Itse laitoin h-haavan taimet koska se nopeuttaa metsän järeytymiskehitystä jolloin hieskin harvennettuna kasvaa lähes kilpaillen haavan kanssa. Kuusta saattaa joku satunnainen päästä myös kasvuun jolloin annetaan tilaa sillekkin. Kahdessakymmenessä vuodessa tuolla sapluunalla saadaan päätehakkuumetsä jossa päävaltapuu on tietysti haapa ja lähes yhtä tasaveroisena hieskoivu. Kuusta kuituna hiukan tulee myös. Kannonnostoala on varma uudistuja joten sen hyödynnys oli helppoa. Nythän ei juurikaan enää saa niin hyvää palvelua.

Enpä usko että hieskoivu järeytyisi nopemmin haavikon seurassa kuin muuten. Päinvastoin jos toinen puulaji järeytyy tavallista nopeammin, niin se on koivun kasvusta pois.

Korkolaskuissa kannattaa koettaa pitää suhteellisuuden taju mahdollisuuksien mukaan mielessä; korkein mahdollinen korko ei tuota parasta mahdollista lopputulosta.   Mutta uudistuskuluissa säästäminen  sille sopivilla kohteilla esim. istuttamalla vain riittävä määrä taimia  saa korkolaskunkin näyttämään paremmalta.  Kun siihen kiertoajan kehitykseen lisätään alaharvennuksen sijaan yksi yläharvennus ja jk:n optimoinnissa otetaan huomioon myös siihen tyyliin kuuluvat  oikeat kulut, niin aletaan päästä lähemmäs  oikeaa lopputulosta pelkän mainostamisen sijaan.

Ojitetun suon luokitteluissa päätyyppi on tietenkin kuusivaltainen korpi tai mäntyvaltainen räme. Lisäksi metsänhoidon päätöksenteossa auttaa jos tietää mitä kivennäismaan tyyppiä se vastaa rehevyydeltään, eli onko se varpuinen, puolukkainen, mustikkainen vai vielä rehevämpi.

Ojitustilannetta voi kuvata sanoilla ojikko, muuttuma, turvekangas. Lisäksi jäljellä olevan turvekerroksen paksuudella on merkitystä sen kannalta tarvitseeko sitä enää säästellä eli pyrkiä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen. Jos on kyseessä vanha ojitusalue, joskus joudutaan pohtimaan onko alue enää kunnostusojituskelpoinen; päätöksentekoon tarvitaan karkean kasvupaikkatyypin lisäksi tieto puuston kasvusta ja sijainnista eli vuosittainen lämpösumma. Metsänhoitosuosituksista löytyy tästä aputaulukko.