Kyllä minusta olisi perustellumpaa metsästää kesälaitumilla.  Nimittäin silloin metsästys jakaantuisi suuremmalle metsästäjäporukalle.  Ei tulisi mitään kateutta.   Talvella on muuten hankala metsästää.  Tiet voivat olla ajokelvottomia.  Lumi haittaa koiria.  Pakkanen passimiehiä ja auttaa hirviä havaitsemaan passimiehet.

Tietysti tärkein etu olisi, että vaellukset talvilaitumille vähenisivät, mikä tietysti parantaisi parantaa liikenneturvallisuutta.

Siis hirvestystä pitäisi aientaa myöhentämisen sijaan.

Muistaakseni Ammatti Raivaajalla ei itsellään ole metsäomaisuutta. Sen voinee tarkistaa jostain metsänomistuksia käsittelevästä viestiketjusta. Hän kuvittelee, että metsäomistajan maksukyky riittää hänen palkkansa maksamiseen, vaikka hirvet söisivät nykyistä voimakkaammin männyn ja koivun taimikoita heikosti tuottavaan kuntoon.

Luin Kiteellä 23.12.2016 ilmestyneestä Koti-Karjala-lehdestä sivulta 9, ”Joulurauha metsän asukkaille, Luonto muuntautuu” -artikkelia, jonka oli kirjoittanut erä-kolumnisti Erkki Arovainio. Väliotsikon, ”Riesa susista kasvanut riittävästi”, alla lukee mm:

”Suurriista- ja petoasioissa ollaan pattitilanteessa. Hirvikantoja ei haluta pienentää, sillä on totuttu saamaan joka syksy lihaa metsästä. Melkein voisi todeta, että pidetään pihattoa maanomistajien mailla.”

”Luonnon oma järjestelmä on tuonut meille riesan susista. Mitä enemmän me tarjoamme niille saaliseläimiä, sitä enemmän niitä on. Tähän metsästäjät ovat osasyyllisiä, eli lihantuotannon maksimointi edellyttää kohtalaista hirvikantaa.”

”Pyyntilupamenettelyn kautta asiaa Suomessa ei koskaan saada raiteelleen! Salakaadot ovat raukkamaisia tekoja, jotka vain pahentavat tilannetta.”

– Näin ajattelee ja tiedottaa ajatuksiaan Kiteeläinen eräkolumnisti, joka on muistaakseni vienyt kansakoululaisia luokkaretken merkeissä hirvimetsälle jo ehkä noin 10 vuotta sitten. Ilmeisesti hänkin katsoo, että pyyntilupamenettely vain säilyttää nykyisen liian tiheän hirvikannan, jolloin vahinkoja tulee kohtuuttomasti.

Ehkäpä Palanderin esittämä malli, siirtymiseksi hirvivahinkojen korvaamisesta vahinkojen ennakkotorjuntaan, olisi myös hirvenmetsästäjien enemmistön mielipide. Todellinen hirvenmetsästäjä hakee tulevaisuudessa mieluummin riittävästi pyyntilupia, tai on valmis luvista vaikka luopumaan, ennenkuin ryhtyy markkinoimaan ja levittämään metsänomistajille hirvikarkotteita.

Olen tehnyt hyvin intensiivistä tutkimustyötä hirvien ja metsien välisestä suhteesta jo useiden vuosikymmenten ajan. Tutkimukseni on nyt vihdoin edennyt loppuraporttivaiheeseen:

”Hirvien aiheuttamista metsävahingoista kärsivät pääsääntöisesti eniten ne, jotka omistavat metsää”.

Mielestäni ei ole ”hulvatun juttu”, vaan tutkimuksen arvoinen asia, kun hirvet kesähelteellä ja muulloinkin hakeutuvat kuusikoihin oleskelemaan. Valtaosa kuusen juurista on levittäytynyt välittömästi kuntan alle, kivennäismaan päälle, jossa sienirihmasto ruokkii niitä ja myös toisinpäin eli kuusenjuuret ruokkivat sienirihmastoa.

Luulisi että liian tiheänä pidetyllä hirvikannalla terävine sorkkineen on jotain vaikutusta juurikäävän nopeaan leviämiseen. Konehakkuuthan keskeytetään kesähelteiden ajaksi ainakin harvennushakkuukohteiden osalta.

Talvella samat männyntaimikoita lähellä olevat kuusikot ovat monesti tyvien kuoren osalta hirvien kaluamia. Tällekkään ei mahda mitään muuta kuin ennakkoon hirvikannan tuntuva rajoittaminen. Hirvikarkotteet tuskin tulevat kysymykseen.

AR: ”GLA ei suinkaan ollut etsimässä ratkaisua kyseiseen asiaan vaan oli sitä mieltä, että metsiensä hoitamattomat etsänomistajat voivat olla jatkossakin hoitamatta metsiään ja näin turvaamassa monimuotoisuutta.”

Tämä on jokaisen omistajan perusoikeus, eikä se mene edes hukkaan. Monimuotoisuus on mielestäni tärkeämpi asia, kuin suurin osa porukasta ymmärtää. Mutta silti talousmetsissä pitää olla mahdollisuus tuottaa puuta tehokkaasti ja taloudellisesti luontoarvot huomioiden. Ei tässä ole mitään ristiriitaa.

AR: ”Sitten kun 1/3 Pohjois-Savossa on hoitamatta ja kovasti lehtipuuta puskee niin tämä monimuotoisuus ei riitäkään ja nyt takki kääntyy, että ratkaisuja pitäisi etsiä.”

Tuo tarkoittaa sitä, että nykytilanteessa, jossa monimuotoisuus kaventuu jatkuvasti, 2/3 talousmetsistä edellyttää toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Lisäksi 1/3 metsistä ei suinkaan ole museoitu, vaan noihin kuuluvia tiloja esim. omistajan vaihdoksen myötä saattaa minä päivänä hyvänsä päätyä aktiiviseen talouskäyttöön.

AR: ”Tarina muuttuu kokoajan mutta selkeä ajatus taustalla on aina, että omaetu eli hirven omapalsta on se ydin.”

Tarina ei muutu, mutta siinä on useita ulottuvuuksia. Kysy vaan, jos et ymmärrä jotain asiaa.

AR: ”Mä vaan nauran Pohjois-Savolle kun luen juttuja e. kitkentä koneista. Itse olen huomannut miten tärkeää on kasvattaa kuusentaimikossa kuusia haittaamatonta koivua niin koivun istutuksetkin onnistuu, aina.”

Ehkä se sinulla onnistuu, itse olen todennut kuusen ja männyn kasvatuksen hirviä ja peuroja kiinnostavaksi. Tälläkin hetkellä yhdellä n. 50/50 istutetulla alalla suurin osa männyistä on syöty.

Juurikääpäisellä alueella koivun istuttaminen sekapuustoksi ei maaperää puhdista. Sen sijaan kuusen kasvatus varmistaa sen, että juurikääpä säilyy kuviolla seuraavatkin vuosikymmenet, kun koivikossa 30-40 vuoden aikana ala olisi puhdistunut. Samoin kuusikossa sekapuusto kuusikon jälkeen ei tuo maaperän elinvoimaa ylläpitävää pioneeripuiden vaihdetta, vaan ainoastaan lieventää kuusettumisen vaikutuksia.

AR: ”Okei jos hirvi syö mäntyjä jäljelle jää vaikka 800 järeää kuitua ja pihljaa, hieskoivua ja haapaakuviolle niin lienee selvä, että ongelmat ovat keksittyjä.”

Mutta kun syönniltä ei jää jäljelle edes päätehakkuuseen riittävää määrää, saati kakkosharvennukseen riittävää määrää tukkia, ongelma ei ole keksitty. Muitakin syitä on, mutta sinähän et niistä piittaa. Tilatason liiketulosta tärkeämpää sinulle näyttää kapeakatseisesti olevan, että teollisuus saa tällä hetkellä poimittua tarvitsemansa puumäärän kasaan.