Jätkä on oikeassa siinä, että rautakaupassa/lautatarhalla myynnissä oleva paneeli on usein höylätty miten sattuu vaikka ulkopintana pitäisi tietysti aina olla ytimen puoleinen pinta. Ohut 20mm paneeli kyllä käpristyy jos ydinpuoli on ulkopinnassa. Hyväkin tavara onnistutaan tietysti pilaamaan vielä työmaallakin. Jos asiaa ei valvo, niin pystypaneeli, ainakin minun tuurilla, nostetaan seinälle tietysti latvapuoli ylöspäin. Jatkot tehdään sahaamalla laudat/paneelit 90 asteen kulmaan ja alakatkaisuun ei tehdä tippanokkaa. Erityisen sääalttiisiin kohtiin, tai sellaisiin joihin katse kiinnittyy, ei valikoida parhaimpia kappaleita. Lista on loputon.

Aika tarkka ja vaativa kannattaa olla paneelin profiilinkin valinnassa. Esimerkiksi rintamamiestalot. Makuasia tietysti, mutta Suomessa on pilattu lukemattomien talojen ilme sekoittamalla samalle seinälle pysty- ja vaakapanelointia. Ja muuttamalla radikaalisti paneelin leveyttä (yleensä leveyttä on lisätty). Niinkin vaatimaton rakennus kuin jälleenrakennusajan tyyppitalo on yleensä arkkitehdin piirtämä. Ne ovat aikansa funkkista ja tyylikkäimmillään mahdollisimman alkuperäisessä asussa ja sävyssä. Suomalainen maaliteollisuus teki todellisen karhunpalveluksen maaseudun ja taajamien ilmeeseen muovimaalien myötä. Ja nyt en tarkoita lateksin funktionaalista toimimattomuutta vaan markkinointia. ”Nyt voit maalata talosi minkä värikseksi tahansa” kuului maalitehtaan mainoslause ja suomalaiset ryhtyivät toteuttamaan uutta vapauttaan riemurinnoin. Tulokset ovat nähtävissä joka päivä.

Tuo omasta metsästä teko on kyllä siitä kiinni minkälaista palvelutarjontaa sahaus ja höylähommiin paikkakunnalta löytyy. kyllä minä aikanaan peruskorjasin Kaskisissa oman metsän puutavaralla ja myöhemmin Korpitupa Vuorattiin ja ikkunat uusittiin täysin oman metsän puusta.

Totta tuokin mitä täällä sanottiin että erityisesti isommassa sahatavarassa oman metsän puu kannattaa parhaiten.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Kauhajoellakin on näppäriä sahailijioita, joista jollakulla on myös höylät ja kuivurit, joten palvelu kyllä pelaisi.

Toki aktiivinen puutavaran tarvitsija voi keventää laskua tekemällä niitä hommia sahalla, joita pystyisi, esim rimanippujen teko suoraan sahasta kuivausta varten. Siinäkin pitäisi sydänpuoli tulla nipussa ylöspäin.

Jos kaikki menee putkeen, tulee nipuissa kaikki laudat saman suuntaisesti, eli latvat ovat samaan suuntaan. Silloin höuläys tulee niin, että pystypaneloinnin kun aloittaa oikeasta nurkasta, niin samaan suuntaan vaan kierretään koko talo, kaikki laudat menevät automaattisesti oikein.

Kun rakentelimme suht isoa rakennelmaa, johon oli arkkitehti piirtänyt 8,5 metrisiä liimapuupalkkeja, kysyimme häneltä, kuinka paljon korkeampia pitäisi olla huippulaadun kuusesta tehdyt palkit, oli vastaus: -”Saman korkuisia”.

Liimapuupalkit olivat sen hintaisia, että kun hain kahdensadan metrin päästä ”omasta metsästä”  Timberjackilla puut sahalle, olisi riittänyt yhden tukin sahaaminen päivässä siihen, että työnantaja säästi kaikki kustannukset – myös minun vaatimattoman palkkani, sen yhdestä tukista saadun sahatavaran hinnalla.

Jokaisesta tukista tuli kaksi palkkia.

Nyt ollaan näköjään jo päästy siihen että piirut ovat yhtä lujia kuin liimapuupalkit. Sehän on aika totuudenvastaista. Jos pitää tehdä metrin korkuinen kaarelle taivutettu 30m palkki, jää sahurilta tekemättä.

Höyläri ottaa lautojen  höyläyksestä n.puolet siitä hinnasta millä niitä myydään kaupassa. Pienhöyläämöissä proffiilivalikoima on aika suppea ja höyläyksen jälki usein heikompi.

Tolopainen on käynyt eri höylärillä tai todennäköisesti ei ole höyläyttänyt mitään.