Kuulostaa ammattilaisen otteilta.

Hesarissa jatkuu vielä jappastelu metsäpolitiikasta. TA on kyllä harvinaisen hidasoppinen oppilas. Nyt laitoin pari kotiläksyäkin avuksi.

AJ:

”Menee jo hiukan sivuun otsikosta mutta ehkä sallitaan, koska tämä on nykyhetken metsäpolitiikkaa.

Itse ajattelen niin, että maankäytön painetta (Matin termi) kannattaisi jakaa tasaisemmin eri alueiden välillä. Silloin Euroopassa saataisiin metsistä hieman enemmän muita hyötyjä kuin puuntuotantoa. Kanada ja Venäjä saisivat enemmän tuloja puuntuotannosta ja lisää hiilinieluja. Luontoarvoista kummallakaan em. maalla ei ole uupelo, vaan niissä ne ylisuoriutuvat ja Euroopan maat alisuoriutuvat.

EU:n ilmastopolitiikka perustuu nimenomaan hiilinieluun eli metsän hiilivaraston vuotuiseen kasvuun. Laskennassa huomioidaan (malleilla) myös maaperän hiilivaraston muutos. Kullekin EU-maalle on määritelty kiintiö, kuinka paljon metsien tulee poistaa hiiltä ilmakehästä tiettyinä vuosina. Tavoitteena on koko EU:n hiilineutraalius, joka voidaan saavuttaa parhaassa tapauksessa ehkä vuonna 2050.

Myönnän että intuitiivisesti tuntuisi järkevältä himmailla hakkuita enemmänkin kuin mitä EU meiltä vaatii, ja lyhyellä aikavälillä siitä saataisiinkin ilmastohyötyä. Tässä on kuitenkin se ikävä sivuvaikutus, että jos hakkuita himmaillaan paljon ja pitkään, metsien kasvu alkaa taantua eli hiilinielut kääntyvät lopulta laskuun. Suosittelen katsomaan äskettäisten Tieteen päivien annista Tiedekulman tallenteena Lauri Mehtätalon esityksen hiilinieluproblematiikasta. Siinä tämä on hyvin havainnollistettu ja kerrotaan tarkemmin hiililaskennasta.

Toiseksi ”kotiläksyksi” Tuomas Aakalan kirjoitus: Metsien luontainen rakenne, kehitys ja haasteet monimuotoisuuden turvaamiselle talousmetsissä. Artikkelissa verrataan eri puolilla pohjoista havumetsävyöhykettä esiintyvien puulajien suhdetta metsäpaloihin. Lainaus: ”Yksi johtopäätös näistä eroista on, että niiden vuoksi ilmastonmuutoksen seurauksenakaan meille ei saada kovinkaan helposti kanadalaisia metsäpaloja, ellei ensin vaihdeta puulajeja suurilta pinta-aloilta.”

Ei ole TA suorittanut kotiläksyjään, kun ei vieläkään ymmärrä mikä hiilinielu on.

Kommentti 1

”Eero ja Aki keskustelevat edelleen siitä, onko vanhoilla metsillä arvoa lajeille. Tutkijoiden esiin tuoma konsensus on että selkeästi on, etenkin kun lasketaan mukaan muut eliöryhmät kasvien lisäksi. Metsän iän ohella on tärkeää että metsässä on luonnonmetsien piirteitä. Nuorikin metsä (sukkession alkuvaihe) voi olla arvokas monimuotoisuudelle, jos se on vaikka hyvin lahopuustoinen tai paloalue. Myös näitä pitää suojella, ja ennallistamalla niitä saadaan lisää.

”EU:n kiintiössä tulisi siis myös vähentää hiilinielun toteutumasta hakkuiden aiheuttama hiilivarastojen pieneneminen”. Metsän vuotuinen biomassan laskenta menee toisin päin. Ensin arvioidaan vuotuinen puuston kokonaiskasvu (runkopuu, latvus, juuristo), josta vähennetään poistumat sekä maaperän hiilen hajoaminen, ja lopputuloksena on hiilinielu. Jos metsä on hiilinielu, varasto kasvoi ja metsän hiilitase oli positiivinen.

Hakkuilta rauhoitettu vanha luonnonmetsä voi olla suuri hiilivarasto, esimerkkinä meillä Vesijaon luonnonpuisto. Toisaalta varaston pysyvyys on epävarma, kuten nähdään luonnonmetsien metsätuhoista tai siitä kun Keski-Euroopan vanhat talousmetsäkuusikot kuolevat pystyyn kaarnakuoriaisepidemiassa. On varmempi kokonaisstrategia pitää talousmetsät melko nuorina ja elinvoimaisina sekametsinä ilmaston muuttuessa, ja hoitaa lisäksi suojeluasiat mallikkaasti.”

*

Aki Ikonen:

Ympäristöministeriöstä tuli tänään vastaus kysymykseeni vanhojen metsien kokonaislajimääristä, asia on niin kuin olen esittänyt. Eero Leinonen on väärässä.

Tänään taisi tulla myös tällainen ennakkotieto: Kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotiedot 2023. Metsät ovat kääntyneet päästölähteeksi, koska puuston nielu ei enää riitä kattamaan metsien maaperän päästöjä. Meillä ei ole vielä edes metsäpaloja ja olemme onnistuneet tekemään tämän. Valitettavasti olen nähnyt vuoden aikana paljon vanhojen metsien hakkuita, joita kutsutaan hauskasti ”ennallistamiseksi”.

Luonnonmetsien hiilivaraston pysyvyyden aprikointi on aika huvittavaa, kun keskimääräinen hiilien matka kannosta taivaalle kestää metsäteollisuudessa 2-3 vuotta. Olet itsekin viitannut hyvin tehtyyn ruotsalaiseen tutkimukseen (Landscape-variability of the carbon balance across managed boreal forests, Peichl et al), jonka perusteella ilmastonmuutos ja tuhoriskit huomioiden tasaikäiskasvatuksen kiertoaikaa pitäisi kavattaa ad 138 vuoteen, ei lyhentää.

Luonnonsuojelun mallikkaasti hoitamisesta ja sekametsien suosimisesta olen samaa mieltä. Mutta kyllä meillä metsänomistajillakin pitää olla jokin vastuu luonnonsuojelusta. Olemme aika hanakoita vaatimaan korvauksia/tukia metsästä, jonka luonto kasvattaa meille vähäisin kustannuksin, jos taas metsänhoidon kustannukset ovat korkeat, silloinkin kannattaisi aluksi miettiä, miksi? Onko tämä järkevää?

Kommentti 2

”Huomasin kyllä Aki ja kiitän salapoliisityöstä. Panin merkille, että myös Hyvärinen painottaa vanhojen metsien lisäksi vanhojen puiden ja lahopuun merkitystä lajistolle.

Te kaksi (Aki ja Toni) olette ilmeisesti sillä kannalla, että metsien voi antaa haitatta vanhentua. Metsäntutkimus (esim. Metsäbiotalouden tiedepaneeli) on pääosin eri mieltä: mitä vanhemmat metsät, sitä pienemmät hiilinielut ja sitä suuremmat tuhoriskit. Luontokadon kääntämiseksi tarvitaan vielä lisää suojelualueita, mutta ei laajaa metsien vanhentamista.

Mielestäni on järkevämpää kierrättää puuraaka-aine kansantalouden kautta kuin pöllyttää hiilet suoraan ilmakehään. Teollisuuden tuotannosta kyllä suurin osa menee vientiin eikä jää meille hiilen varastoon, mutta tuottaa vientituloja. Metsätalouden tuet ovat marginaaliset. Talousmielessä pärjätään hyvin, mikäli puun hinta tai jokin muu korvaus on nykyisellä tasolla. 140 vuoden kiertoaika meillä keskimäärin johtaisi varmaan siihen että metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon ei enää kannattaisi investoida mitään, ellei joku maksaisi odotusajasta.

Puun hinta on nyt sen verran korkealla, että voisi olettaa lähivuosina metsäteollisuuden vetävän hieman henkeä ja hiilinieluja jää jälleen enemmän metsiin. Maatalouskin voisi tehdä osansa päästötalkoissa. Eipä tapahdu sielläkään mitään ilman tukea, koska on kyse ihmisten toimeentulosta maaseudulla.

Jos hiilinielu-käsite on epäselvä, kannattaa katsoa Lauri Mehtätalon esitelmä. Lisää menetelmätietoa saa Luonnonvarakeskuksen netistä. Yksityiskohtaisimmat kuvaukset ovat Tilastokeskuksen kasvihuonekaasujen inventaarion maaraporteissa.”

Eihän nykyaikaiselle metsäkoneelle traktorista ole kilpailijaksi, siinä olen mehtäukon kanssa samaa mieltä. Mutta pitää sekin muistaa, että kun metsäkoneita alettiin valmistaa, metsäteollisuushan oli siinä mukana. Oli tarpeen saada isännät metsävarusteisilla traktoreillaan pois metsästä Lokomojen tieltä. Juuri kävi kahvilla kaveri, joka vieläkin elättää itsensä varsin vaatimattomalla kalustolla, vanhalla Valmetin traktorilla. Ajaa talvet puuta omista metsistään, sahaa tukit omalla sirkkelillä ja kuidut tekee polttopuuksi. Kalikkaakaan ei hänen metsistään lähde sellukattilaan. Keväällä ja kesällä kun hänen luonaan käy, eipä ole päivääkään ettei ole mökkiläisiä peräkärryyn lastaamassa sahatavaraa tai polttopuuta. Paraslaatuisen sahatavaran myy höyläämölle. Metsäpinta-alaa on tietenkin oltava, kuten hänellä on, sen verran, että kierto pysyy vuosittaisena.

Jovain voi ihan huoletta alkaa traktorilla urakoimaan puun ajoa. Jos sillä leivän teet niin kova olet. Meidän kylällä on monta traktoria metsävarusteilla. Kukaan ei niillä lähde tienestiä ajamaan. Omia puita tuntuvat kelkkovan. Lähinnä poltinpuita ja tuulenkaatoja.

Tuo nostokoukun ajatus toimii kun ei tarvii tuntipalkkaa laskea. Enemmänkin ajan kulua. Jos tuo naapuri olisi vaikka palkattomalla toisesta työpaikasta kun tuusaa noiden puiden kanssa niin taitaisi laudoista tulla aika arvokkaita. Aina tuo kustannusten laskenta ei ole niin helppoa eikä se kaikille samallatavalla voi laskea. Elämäntilanteet ovat niin erilaiset.