaa siitä, mikä metsänhoidon muoto kuuluu minnekin. Päällekkäisiä ovat joka tapauksessa ja kuka sen sanoo, mikä kuuluu minnekin? Kuuluuko kuusen alikasvos jatkuvaan vai jaksolliseen, tai lakirajat. Ovatko ne jaksollista, vai tavoitellaanko niillä jatkuvaa kasvatusta. Sekaisin ovat ja taitaa olla enemmän ”päättäjän” näkemyksessä mitä ovat.
Miten voitaisiin määritellä paremmin, mikä on luontaista ja mikä on keinollista. Tällainen pohdinta on tietenkin vanhanaikaista ja tarpeetonta. Mutta vielä 60 luvulla menetelmät sopivat samaan metsään. Tehtiin aina sitä mikä oli ajankohtaista. Tehtiin jatkuvaa ja tehtiin jaksolliasta ja uudistettiin aina kun oli sen paikka.
Mikä siitä poikkesi tähän päivään. Oli tiukat rajat jäävälle puustolle, ettei metsää päässyt hävittämään. Voi sanoa, että hyvää otettiin ja parasta jätettiin. Eikä kiistaa metsähoidon muodoista siihen aikaan ollut, hyvin sopivat samaan metsään.
Metsänhoidon eriyttäminen on tullut vasta sen jälkeen ja on kirjattu metsälakiin. Epäilen, että tutkimuksen tarkoitus olisi alunperin ollut menetellä tällä tavalla. Tiukka vastarinta teettää monenlaista.
Pidän aika omituisena että verovaroilla palkataan virkamiehiä valvomaan yksityisen omaisuuden hoitoa. Kyllä laiminlyönneistä vastuun kantaa omistaja, vaikka metsätuloista pääosa meneekin muualle kuin omistajalle.
Kun tietää, mitä merkitsee vihreiden pääsy valtaan metsänkäsittelymenetelmistä päätettäessä, oppiriidat ei tosiaankaan ole yhdentekeviä asioita. Olihan vanhan lain aikana harsintahakkuiden tekijät pulassa, takavuosina varsinkin. Nyt ei saa päästää tilannetta lipsahtamaan päinvastaiseen suuntaan. Luontoväen pyrkimys määrätä metsänkäsittelymenetelmistä päättämistä on aivan selkeä. Ensin haluttiin vapaus metsänkäsittelymenetelmille, koska harsinta oli sallittua lähinnä periaatteessa, mutta ei käytännössä. Kun vapaus saatiin, vapaus unohdettiin, koska omistajat valitsivat väärän vapauden. Harsinnasta ei tullutkaan hittiä. Piti siis alkaa esittää vapauden riistämistä avohakkuukiellon muodossa. Jos se menisi läpi, seuraavan askeleen tietää kaikki. Pikkusormi pirulle jne.
Parhaillaan koneisto tuottaa tutkimuksia, joiden mukaan valtaosa kansasta vastustaa avohakkuita ja joiden mukaan harsinta on parempi menetelmä luonnon ja talouden kannalta. Vain metsiänsä hoitavat ovat eri mieltä. Sikäli Isaskarin kommentti vieraiden paremmasta tietämisestä osui napakymppiin.
Komppaan Gla:n kommenttia. Noinhan se on . Siksi pitää erottaa kasvatusmenetelmien erot käytännössä / tutkimuksissa ja niistä kertovissa vertailuissa , mainoksissa ym:lla.
Voin kertoa kokemuksesta, että ajourilla uusiutumista rehevillä mailla tapahtuu hyvin harvoin ja jos tapahtuu, niin taimien kasvu on todella hidasta. Lehtipuiden kantovesoja tietysti syntyy mutta kun ne ei kelpaa seuraavan sukupolven kasvatettaviksi puiksi ellei ole tarkoitus kasvattaa energiapuuta.
Jk:n toistuvat hitaan kasvun tauot on ~ verrattavissa taimikon uudistamisen jälkeiseen hitaampaan kok.kasvuun. Sillä erotuksella, että viljelemällä uudistetun kok.kasvu on selvästi parempi kiertoaikana kuin jk:n metsän.
Ei mene vasemmistolle eikä vihreille, toivottavasti ei vedätetä päinvastaista mitä tarkoitetaan. Kysymys ei ollut harsinnasta 60 luvullakaan vaan metsänhoidosta. Jatkuva kasvatus ei ole harsintaa siinä mielessä miksikä se täällä ymmärretään. Siinä olen mehtäukon kanssa samaa mieltä, että nykyisen metsälain aikana toteutetaan harsintaa, eli kerätään parhaat marjat päältä pois.
Jovain, vähän jäi epäselväksi, onko nykyisen metsälain mukainen jk harsintaa vai ei. Eipä tuo terminologia ole olennaista, vaan se miten nykyinen versio peitteisestä metsänkasvatuksesta eli jatkuva kasvatus tai vapaa kasvatus toimii vai toimiiko. Tähän ketjuun on kerätty edustava kokoelma epäilyksiä, mutta aika näyttää, jääkö jk-menetelmä erityiskohteiden menetelmäksi vai tuleeko siitä valtamenetelmä. Aika tavalla hämmästyisin, jos tuo jälkimmäinen toteutuisi. Useimmilla metsänomistajilla on kuitenkin puukauppatulo juuri nyt se tärkein päätöksentekokriteeri, eikä tulot ja korot joskus vuosikymmenten päästä.
Suomalaisen metsänomistajan nuukuus on ehkä luomakunnan ehtymättömin resurssi. Jos jatkuvan kasvatuksen varjolla voi edes teoriassa säästää uudistamiskuluissa niin se tehdään. Jopa metsäalalla on tapahtunut jo yhdessä eliniässä niin paljon että jatkuvan kasvatuksen muuttuminen valtamenetelmäksi ei olisi muutos isoimmasta päästä.
Tolopainen: ”Pidän aika omituisena että verovaroilla palkataan virkamiehiä valvomaan yksityisen omaisuuden hoitoa..”
Mainittakoon taas uudelleen selvyyden vuoksi: mehtäukko ei misään muodossa kannata holhoamista ja vahtikoiria. Ainoastaan jos valtio on esim. kemeroilla mukana pönkittämässä toimintaa, niitten perään katsominen ja valvonta on oikeutettua. mutta edelleenkin,- lopetettakoon kemeronointi kokonaan.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään