Keskustelut Metsänomistus Tuulivoimakysymyksiä

Esillä 10 vastausta, 631 - 640 (kaikkiaan 654)
  • Tuulivoimakysymyksiä

    Merkitty: 

    Aiemmin on jo ollut keskustelua maanvuokrasopimuksista mutta avataan lisäksi yleinen ketju jossa voi käsitellä aihetta laajemmin. Tuuli- ja aurinkovoima saattavat olla yksi teema kevään kuntavaaleissa.

    Maanomistajain liiton toiminnanjohtaja Kimmo Collander:

    – Pidän hyvänä Keuruun mallia, missä kunta myöntää kaavan tuulimyllyn rakentamiseen, kun ostaja sitoutuu maksamaan asiallisen korvauksen johtolinjan alle jäävästä maasta. Tämän menettelyn soisi leviävän laajemmalle ja toivottavasti maankäytöstä keskustellaan kuntavaaleissa laajemmin myös maanomistajan näkökulmasta.

    – Lunastuslaki on tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Toivottavasti eduskuntaan mennään oikeusministeriön lausunnolla olleen luonnokseen perustuvalla esityksellä.

    http://www.sttinfo.fi/tiedote/70799008/maanomistajien-kimmo-collander-lunastuslaki-ei-vastaa-tata-paivaa

  • Metsuri motokuski

    Ei taida yksikään itä tai pohjoisen kunta pysyä pystyssä ilman valtion avustuksia. Kerrotko Kalle jonkun kunnan tuolta alueelta joka ei tarvitse valtion avustusta. Kittilä tai olla kaikista omavaraisin.

    hikinen94 hikinen94

    Jokainen kunta saa jonkun verran tukea, vähiten Kauniainen 9 e asukas. Itä Suomi, kainuu ja lappi saavat eniten pl. lapin matkailulla elävät kunnat. Utsjoki ja salla eniten, lähes 6000 e asukas.

    Nostokoukku

    Valtionosuudet eivät sisällä todennäköisesti kaikkia valtiontukia, esim. Kelan kautta maksettuja asumis- ja toimeentulotukia. Jos pääkaupunkiseudun Kelan kautta saamat valtiontuet lasketaan mukaan, saattaa luvut hieman keikahtaa. Utsjoella tuskin yhtä moni saa asumistukea kuin Vantaalla ja Espoossa.

    Visakallo Visakallo

    Aika liipaisimella se pääkaupunkiseudulla asuminen näkyy osalla olevan. Kun Kela tiukensi asumistuen perusteita, lisääntyi Vantaalla lentokenttäterminaalissa asuvien tai yöpyvien ihmisten määrä selvästi.

    Metsuri motokuski

    Valtiontuki on veronpalautus. Tottakai lukumääräisesti on tuen saajia Vantaalla enemmän kuin Utsjoella tai Ilomantsissa kun asukkaita on vähemmän. Utsjoen ja Ilomantsin asukkaiden vetokertymä on pienempi kuin kunnan ja asukkaiden saamat avustukset. Niin kuin kaikkien itä ja pohjois-suomen kuntien.

    Nostokoukku

    Ratkaisevaa ei ole mihinkä päin rahaa menee per asukas, vaan kuinka paljon on kokonaispotti kullekkin alueelle. Utsjoella ei ole muistaakseni Kansallisoopperan sivupistettä eikä kovin paljon muitakaan etelässä välttämättöminä pidettyjä kotkotuksia joihin valtio syytää rahaa. Jos oopperan saama tuki jaettaisiin utsjokisille, se tekisi yli 40 000 € / asukas.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Pohjoisen yrityksillä on pääkonttori monesti helsingissä. Tällöin verotus ja tulos menee näiden loisijoiden piikkiin.

    Visakallo Visakallo

    Lähes kaikkien suurten valtakunnallisten virastojen kotipaikka on Helsinki. Suurten valtakunnallisten yritysten kotipaikka on pääsääntöisesti pääkaupunkiseutu, eli viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkat maksetaan siellä, mutta tulomuodostus kerätään koko valtakunnasta. Eiköhän se läntisessä sivistysvaltiossa ole aivan luonnollista, että tulopuolta tasoitetaan koko valtakunnan alueella.

    hikinen94 hikinen94

    Kuntien saamapuolella on myös maksetut kansan ja vanhuuseläkkeet. Joissakin kunnissa näitä saavia on lähes 40 prosenttia.  Työikäisistä joka neljäs on myös eläkkeellä  Rautavaaralla.

    Nostokoukku

    Metsähallituksenkin pääkonttori on etelässä, valtion maat pohjoisessa. Eikö luonnollista olisi sijoittaa pääkonttori näiden maiden keskelle, Muonioon, Sodankylään tai Sallaan. Pääkonttoria lähinnä oleva valtion maa taitaa olla Nuuksion kansallispuisto.

Esillä 10 vastausta, 631 - 640 (kaikkiaan 654)