Katsottu. Ajattelemisen aihetta antava dokumenttisarja. Metsien kuntoa on syytä tarkkailla meilläkin ja ryhtyä sopeuttaviin toimiin jos siltä näyttää. Esimerkiksi meidän voi olla pakko muuttaa kasvatettavien puulajien valikoimaa niiden ilmastollisen kestävyyden tai tuhonkestävyyden perusteella.
Meidän metsät eivät ole yhtä alttiita hyönteistuhoille kuin Yhdysvaltain, Kanadan tai Venäjän metsät johtuen hyvästä metsänhoidosta, eritoten harvennushakkuista joissa poistetaan heikompia puita. Toisaalta uudistamisessa ja hakkuissa kavennetaan puulajien kirjoa (vähennetään monimuotoisuutta) mikä varmaan lisää tuhoriskiä jossain määrin. Vieraslajit mainittiin dokumentissa erikseen vältettävinä, koska niiden tuomaa riskiä on vaikeaa arvioida ja ikäviä yllätyksiä voi tulla.
Maapallon hiilitaseen ja happitaseen kannalta metsät ovat tärkeitä, mutta ainakin yhtä tärkeää on se, mitä tapahtuu merissä. Ne lämpenevät ja happamoituvat. Jos plankton ja muut eliöt alkavat voida huonosti, vaikutus kertautuu nopeasti pitkin ravintoketjua.
”Minkälaisen riskin otamme pyrkimällä yhden puulajin metsiin?”
Sellaisen riskin, minkä hallinta ei ole minun näpeissäni eli en pysty sitä kannattavuuslaskelmiin numeroiksi muuttamaan. Siksi en pyri yhden puulajin metsiin. Pyrin siihen, että pääpuulajeja on kaksi. Lisäksi muiden lajien yksilöitä koitan jättää kohtuullisen määrän. Koivikon alta vapautettaan kuusikkoon en saa millään jäämään kahdesta lajista muodostuvaa metsää, tällöin leppien, haapojen ja raitojen rooli kasvaa. Toisaalta koivikon alle syntynyt luontainen kuusikko on yleensä niin epätasainen, että ylispuita jää seuraavankin harvennuksen jälkeen jonkin verran ja yhdessä muiden lehtipuiden kanssa uskon tuloksen olevan talousmetsäksi kohtalaisen monimuotoinen. Näin siis nuorissa metsissä, joiden tulevaisuuteen päätöksilläni on ratkaiseva merkitys. Varttuneemmat, päätehakkuuseen valmisteltavat kuviot hoidan ihan perinteisen kaavan mukaan, jossa monimuotoisuus on käytännössä jättöpuiden varassa.
En usko, että tällä menettelyllä taloudellinen tulos heikkenee yhden puulajin metsien kasvattamiseen verrattuna. Näin siis tilatasolla ajateltuna, koska useimmat kuviot ovat kooltaan vain n. 1-2 ha, joten viereiset kuviotkin tuovat vaihtelua ja estävät isompien tuhojen syntymistä. Monimuotoisuuden ohella pyrkimys on myös kuviokoon kasvattamiseen. Kun se tehdään em. menettelyllä, uskon sen parantavan myös monimuotoisuutta. Tämä siksi, että tiettyyn ympäristöön sopeutuneet eliöt vaativat riittävän suuren elinkelpoisen alueen. Tilkkutäkkimäistä, kuviotasolla monokulttuurista talousmetsää en pidä tavoiteltavana tilanteena edes monimuotoisuutta ajatellen.
Uskon että myös monimuotoinen eliöstö viihtyy Glan kuvailemassa, lajistollisesti ja rakenteellisesti monimuotoisessa metsässä. Monimuotoinen eliöstö vähentänee tuhoriskiä, koska silloin mikään eliö ei saa yliotetta ja pääse lisääntymään holtittomasti.
Oma ratkaisumallini borrelioosiongelmaan pohjautuu samantapaiseen ajatteluun, eli ravintoketjujen monipuolistamiseen tai ennallistamiseen. Kasvinsyöjäeläimiä suositaan luonnossamme liikaa petojen kustannuksella, koska kasvinsyöjät ovat riistaeläimiä.
Meillä pyritään aktiivisesti sopivissa kohteissa kuusi-mäntysekametsiin. Vähentää luonnollisestikin tuhoriskiä. Jonkun tutkimustuloksen mukaan sellaisen metsän kasvu on parempaa kuin esimerkiksi pelkän kuusimetsän.
Ötökkäongelma pisti kyllä ajattelemaan koiranpidon järkevyyttä sisätiloissa etenkin paikoissa, joissa sorkkaeläimiä esiintyy. (Anteeksi vaan Anneli.) Jos koirien mukana tulee esimerkiksi punkkien nymfejä, joissa on borrelioosi, niin on otettu kyllä turhaan riskejä.
Totta lienee se, että joskus suositaan likaa kasvinsyöjäeläimiä. Esimerkiksi kerran oli ohjelmaa, jossa kerrottiin muistaakseni Kemiön saaresta, jossa on erittäin runsaasti metsäkauriita, jotka vieraillessaan ihmisten puutarhoissa levittävät sinne punkkeja, jotka sitten tarttuvat taas paikallisiin pienjyrsijöihin ja sitten kissoihin ja koiriin ja sitä myötä päätyvät ihmisiin. Paikallisen metsästysseuran edustajalle sillainen ajatus, että kauriskanta hävitettäisiin, tuntui olevan aika pöyristyttävä.
Kuten yleensäkin, niin taas ovat puurot ja vellit sekaisin! Alalla on sellaisia sähläreitä (ihan huipulla, johtavissa viroissa), että oksat pois.
Borrelia on MYYRISSÄ elävä bakteeri. Samoin puutiaisaivokuumevirus (myös myyräkuumevirus). Ja puutiaiset saavat nuo terveiset juuri MYYRISTÄ levitettäväkseen.
Kuinka ollakaan, kun kettukanta on puupääprofessoreiden johdolla saatu puolitettua (metsäkanalintukantojen elvyttämiseksi, joka elvytys ei onnistunut tuolla keinolla, metsäkanalintukannat ovat alempana kuin koskaan), niin borrelioosi on lisääntynyt viisinkertaiseksi. Viime vuonna tuli uusi ennätys sekä borrelia- että puutiaisaivokuumetapauksissa.
Eikö riski ole yleensäkin Gla juuri sellainen tekijä, joka ei ole omissa näpeissämme ja joka on vaikeasti muutettavissa numeroiksi kannattavuuslaskelmiimme.
Kettu hautasi kahleensa maahan ja kuvitteli siten olevansa vapaa.
Positiivista ajattelua.
Maalaamatta pirua seinälle, pitkä kasvatusketju tekee metsätaloudesta monessa mielessä varsin haasteellista.
Anton. Etkö tosiaan tiennyt, että puutiaisaivokuumetta saadaan muuttolintujen tuomista punkeista. Esimerkiksi Kumlinge on muuttolintujen pysähdyspaikka ja antanut meillä taudille nimen.
Sitten ne sorkkaeläimet. Esimerkiksi metsäkauriit kuten kirjoitin. Niissä saattaa esiintyä runsaasti punkkeja, joita sitten tippuu sinne puutarhaan. Naaras munii nettitietojen mukaan 2000-4000 munaa, joista ensiksi kehittyy toukka. Saatuaan veriaterian toukka kehittyy nymfiksi, joka on vain 0,5 mm:n mittainen, mutta saattaa kantaa bakteeria. Nymfiä on erittäin hankala pienestä koosta johtuen havaita iholla. Saatuaan sitten vuorostaan veriaterin nymfistä kehittyy lopulta se meidän tuntema puutiainen. Siis kauriin rooli on lähinnä isäntäeläimenä tuottaa punkkeja, joiden jälkeläiset hankkivat sen borrelioosin taudin saastuttamista myyristä. Tulikohan tämä selväksi?
Sitten Annelin koiraan tarttuu saastuneita toukkia, nymfejä tai aikuisia puutiaisia ja tippuu jossain vaiheessa sisätiloihin tai tarttuu koiraa paijatessa ihmiseen. Netin mukaan punkkikarkotteiden tehoon ei voine luottaa.
Kyllä pienpetojentappoprikaatilaisilla on tosi kova pää. Ja vanhan väärän poisoppiminen tuottaa suunnatonta tuskaa.
Puutiaisaivokuumeen (jonka siperialaisessa versiossa kuolleisuus on meillä ollut 20%), borrelioosin, myyräkuumeen ja jänisruton PÄÄRESERVUAARI ovat MYYRÄT. Ja muutaman kymmenen muun vitsauksen.
Käytännössä näiden kaikki tartunnat ovat lähtöisin alunperin myyristä, vaikka kulkevat välillisesti lintujenkin mukana.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.