Keskustelut Metsänomistus Teollistaako Venäjä Suomen uudelleen?

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Teollistaako Venäjä Suomen uudelleen?

    Eurooppa rypee todella pahoissa talousvaikeuksissa ja Venäjän sotilasjohto piirtelee taas karttoja omista etupiireistään joihin Suomikin näkyy kuuluvan. Kuljetusväylät rakennettiin ja Suomi teollistettiin Venäjän vallan aikaan 1800-luvun puolivälissä. Viime ajat meillä on kulkuväylät alkaneet rapistua ja teollisuus paeta Suomesta. Tapahtuuko jälleen, että Suomi uudistetaan Venäjän vallan alla ja sikäläisillä pääomilla?

  • Puun takaa

    Kuten jotkut ovat ehkä huomanneetkin, en ole mikään Venäjän ystävä enkä ihailija, mutta talouselämää ja muita maailmantapahtumia seuratessa tulee erilaisia ajatuksia mieleen. On myös sanottu, että historia toistaa itseään. Ruotsin vallan aikana Suomi oli ankaran verotuksen kohteena, eikä investointeja juuri tehty. Ollessamme osana Venäjää, maamme elinkeinorakenne uudistettiin ja luotiin pohja myös metsien hyödyntämiselle ja hoidolle. Viime ajat olemme taas kulkeneet kiihtyvällä vauhdilla kohti oman onnensa varassa kituvaa erämaa-Suomea.

    Metsäkupsa

    Mutkan kautta on mahdollista.Samalla lailla kuin venäläis matkailijat ovat edesauttaneet matkailukohteiden laajennukset Suomessa.Mahdollinen visio on mielestäni ennen itsenäisyyttä vallinnut idän tuoma teollinen toiminta itäisessä Suomessa.Eu säädöksillään rapauttaa suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja toimintaympäristö muutenkin yhtä byrokraattinen kuin Venäjällä.

    jees h-valta

    Sama täällä kuin puuntakusellakin. Ei mitään suuria sympatioita velivenättäläisiin. mutta suuri mahdollisuus uida pakoon niskaan kaatuvaa eu-haaksirikkokoalitiota.

    Visakallo

    ”Viime ajat olemme taas kulkeneet kiihtyvällä vauhdilla kohti oman onnensa varassa kituvaa erämaa-Suomea.”

    Puuntakusen kommenttiin voi hyvin yhtyä. EU:n direktiiviviidakko rämettää suomalaista yrityselämää joka päivä, eikä yhtään huonommaksi jää pienen eliittijoukon asioita ajava, viherpesun läpikäyneet ympäristövirkamiehemmekään.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)