Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Pintavalutuskentän ymmärrän, mutta kosteikkoa en. Sehän tehdään alavaan kohtaan eli hienojakoiselle maaperälle. Kun sellaiseen jotain kaivaa, vesi ei koskaan siinä kirkastu. Savimaa leijuu vedessä kolloidina ja ravinteet sen mukana. Vain karkein osa laskeutuu, mutta muutama vuosi ojituksesta sen liikkeet vähenee muutenkin.
Toki kun kasvillisuus kosteikon tukkii, alkaa ehkä sitoutumistakin tapahtua. Mutta siihen menee helposti 10 vuotta. Tietysti sorsanmetsästäjät kosteikoista tykkää.
Muutettiin keväällä meillä aikoinaan siianpoikasten kasvatusta varten rakennettu luonnonravintolammikko kosteikoksi, eli sorsalammeksi. Kaivutöitä ei tarvinut tällä kertaa tehdä, otettiin vain vanhat virtaus- ja ohivirtausputkistot taas käyttöön. Kaksi tekopesää houkutteli hyvin pesimään, ja nyt lammella onkin asustellut parikymmentä sorsaa.
Ravinnesieppareina on viime aikoina tutkittu pöllinippujen vaikutusta jättämällä niitä ojiin sopiviin paikkoihin. Se on myös hyvin toimiva tapa. Pajujen kasvatus tiheässä valutuskentillä tms. hitaasti vettä virtaavilla paikoilla olisi myös yksi tehokas menetelmä ravinteiden ja myös raskasmetallien sitomisessa myös esim. kaivosten valumavesistä, joita pääsee joskus karkuun. Ja valuu niitä r-metalleja joskus mm. kaupunkipaikkojen jätevesien mukanakin vesistöihin tulvien aikaan lääkejäämien lisähöystönä.
Tänään alkoi sorsien lahtaus lähilammillakin paukkeesta päätellen. Niitä pesii keinolammikoissakin ja metsästystä harrastavat sitten ampuu paistikseen. Tänä vuonna on vähän sorsalintuja joten saisivat jättää vähän vähemmälle paukuttelun.
Onhan se vaihtoehto avohakkuulle sekin, että hukutetaan metsä kosteikkoon 🙂 Ihan hyvää keskustelua, mutta miten liittyy asiaan? Vaikka mieluummin tätä lukee kuin sitä alkanutta juupas eipäs keskustelua ja hatusta tempaistuja laskelmia. Esim. uudistamisen kulut syö todellisuudessa tehdyn avohakkuun tuottoa, eikä rasita tulevia tuloja. Professori jo 80-luvulla totesi, että metsätalous pellonmetsitystä ja avosuon ojitusta lukuun ottamatta ei ala avomaalta, joten metsittämisen kulut eivät ole tulevan puukierron kuluja varsinkin, kun ne aiheutuvat metsälaista, joka edellyttää metsän uudistamisen hakkuun jälkeen. Eli uudistamiskustannukset tulee kohdentaa avohakkuun kuluksi kuten muutkin korjuukustannukset. Metsänomistajalla on yleensä avohakkuun jälkeen mukavasti massia maksaa uudistamiskulut, eikä sitä varten lainaa oteta…
Missä vaiheessa kulut aletaan litteroida seuraavan sukupolven kasvatuksen kuluiksi, jos uudistaminen vähennetään päätehakkuun tuloista? Heinäys, varhaisperkuu, hirvien torjunta, harvennus?
Uudistuskuluja ei ole järkevää kohdistaa edellisen puusukupolven päätehakkuun tuloksi kannattavuuslaskelmissa, kun verrataan erilaisia metsänkasvatustapoja . Käytännön tilanne ratkaisee, jos eroja syntyy päätehakkuuvaiheessa (kiertoajan alussa vuonna 0), niin tottahan ne lopputulokseen vaikuttaa. Vai mitä järkeä on alkaa laskea taaksepäin edellisen puusukupolven tuloja ja menoja vaikka 100 vuoden päähän ? Silloin päätehakkuutulojen sisältämät uudistuskulut jäisi sen edellisen sukupolven tuloksi laskennassa mutta ei kuitenkaan käytännössä. Se on ajatusharha joka ”kirittää” kyllä NNA-laskennassa jk:n edullisuutta mutta ei toimi käytännössä niin. Myös jk:n vaatimat pystyyn jäävät puut pitää laskea kuluiksi ( eli niistä tulee pääomakustannuksia) , koska vaihtoehdossa ne saadaan tulona. Muut kulut , heinäys ja th:t ym. kuuluu uuden sukupolven kuluihin.
Ravinnesieppareina on viime aikoina tutkittu pöllinippujen vaikutusta jättämällä niitä ojiin sopiviin paikkoihin.
Mieleen tulee, että puhdistava tekijä pöllinipussa olisi kaarna. Nipun pitäisi olla (esim. 10kpl d=10cm) tyvipöllejä, joissa olisi ehjä paksu kaarna ja asetettu ojaan niin, että tyvipäät olisivat virtauksen suuntaan.
Pöllinippujen pintoihin ja puiden päälle väleihin kertyy kasvustoja jotka sitoo veden mukana kulkeutuvia ravinteita. Niin se muistaakseni toimii. Rosonen kaarna lisää pinta-alaa joten voisi olla parempi siinä kuin sileäpintaset pöllit.
Niin siitähän viittaamani professorin kannan otossa oli kyse, että kaikenlaisia teoreettisia talouslaskelmia voi tehdä, mutta metsätalous ei ala eikä lopu uudistushakkuuseen. Silloin KÄYTÄNNÖSSÄ juurikin se, että onko rahalla todellisuudessa hinta, pitäisi olla laskennan perustana. Kun ne uudistamisen kulut ovat seurausta avohakkuuta seuraavasta uudistamisvelvoitteesta, ne ovat avohakkuun kustannus. JK:ssahan ei periaatteessa edes ole ”uudistamisvaihetta”, joten miten teet vertailukelpoisen kiertoajan laskelman. Pelkkää huuhaata tällaiset kiertoajan laskelmat, kun metsä oli ennen ja on jälkeen hakkuun toimiva koneisto.
Tulee mieleen se entinen juttu, mitä on 2+2? Matemaatikolle täsmälleen 4, tilastotieteilijälle noin 4, yhteiskuntatieteilijälle vähintään 4, mutta kirjanpitäjä kysyy ”Paljonko haluat sen olevan?”
Tietenkin sitten uuden puusukupolven hoitokulut on kustannuksia, jotka pitää kattaa tulevilla tuloilla.
Mutta kuka hullu heinää? Minun puut on ainakin toistaiseksi heinälle pärjänneet.
Ei puustoa metsätaloudessa uudisteta siksi, että laki vaatii. Puusto uudistetaan siksi, että näin kannattaa tehdä. Ilman uudistamista loppuu metsätalouden harjoittaminen.
Kasvupaikat ja olosuhteet vaihtelee. Joskus on tarvetta heinätä.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään