Alkutuottajan osa taitaa olla vähän joka puolella maapalloa sama. Hehtaareita pitää olla paljon enemmän kuin ennen, jotta hommalla pystyy koko perheensä elättämään. Tämä koskee niin maataloutta kuin puuntuotantoakin.

Timppa, tuskin tilastot osoittavat (tarkoitat muuta), että nykyinen hakkuutyyli säästää isoja puita, sillä niitä isoja puita on kehittymässä vasta siellä kierron loppupäässä. On myös todennäköistä, että läpimittaluokkien poistamisen jälkeen, niitä isoja puita ei ole kehittymässä siellä kierron loppupäässäkään. Se, että nyt ollaan suosittelemassa yläharvennuksia ja toistuvia väljennyksiä, eli ollaan jatkamassa kiertoaikaa, on oikean suuntainen. Vielä kun saataisiin ohjattua mukaan metsän luontainen uudistaminen, kohteilla joilla se on mahdollista, oltaisiin jo aika pitkällä.

Tällainen käsite kuin eri-ikäisen metsän kasvattaminen, on käsitteenä aika häilyvä. Missä kulkee se raja luontaisen ja keinollisen metsänhoidon välillä? Sanoisin kuitenkin, että harmonisointi näiden kahden välillä on joka tapauksessa väistämätön.

Mitä tulee sitten kemeraan, se on tarkoitettu keinolliseen metsänhoitoon, luontaisessa sitä tuskin tarvittaisiin ja eihän se sinne edes soveltuisi.

Juuri näin, kuin Metsuri motokuski kertoo. Vaihtoehtoja on. Luontaisen ja keinollisen uudistamisen jako ei ole kovin oleellinen, tärkeämpää on valita oikea menetelmä oikeaan kohteeseen. Keinollisessa menetelmässä saadaan jalostushyöty käyttöön. Lisäksi on sekastrategia: hyödynnetään sekä luontaista siemennystä että siemeniä ja taimia samanaikaisesti.

Smolanderin pääpointti on kai se, että tukiehdot ohjaavat toisinaan metsänomistajia epätarkoituksenmukaiseen käyttäytymiseen, mm. taimikonhoidon myöhentämiseen. Usein sitä myöhennetään hirvituhojen pelossa: ei uskalleta tehdä jäävien puiden valintaa ennen kuin hirviharventaja on lopettanut työnsä noin 3 m pituusvaiheen jälkeen. Taimikon varhaishoito olisi tehtävä ennen tätä. Jos lehtipuuta poistetaan siinä reippaasti, hirvien mieltymys taimikkoon voi vähentyä ja hoito estää lisäksi lehtipuun etukasvuisuuden, joka on hirvituholle altistava tekijä. Tätä taustaa vasten taimikon varhaishoito olisi hyvä säilyttää kemeran piirissä.

Helpoimmin ja tarkimmin keskenkasvuisen metsän voi matemaattisesti määritellä metsän ollessa kiivaimmassa arvokasvuvaiheessaan, eli kun suhteellisesti eniten kuitupuuta siirtyy puun kasvun seurauksena 3-4 kertaa arvokkaammaksi tukkipuuksi. Tällainen metsä nostaa rahallista arvoaan jo yhdessä kasvukaudessa niin paljon, ettei sitä normaalioloissa kannata vielä kaataa. Tämä ajanjakso osuu hoitussa metsässä puulajista ja kasvupaikasta riippuen 25-45 ikävuoden välille.

Keskenkasvuinen metsä on semmoinen, jossa runkomuoto ei ole vielä ehtinyt kehittyä niin että puu on kuin sylinteri ja kuitupuuta tulee korkeintaan 3 metriä latvasta. Määritelmän mukainen metsä kehittyy puolukkakankaalla noin 120 vuoden kasvun tuloksena ja hieman rehevimmillä pohjilla sitten hiukan nopeammin, MT-pohjalla reilussa 90 vuodessa jne.

Ylläoleva siis perinteinen huru-ukkojen määritelmä. Mielestäni on eriasia puhua uudistamishakkuun ajoittamisesta puustopääoman arvon ja sen kasvun perusteella.