Keskustelut Puukauppa Tukin sinistyminen

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 28)
  • Tukin sinistyminen

    Harvennushakkuita omatoimisesti on tullut harrastettua jo jonkun aikaa.

    Tukin tekoa olen vältellyt, mutta on ollut tilanteita, jolloin on ollut pakko tukkipuu kaataa. Kertymä ykköskymmeniä kiintoja toistaiseksi.

    Nämä lämpöiset säät ovat kyllä myrkkyä puun säilytykselle, sinistymisen vaara on aikamoinen.

    Olen miettinyt, olisiko järkeä käsitellä tukkien päät puunsuoja-aineella, jolloin ainakin päät olisivat väriviattomia.

    Sahalla kaiketi väriviat ”aistitaan” tukinpäistä ???

    Eihän tässä suurista rahoista ole kysymys, mutta näin ” hellepäivänä” on aikaa miettiä joutaviakin ?

  • Timppa

    Jos meinaat samalle ostajalle myöhemminkin myydä, niin harkitsepa asiaa toisenkin kerran-

    Panu

    Kerran tein muutaman tukin vähän liian aikaisin loka-marraskuussa kun oli jo pakkasta. Sitten tuli ainakin kuukauden lämpöaalto (+10 kieppeillå). Tammikuussa kun homma oli valmis niin huomasin jotain sinistymisen näköistä noiden ensin tehtyjen tukkien päissä. Leikkasin parin sentin siivut pois ja paljastunut puuaines näytti täysin terveeltä eikä tullut raakkia. Samalle ostajalle olen myynyt myöhemminkin.

    Mutta tähän aikaan jos tekee niin tilanne voi olla aika huono.

    Berza

    Sinistymää voi myös syntyä runkoon mm.oksan sahaus jälkeen, joten värivikaista lautaa tulee sahalla väkisellään jonkun verran.

    Jospa ne minun mahdolliset värivikaiset hukkuisivat noin vrk 10000 pölkyn massaan ?

    mehtäukko

    En kyllä riskeeraisi. Eihän se ”kummallista” olisi, jos tukit tekisi toisessa vaiheessa kun sinistyminen ei uhkaa.Tai jos ne saa parissa viikossa sitten teriin, voihan keli olla lämminkin.

    Berza

    Nuo tukkirungot olen joutunut ”pakkoraossa” kaatamaan.

    Jätkä

    Tukin laatuvaatimuksissa on lyhyesti todettu : laho, toukanreiät ja värivika = ei sallittu!

    Toki tukkia hakataan nytkin, mutta sen matka sahalle ei saa kestää kovin pitkään.

    Sinistäjäsieni on erään puuntuhoojan toukkien eväs, jonka emo tartuttaa munintansa yhteydessä kaivertamaansa reikkään. Kun munasta on kehittynyt toukka, on sillä siretä syödäkseen.

    Laudan päästä voidaan tasata värivika pois, mutta kun se on laudassa pituussuunnassa ehkä pahastikin, se rommauttaa laudan arvon.

    Per Ä Reikäs

    On se kyllä kumma mitenkä sinistyykään puut mehtiemme pohjissa, siis ellei juniorin tiimi Ponsseineen enään ehtisikään puita ne poistelemaan ihan hirveetä se olisi puut lahois kuten omistajat

    eero heikki

    No,mulle tuli Upm ohjeet tukinteosta,syyskuulla hakattu tukki pitäs saada sahalle 3 viikkoon,sen takia jarruttelen näitä mökkitonttihakkuita muikun pyynnillä,

    Koivunkaataja2

    Mitses mukkua nouseeEH?

    Tolopainen

    Ostaako joku yhtiö tontilta tukkia. Olen antanut ne ilmaiseksi, kun joku on vienyt välittömästi pois. Tontin puissa on kuitenkin yleensä nauloja ym.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 28)