Raakin erotteleminen(=siirto alempiarvoiseen tavaralajiin) tehdään aina manuaalisesti. Pökyn rekisteröiminen tiettyyn tavaralajiin vaatii puolestaan sahaustoimenpiteen ,jolla ratkaisu vahvistetaan. Saattaa tavaralajin muutos ”lennossa” olla saatavaan hyötyyn nähden liian hankalaa. Parempi siirtyä runkohinnoitteluun sen suuremmin murehtimatta ja antaa markkinoiden hoitaa hinnat kohdalleen. Kerran se vain kirpaisee ,mutta pian sekin kauppatapa toimii. Lopulta jää paljon vähemmän arvailuille tilaa. Puhun arvailuista siksi , että kaikilla ei riitä ammattitaito ottaa eri asioita riittävästi huomioon. Valvonta ja neuvonta ei ehdi avuksi joka kauppatapahtumaan .
Runkohinnoittelussa tarvitsee tarjousta tehdessä käyttää enemmän ammattitaitoa kuin tavaralaji kaupassa. Vaarana on, että hyvät leimikot alkavat mennä alihintaan, mikä tietysti on ostajien tavoitekin.
”…Onhan raakkikin erotettava pois rungoittain..” -on eri asiaa, kun se katkaisemalla kuitataan pölkyksi.
”…Kun kysyin asiasta mhy:n tilaisuudessa nuoremmalta Kylävainiolta, hän ymmärsi heti…” Ei ole loppuun asti ajateltu. Kun runkohintakaupassa puut työstetään tukin minimilatvaan, katkaistaan ja kuljetetaan sahalle pitkinä edelleen katkottaviksi, menetelmä kyllä toimisi. Ja onhan sitä käytettykin. Mutta ei ongelmaton ole sekään menetelmä.
Aika vaivattomalta muutokselta (maallikosta) tuntuisi. Tarjotaan entiseen malliin tukille ja kuidulle hinnat erikseen. Ostaja saa katkoa ihan miten huvittaa, ja katkontaa ei tarvitse enää juurikaan valvoakaan, koska moton ohjelma laskee saannon automaattisesti. Tämä voisi olla se etu, joka houkuttelisi ostajia. Ainut ero entiseen olisi että myyjälle tulee maksu koko tukkiosasta ja koko kuituosasta vähennettynä raakin määrällä rungoittain. Ei ole liian vaikeaa tehdä moton ohjelmistoon muutos, joka mahdollistaa tämän laskemisen.
Jos leikitään ajatuksella , jossa tukkirungot kuljetettaisiin minimilatvaan kokonaisina-, se voisi loppua alkuunsa. Korjuussa se olisi vain avojen menetelmä. Autokuljetukseen menetelmä vaatisi 2-kertaisen varustuksen nostureista alkaen. Metsätieverkosto on jo nyt ahdas, mäkinen, mutkainen…talvikelit. Kuinka siellä puolikkailla seikkailtaisiinkaan?!
Tuo Annelin malli on runkohintamallin ja tavaralajimallin sekoitus. Mikäli tuollainen malli toimisi olisi se ostajalle jonkinmoinen riski kun huonolaatuista tukin mitat täyttävää puuta joutuisi ostamaan tukin hinnalla. Tuossa mallissa ei puun laadulla olisi myyjälle vaikutusta vaan riski olisi täysin ostajalla kun ainoa kriteeri olisi puun halkaisija. Tuolla mallilla olisi melkoiset vaikutukset puun yksikkö hintaan ja leimikkojen välinen hintavertailu voi olla hankalaa kun leimikot olisivat niin eri laatuisia.
Motomiehillehän runkohintamalli olisi tietysti siinä mielessä parempi, että ostajien olisi pakko käydä leimikot paikan päällä tutkimassa. Puunkorjaajaa odottaisi jokseenkin sen laatuinen leimikko mikä on korjuutiedoissakin. Nythän näin ei aina ole, joskus ei ole leimikolla edes puita mitä puida.
Jokainen kai ymmärtää, kuinka mäntymetsässä pylvään osto onnistuu luokittelemalla jokainen runko näkemän ja mittailun perusteella. No mitä se olisi kuusikossa? Kuten Mm totesi, eihän kukaan täysjärkinen siirrä riskiä itselleen ottamalla sutta ja sekundaa tarkoituksella.
Mitä noiden metsäyhtiöiden toimintaa on tässä vuosikymmenien aikana seurannut, niin tässä runkohinnoittelussakin voisi sen yleistyessä käydä niin, että ostotoimintakin siirtyisi entistä enemmän korjuuyritysten vastuulle.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.