TTL: Metsänomistajaa se ei nyt hirveästi kiinnosta meneekö tukkina myyty puu sahaukseen vai selluun, mutta tämänkin otsikon alle hämärtyy se huomattavasti suurempi asia, että katoaako tukkia jo mittauksessa ja katkonnassa selluun.
Mitä vähemmän alasta ymmärtää sitä useammin voi kyseisen kysymyksen esittää.
Alasta ei ihan hirveän paljon tarvitse ymmärtää, mutta sekin vähä näyttää olevan monelle liian paljon.
Kun mopokuskit uskovat, että pahimmillaan voi mennä tukkia kuituun tai pikkutukkiin puoli metriä, niin ollaan kaukana totuudesta.
-Vai miten muuten ratkaistaan yhtälö, jossa saattaa olla jopa laadukastakin tukkipuuta seitsemän metriä. Ei mahdu millään yhteen tukkiin, kun max on 55 dm. Jos tehdään yksi maksimi, menee kuituun vähintään 1, 5 m. Jos tehdään kolmimetrinen kuitu ja sitten tulee vielä tukki, hukkaan menee – herra ties kuinka paljon.
Kun lyhin apumitta on 3,7, menee tukkia kuituun 3,3 m. (Jos apumittana on 34, niin pitää muistaa, että samasta rungosta saa tehdä vain yhden sellaisen ja seuraavaan sellaiseen pitää olla 9 normaalimitoille katkottavaa runkoa)
Selitykset ovat selityksen makuisia, mutta parhaat selittäjät ovat raakkipöllien tekijöitä, ( Tukkipuusta kuitua)
Kyllä katkonnalla viedään usein puunmyjän leivän päältä se kinkkusiivu, joka tavallisesti kuuluisi olla siinä juustoviipaleen alla.
Oli aika mielenkiintoinen tilaisuus, kun Puutavaran mittausta oli rukattu niin, että siirryttiin kiintokuutioihin ja nimenomaa kuorellisiin kiintokuutioihin.
Olin vaimoni sukulaismiehen perunapellolla istuttamassa perunoita, kun pihaan pöllähti puunostajan edustaja tekemään luovutusmittausta isännän tekemän hankintakaupan puista.
Isäntä pyysi minua mukaan, kun ”Hän ei ole oikein kärryillä tuosta nykyajan mittaustavasta”. Käppäiltiin kuitupinolle ja minä jopa pitelin mittanauhaa, kun pituutta mitattiin. Korkeuden tuo vanha Osuuskunnan metsäteknikko mittasi vanhalla tyylillä, mutta katsoin, että ei hän fuskannut, vaikkakin mittasi pinosta vain etupuolen. (En puhunut mitään).
Tukkien kanssa alkoi vääntö. Isäntä oli juoksuttanut saksien kanssa jokaisen tukin hyvin lähelle luokkarajaa ja Ostaja oli teroittanut mittasaksien kärjet niin, että ne menivät kevyesti kuoren läpi.
Mainitsin nykyisin olevan kuorellisen puutavaran mittauksen, mutta ostaja oli sitä mieltä, että näin hän on aina kaikki mitannut. Myyjä kaivoi kauppakirjankin esiin ja sielläkin oli maininta tästä ”uudesta” mittauksesta.
Kyllä se mittaus alkoi mennä oikein, kun kerroin ostajalle, kuka minä olen ja missä olen töissä.
Siihen mennessä olin pitänyt mittauksesta vähintään sata koulutustilaisuutta ja olisin pystynyt vastaamaan mihin tahansa kysymykseen aiheesta, oli kysyjä kuka tahansa.
Pinomittaus oli aikansa manu-tuote, jossa lopputuloksena kehysmitta muotoutui kaikkien mutujen jälkeen kiinnoiksi. Tulos heitteli +- 20% !
Sen taitaminenko on tae hallita ja taitaa nyky-aikaisen konekorjuun eri vaiheet, joissa mutuilla ei ole mitään tekemistä? Ja niitä satuja olemme kyllä päässeet lueskelemaan aika ajoin kattavasti…
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.