Keskustelut Metsänomistus Tosi surullinen tapaus

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 113)
  • Tosi surullinen tapaus

    Aika paljon on susiasiasta keskusteltu. Eilinen Suomen Kuvalehti jakoi kyllä sellaista tietoa, että ehkä kannattaa vähän miettiä sanomisiaan. Siellä Halsualla poliisi oli pidättänyt ”Ekin”, joka ilmeisestikin oli jahdin päätekijöitä. Ja vienyt myös aseet takavarikkoon.

    Palattuaan kuulusteluista Eki oli ”tärähtänyt”. Hänen leskensä mukaan Eki pelkäsi, että kotia kuunnellaan esimerkiksi koiran tutkapannan avulla. Mikään viesti ei mennyt perille. Silmät olivat vain tyhjät. Jostain Eki oli saanut aseen ja eräänä yönä hänen matkansa päättyi navetan taa.

    Mistä sitten tulee tuollainen tilanne koko pitäjään, että lähdetään jahtiin joukolla ajattelematta pitemmälle? Tai muuten panikoidutaan kuten Satakunnassa? Niihin en osaa ottaa kantaa. Tosiasia on kuitenkin, että rehelliset kunnon ihmiset kokevat sudet turvallisuutta ja elämänmenoaan uhkaavina ”vihreiden ekoterroristien” aikaansaannoksia, joiden turvallisuuden eteen tehdään aivan eri lailla kuin ihmisten.

    Toivoisi, että päättäjätkin havahtuisivat tuon kaltaisiin tapahtumiin. Tietysti sitten tulee mieleen myös eräät näille palstoille kirjoittavat.

  • jees h-valta

    Kirjoittelet puuntakunen ristiriitaisia kommentteja: Juuri hiukan aiemmin annoit tappomääräyksen kotimaan susikannalle koska itärajan takaa tulee uutta virkkua petoa tilalle. Nyt kirjoitat että mitä se haittaa jos susia ei sieltä tulekkaan. Jos joku ottaisi sinut tosissaan olisi tämä maa sudeton ja pysyisi. Onneksi niin sekoja ei sentään maatamme toistaiseksi hallitse.

    Korpituvan Taneli

    Puun takaa:
    ”Susien kanta-arvio oli helmikuun alussa 120-135 sutta. Koko maan susikanta on laskenut viime vuodesta”

    Tuollaiset kanta-arviot ovat yhtä tyhjän kanssa.
    Perhossakaan ei ollut yhtään sutta, mutta kun kolme tapettiin, oli vielä 5…6 lauma jäljellä. Montako tälläistä laumaa sitten on joka on kyllä asukkaitten tiedossa, mutta virallisesti niitä ei ole olemassa.
    Toisaalta on totta sekin, että ainakin yksittäiset nuoret urossudet liikkuvat niin laajalla alueella, että ne saatetaan laskea useampaankin kertaan.

    Susien kantaa on turha yrittää arvioida. Asutuksen piiriin tulevilta nirri pois ja muualla on mitä on.

    Jees H-valta oli huolissaan kun venäjältä ei tule enää täydennystä susista. Siellähän onkin tervejärkinen susipolitiikka, kantaa pyritään tietoisesti pienentämään, jopa tapporahan turvin. Meillä ei mitään tapporahaa tarvittaisi, kunhan saisi vain tappolupia.
    Veli venäläisestäkö tuleekin sitten apu Suomen kansalle, kun sieltä susikanta pannaan riittävän alas, niin se vaikuttaa myönteisesti täälläkin.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Puun takaa

    Rauhoitu nyt Jesse. Ei tässä sekoilla. On selvää, ettei susia nyt tule aivan samoja määriä itärajan yli kuin aikaisemmin, koska ammutut sudet eivät enää liiku. Ei tämä kuitenkaan sitä tarkoita, etteikö niitä sieltä ajan kanssa tulisi. 30-luvulla sudet tapettiin Ranskasta lähes kokonaan, mutta sieltä niitä tallusteli Romaniasta Italian kautta taas uusia tilalle. Susia ei saa kokonaan hävitettyä kuin joistakin saarivaltioista, eikä niihin yleensä niitä kaivatakkaan.

    jees h-valta

    Sitten alkaa tilanne olla mallillaan kun meiltä vaeltaa itärajan yli susia sinnepäin uutta reviiriä hakemaan. Ei ne r..ät onneksi kovin ahkeria metsästäjiä ole ettei suuri tuho sielläkään. Enemmän uhkana nuo ostosafarit joissa sinne vaeltaa hyvin maksavia turisteja niitä räsikimään.

    suorittava porras

    Toivottavasti ne luvat annetaan nopeasti ilman eri hakemusta ja uutta kierrosta niille , jotka ovat saaneet perusteltuun hakemukseensa kielteisen päätöksen. Vielä maassa oleva lumi auttaa löytämään juuri ne yksilöt , jotka käyttäytyvät liian tuttavallisesti…..avoin valtakirja poistaa liian lähelle asutusta uskaltautuva peto olisi tietysti paras vaihtoehto . …

    jees h-valta

    Kyllä suorittava ne hakemukset edelleen tarvitaan ja Riistahallinto ne edelleen päättää. Joten rauha on jo käytännössä susilla ja hyvä niin.

    Puun takaa

    Tämän päivän 24.2.2013 Keskisuomalaisessa on Perhon eläkkeellä olevan kunnanjohtajan kertomaa taustaa susien salakaadosta ym. tapahtumista vuosien ja vuosikymmenten varrelta. Kannatta lukea!
    Auttaa ymmärtämään sikäläisten ihmisten elämää ja tuntemuksia.

    Korpituvan Taneli

    Keskisuomalaisen sivuilta tuota kirjoitusta en löytänyt. Haulla tuli kyllä niitä vanhempia susijuttuja Perhosta.
    Ilmeisesti uusimmat uutiset vaatisivat tunnukset.
    Voisitko referoida hiukan pääkohtia jutusta.

    Tässä surullisessa tapauksessa olemme aivan unohtaneet, tämän Ekin jälkeenjääneet.
    Mitä voisimme tehdä, ilmeisesti tutkimuksia poliisien kuulustelumenetelmista yms on jo tulossa, niiden vaatiminen on siis turhaa.
    Jäänee jäljelle vain mahdollinen rahankeräys. Raha tosin auttaa vain siihen aineelliseen vajeeseen, jonka huoltajan poismeno aiheuttaa. Tietääkö joku onko paikkakunnalla jo mahdollisesti avattu joku tili?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras

    Tanelille:

    ksml 24. 02 . sivu 4 /mielipiteet /”Perhon pedot ja kansalaisten oikeudet”

    Korpituvan Taneli

    Kiitos! löytyihän se lopulta. Näyttää olevan koulutus vielä vajavainen tuon nettilehtien luvun suhteen.

    Tässä linkki muillekkin tumpeloille:
    http://www.ksml.fi/mielipide/mielip
    idekirjoitukset/perhon-pedot-ja-kan
    salaisten-oikeudet/1301307

    Linkistä ei tarvitse poistaa nyt välilyöntejä (menelmä by Kisi)

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 113)