Keskustelut Metsänomistus Tulipas "tilaa" uudistamiseen.

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 231)
  • Tulipas "tilaa" uudistamiseen.

    Merkitty: 

    Lukasin Mtk mietteitä nykymenosta.

    Jotain huolentynkää metsän uudistuksesta.Ennen piti uudistaa samoin tein kun aukko oli hakattu.

    Nyt riittää kun 10-25 v päästä kasvaa ”jotain”.aivan sama mitä.

    Näin pohjosen asukille käy enempi kuin hyvin.

    Se mikä pistää miettimään.Ostanpa palstan pohjosesta ja pistän sileäksi ja jätän siihen.

    Ketä toiminta palvelee?.

  • sitolkka

    Yksikkökoon suurentaminen ei ratkaise metsätalouden kannattavuusongelmaa verrattuna muihin sijoituksiin, koska samalla sijoitetun pääoman määrä kasvaa suhteettoman suureksi. Ne paikat joista sijoitusosakkeita on kannattanut ostaa ovat olleet jo vuosikymmeniä samat. Yksiöitä yliopistokaupungeista. Voinut kerätä koko ajan kohoavia vuokratuloja kolme vuosikymmentä ja myydä vielä vanhentuneet osakkeet pienellä pintaremontilla kolmin-nelinkertaiseen hintaan pois.

    Visakallo

    Sitolkka voi onneksi myydä metsät pois ja sijoittaa rahat paremmin. Valittaminen on hyödytöntä, sillä se ei muuta mitään ja kuluttaa vain energiaa.

    Gla

    Ylipäätään toteamus, että jokin yksittäinen toimenpide (huom. yksikkömuoto) ei ratkaise ongelmia (huom. monikko), on minusta ajatuksena älytön. Samaa tasoa poliitikkojen tavalla rauhoitella kansaa ikävän asian kohdalla toteamalla, ettei ole syytä paniikkiin. Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa paniikkiin olisi syytä. Toisaalta olenhan vasta tilastollisen elinikäni puolivälissä, enkä mistään mitään tiedä toisin kuin 20 vuotta sitten.

    Tilapäisen pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoita en tunne, mutta varsinaisen pääkaupungin, joka myös on yliopistokaupunki, yksiöiden hinnat ei pintaremontilla nouse 3…4-kertaiseksi. Hinnat toki ajan myötä nousee, mutta vastaavasti rahan arvo ja ostovoimakin muuttuu eli reaalinen vaikutus on eri juttu kuin nimellishinnat. Faktat sivuuttamalla saadaan toki herkullisia asetelmia aikaan. Mikä on niiden yhteys todellisuuteen, sitä kannattaa vielä uudestaan miettiä. Itse keskityn Visakallon tapaan miettimään metsätalouteen liittyen sitä, miten saisi tuottavuuden tai kannattavuuden kasvuun.

     

     

    hatelo

    Aikaperspektiivi vaikuttaa tuohonkin asuntojen hinnankehitykseen. Itä-Suomen yliopistokaupungeissa yksiön sai 90-laman aikaan 100000 markalla, nyt halvimmatkin on ruutukaavalla noin 80000 €.  Mutta on ne samassa ajassa metsätkin kallistuneet kovasti. On hyvä jakaa riskia ja omistaa molempia.

    Tolopainen

    Metsän arvonnoususta pääsee hyötymään ainoastaan myymällä samoin asuntojen hinnannoususta. Ei noilla virtuaalivoitoilla mitään saa ostettua kaupasta. Raakapuuta on tarjolla runsaasti ja paperin kulutus vähenee. Painopaperi on suurimmaksi osaksi täysin turhaa lunnonvarojen haaskausta. Kaikki tieto voidaan nykyisin siirtää sähköisessä muodossa ei siihen paperia tarvita. Sanomalehdistö on menneisyyden jäänne. Maaseudulla valittavat,että jakelu ei toimi, vaikka digilehden saisi vaivattomasti.

    sikari

    Asioissa kuten myös sijoittamisessa tulisi katse olla tulevaan. Ei menneet arvonnousut ole tae tulevaisuuden tuotoista. Jos myy asunnon tai metsän nyt niin sillä tekee mahdollisesti voittoa, mutta sillä rahalla kohta et saa samanlaista tilalle.

    Gla

    Siksipä puhutaankin sijoitetun pääoman tuotosta.

     

    Timppa

    Jos saa vanhan sijoituskohteen myydessään hyvän voiton, niin siitä menee helposti 34 % veroon.  Siis omaisuuserien vaihto on usein varsin huonosti kannattavaa.

    Yksi näkökohta.  Takamusta ei sentään voi pyyhkiä virtuaalisesti.  Jos kaikki maapallon asukkaat käyttäisivät vessapaperia kuten me täällä, niin riittäisivätkö puuvarat?

    Puuki

    Tuosta paperinvalmistuksen vähenemisestä:  Olikohan Pellervon tutkimuslaitoksen kirjoitus, että kuitupuuta käyttävän teollisuuden puun jalostusarvo pienenee, kun paperin tuotanto vähenee ja siirrytään enemmän biotuotteiden valmistukseen. Mutta luulisi biotuotetehtaankin tuotevalikoimalla saatavan lisäarvoa paljonkin. Kuitupuusta saadaan yli 10 eri tuoteryhmän tuotteita, kun puu käytetään tarkkaan hyödyksi.

    Kartongin tarve kuitenkin kasvaa. Suomessakin olisi tarvetta lisätä pakkauskartongin käyttöä entisestään, niin ei tarvitsisi Lahden hiihtoihinkaan kartonkiin pakattua juomavettä laivata Englannista.

    Muovin käyttö on saastuttanut jo, merien lisäksi, sisävesiäkin myös Suomessa, joten puupohjaiset pakkaukset voi olla kohta entistäkin kysytympiä muuallakin kuin Ranskassa, jossa kielletään pakkausmuovin käyttö.

    sitolkka

    Rahan arvo ja ostovoima nimenomaan. Puukuution ostovoima on romahtanut, neliövuokran koko ajan voimistunut suhteessa muuhun hintakehitykseen. Gla kommentissaan kivasti itse kumoaa oman mielipiteensä. Ja kyllä asuntojen hintakehitys on juuri kuin hatelokin sanoo. Jos yhtä metsähehtaaria ei saa tuottavaksi, niin ei saa sataakaan tai tuhatta.

    Otanpa tuosta hyllystä vierestä tuotteen, joka on tismalleen samanlainen vielä nykypäivänä ja on eräällä tavalla hyvinkin jalostettu tuote. Vanhana lännen sarjojen ystävänä olen aina lukenut hyvää lännen sarjakuvaa. Tex Willer lehti vuodelta 1979, hinta 4,50 markkaa. Ja toisesta kohtaa hyllyä vastaava lehti vuodelta 2016 6,20 euroa.  Mitähän olisi puun hinta vastaavalla hintakehityksellä. Ei edes kehtaa laskea.

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 231)