Uudistamisen kalleudesta puhuttaessa ei pidä sekoittaa asioita. Ainakin etelän rehevillä mailla luontainen uudistaminen on luultavasti kallein tapa, koska lopputulos on suurella todennäköisyydellä huono tai ainakin se vaati kohtuuttoman määrän työtä. Silti on täysin väärin sanoa, että keinollisen uudistamisen kulut on vain 10% päätehakkuun tuotosta, jos käyttää jotain muuta kuin nollakorkoa. Esimerkkini mukaan kannattavuuden nollaraja meni jossain 2,5% kohdalla. Timppakin sanoo ihan oikein, että Lapissa ei ole varaa käyttää rahaa uudistamiseen yhtä paljon kuin etelässä, mutta kuitenkaan ei käytä korkoa uudistamismenetelmän valinnassa. Tuo yhtälö nyt vain on täysin mahdoton, jos päätöksenteon taustalla on yhtään muuta kuin mutu-logiikkaa.

Jääkauden jälkeisestä uudistumisesta puhuminen on metsätalouteen liittyvien keskustelujen yhteydessä mielestäni lapsellista. Jääkaudesta on 12000 vuotta ja kiertoaika 40-150 vuotta. Tällä hetkellä puuta on meillä luultavasti enemmän kuin koskaan jääkauden jälkeisenä aikana ja se on metsien hoidon ansiota. Jääkauden menetelmillä saisi sadan vuoden välein hakata 100 kuution puustoja, joissa tukkiprosentti on lähempänä nollaa kuin 50. Kun huomioidaan tuollaisen korjuukulut, melkoisen määrän hehtaareita tarvitsee niin puuntuottaja elääkseen kuin teollisuus puun tarpeen tyydyttämiseen. Puhumattakaan siitä, että haaskaisimme potentiaalin uudistuvan, kotimaisen raaka-aineen tuottamiseen ja sen seurauksena käyttäisimme ulkomailta tuotavaa, uusiutumatonta raaka-ainetta niin kauppataseen kuin maapallonkin tuhoutumista kiihdyttäen. Aika älyvapaa visio, eikö vain.

Totta kai jokainen metsissä liikkunut tietää, että metsät ovat itsestään uudistuneet jääkauden jälkeen.  Se näyttää kuitenkin olevan outoa monille, että niiden luonnontilaisten metsien kasvu on hidasta ja puulajit markkina-arvoltaan hyvin vaihtelevia.   Kyllä kaikki aukotkin tietenkin ajallaan uudistuvat, mutta millaisilla puilla onkin eri asia.

Jos edelleen elettäisiin harsintavaihetta, niin kasvu olisi pientä.  Tai ihmeteltäisiin sitä millainen metsä vaikkapa OMT-aukkoon syntyy, jos sille ei tehdä mitään.  Siihenkin minulla on muutama havainto.

Jos metsät kasvaisivat vähemmän, niin kiinteät kulut rasittaisivat puun hintaa tuplasti nykypäivään verrattuna.  Kuljetuskustannukset kasvaisivat ja/tai tuotantoyksiköiden pitäisi olla pienempiä.  Joka tapauksessa valmistuksen kulut kasvaisivat.  Pienten tuotantoyksiköiden  pääsy maailman markkinoille vaikeutuisi.  Lopputulos olisi se, että puun hinta olisi merkittävästi nykyistä halvempi.  Tietysti myös puun merkitys kansantaloudelle olisi oleellisesti pienempi, minkä laskun maksamiseen myös metsänomistajat osallistuisivat.

En koe, että ”virkamiesten pykälät” määräisivät meidän metsien uudistuksesta.  Kyllä se on aivan oma kokemus ja tahto hoitaa metsät kunnolla.

Rasittaako perintö- ja lahjavero jotenkin ankarammin metsäkiintestöjä kuin esim osakkeita?

Tottakai perintöverot on huomioitava. Muutenhan laskelma menee aivan vituralleen. Ja rasittaahan ne enemmän metsää. Istutettu puu kun on myytävissä vasta sitten kun se on tarpeeksi suuri. Hyvästä osakkeesta saa osinkoa koko ajan. Puun kyljestä ei voi mitään vuolla ja harvennukset tuppaa olemaan kannattamattomia. Osakkeet voi myydä pois usein jo lyhyen ajan kuluttua, jolloin niiden hinta voi olla jopa moninkertainen. Samaa puuta voi rasittaa pahimmillaan kolmet neljät perintöverot.

Niin Sitolka, kenen ne perintöverot on otettava huomioon?  Sen, joka saa metsän maksamalla perintöveron vaiko sen, joka makaa turpeen alla?  Erittele tarkemmin.