Keskustelut Metsänomistus Tieyksiköinti

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 66)
  • Tieyksiköinti

    Laitoin yleisen otsikon jotta tässä voi käsitellä eri kysymyksiä.

    Oma kysymykseni liittyy yksityistien talvikäyttöön. Metsä- ja mökkitienä hoidettua tietämme on aurattu talvisin satunnaisesti, ja tarvitsijat ovat maksaneet aurauksen itse. Nyt tien piirissä yksi asukas on muuttunut vakituiseksi asukkaaksi. Tästä johtuen tiekokouskutsussa on ehdotus, että talviauraus sisällytetään kaikkien yhteisesti maksettavaksi. Yksityistielain 24 § määrää, että tietä on hoidettava osakkaiden liikennöintitarpeen edellyttämällä tavalla, ja tästä on johdettu velvollisuus että osakkaiden pitää kustantaa talviauraus. Kunkin tieosakkaan kustannukset kasvavat nyt aika olennaisesti, vaikka kyseisen osakkaan yksiköt ovat toki hieman suuremmat kuin mökkiläisten. Kokouskutsun tietojen perusteella arvioin että aurauskulut voisivat olla luokkaa 1000 – 1500 euroa vuodessa. Osakkaita on noin 30 kappaletta, mutta meille metsänomistajille maksettavaa tulee enemmän kuin mökkiläisille.

    Päätöksestä koituu lisäkuluja myös toiselle tiekunnalle, jossa itse olen puheenjohtajana. Minun pitänee nyt siis esittää osakkaille että aletaan maksaa talviauraus sillekin kilometrin loppupätkälle ja aletaan kerätä vuotuista tiemaksua kun rahat eivät muuten riitä. Kustannus sen osalta ehkä 500 euron luokkaa vuodessa korkeintaan ja osakkaita on 8.

    Lopputulema on siis että jokaiselle noiden teiden varrella metsää omistavalle tulee reilusti lisää maksettavaa, vaikka ei varsinaisesti tarvitsisi tietä talvella kuin satunnaisesti. Hakkuita tehtäessä aurauksen ovat maksaneet puun ostajat.

    Ilmeisesti meidän tulee hyväksyä tuo periaate, että talviauraus kustannetaan yhteisesti, mutta olisi kai kohtuullista edellyttää, että auraus tehdään sellaisella tavalla, että siitä hyötyvät muutkin osakkaat eli esimerkiksi turvataan pääsy rantaan kalavesille?

    Tähän vielä jatkokysymys: miten talvikäyttö tulee huomioida tarkistettavassa tieyksiköintilaskelmassa? Laitetaanko niille jotka ovat ilmiantaneet itsensä talvikäyttäjiksi isommat yksiköt (painoluvut)?

  • MaalaisSeppo

    Meidän tiekunnan osakkaista metsänomistajilla on hyvin pienet yksikkömäärät. Pitää olla suurmetsänomistaja, että mo:n yksiköt ylittää mökkiläisen yksiköt.

    Oletteko harkinneet kunnan avustusta? Meillä n 2 km tiellä (1 vakituinen asukas) avustus lähes kattaa aurauskulut.

    A.Jalkanen

    Kiitos MS, kunnan avustusta täytyy sitten muistaa hakea. Kun julkinen valta kerran määrää talvikunnossapitoon, se voisi kyllä osallistua kuluihinkin. Meillä päin suurimmat yksiköt ovat metsänomistajilla ja palstojen koko on muutama kymmenen hehtaaria, siis alle 100 hehtaaria joka tapauksessa eli ei olla suurmetsänomistajia. Onkohan MS mailla yksiköt ajantasaiset?

    Mutta miten menee tieyksiköinti? Ajatellaan vaikka tilanne jossa tietä käyttää kaksi osakasta, toinen on vakituinen ja toinen kesäasukas. Kesäasukas joutuu maksamaan puolet kaikista kuluista, ellei aiheutetun kustannus- ja kulutusrasitusten eroa mitenkään huomioida yksiköinnissä. Talvella aurattu tie voi esimerkiksi routia enemmän ja vaatia siksi normaalia kesämökkitietä enemmän kunnossapitoa.

    Visakallo

    Talviauraus on yleensä normaalitilanteessa yksityistien suurin yksittäinen kustannus, ja viime aikoina auraushinnat ovat monin paikoin nousseet vielä aika reippaasti. Yksikköjaossa tämä on huomioitu siten, että vakituisen asunnon yksikkömäärä on suunnilleen kaksinkertainen vastaavaan vapaa-ajan asuntoon nähden. Eihän se maksajan osa koskaan niin mukavalta tunnu, mutta kyllähän pelkkä metsäosakaskin voi joskus hyötyä talvella auki pidettävästä tiestä. Asianmukaiset kääntö- ja parkkipaikat on toki kohtuullista heidänkin korkeampaa yksikkömaksua vastaan silloin saada.

    Visakallo

    Jotkut kunnat ovat rahapulassaan jo lopettaneet yksityistieavustukset. Toivotaan, ettei tauti leviä valtakunnalliseksi.

    mehtäukko

    Ei yhden vaki- asukkaan takia talvikunnossapitoa voi sälyttää muille. Tuota 24 pykälää on tulkittava oikein. Vaki- asukkaalle yksiköitä tietysti niin paljon, että linkorahat löytyvät, ja muut tietysti maksavat myös käytön suhteessa.

    Timppa

    Yksiköinti niin, että vakiasukas maksaa aurauksen kustannuksista puolet ja muut jakavat toisen puolen.  Voivat silloin käydä talvella palstoillaan.

    mehtäukko

    On olemassa MML v. 2024 yksiköintiohjeet, ja uudet ohjelmat laskevat ne oikein.

    MaalaisSeppo

    Kyllä meillä on tieyksiköinti ajan tasalla. Viime vuoden alussa tarkistettiin uusien ohjeiden mukaisiksi. Vanhoihin, kunnan edustajan laskelmiin tuli melko vähän muutoksia.

    Minullakin n 40 ha metsää ko tien piirissä (matka kylläkin 1/3-osa tien pituudesta). Yksikkökulut ehkä n 1/5- osa mökkiläisten kuluista, joilla kylläkin matkaa ainakin tuplat.

    Kunnan avustuksen haku tuo tietysti hieman byrokratiaa. Esim Digiroad:iin pitää ko tie ilmoittaa.

    Aurauksen vaikutus tien kunnossapitoon kannattaa arvioida. Myös puiden hintaan (kantaako tie talvella, jos se ei pääse kunnolla jäätymään?).

    A.Jalkanen

    Uusimmassa MML:n ohjeistuksessa vuodelta 2023 näkyy olevan käytössä neljä painolukujen luokkaa asuinrakennuksille: vakituinen asunto 1700 tn, ympärivuotinen 1300 tn, kesämökki 750 tn ja lähinnä keskikesällä käytössä oleva lomamökki 350 tn.

    Kaikkien luokkien tiemaksuun kuuluu oikeus käydä talvella tekemässä mökillä tarkastuskäyntejä silloin kun tie on aurattu.

    https://www.maanmittauslaitos.fi/sites/maanmittauslaitos.fi/files/attachments/2023/12/yksityistien-tieyksikointi-2023-fi.pdf

    Tieyksiköinti on juuri tarkistettu tuolle tielle, jossa on enemmän osakkaita ja uudet yksiköt hyväksytään seuraavassa kokouksessa. Ajattelin kysäistä sihteeriltä tai puheenjohtajalta ovatko nuo rakennusten luokat siinä laskelmassa käytössä.

    Nyt joudumme sitten ottamaan käyttöön tieyksiköinnin ja tiemaksut myös hoidossani olevalla kilometrin loppupätkällä (8 osakasta). Byrokratia pyörii… Pankkikin uhkailee tilin lopettamisella, jos ei käydä pian uudelleen tunnistautumassa, esittämässä pöytäkirjan ote ja anelemassa jatkoa!

    Näillä mennään. Onhan tästä se hyöty että kaikki saavat käyttää tietä vapaasti talvella, kun siitä kerran maksetaankin. Tie on kuitenkin profiililtaan sellainen että sitä ei kaikki uskalla ajaa talvella, paljon mäkiä ja mutkia. Lisäksi tie jäi liian kapeaksi kun perusparannettiin. Ajattelin ehdottaa, että jos saisi yhteisillä varoilla aurattua tien alkupäähän ennen suurimpia mäkiä kääntöpaikan rantaan, niin halukkaat kalamiehet ja virkistyskäyttäjät pääsisivät siitä kulkemaan.

    mehtäukko

    Perusasioita yksiköintiin on vielä muitakin, ja lisäksi +/- tekijät. Koko yksiköinnin idea ja tahto on jakaa kustannukset kohtuullisesti käytön mukaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 66)