Tehometsätalouden vaihtoehdot

Eikö perko olisi jo aika lopettaa tuo jaksottaisen kasvatuksen solvaus. Jos se sinua närästää niin eihän se kaikkien osalta ole niin. Antaa jokaisen kasvattaa metsiään niin kuin haluaa. Kasvata sinä jatkuvana ja muut jollain muulla jos jatkuva ei omaksi tunnu.

Tony Robbins, teoksen ”Raha” kirjoittaja, kertoo erilaisista konsepteista, joissa raha on herkästi haihtuvaa. ”Vedonlyönti hevosiin on melko varmaa menetystä, ja illanvietot viineineen, laulut seuralaisineen ovat hauskin ja nopein tapa. Maaviljely (lisään metsätalous) on hitain mutta varmin.” Tutkitusti tulos aukkoon johtavalla jaksollisella on viiden prosentin tienoilla. Verottaja kuitenkin isännöi 30 prosenttia päältä!

Lähtökohtana on, että oma tuotanto on suurin osa edelleen jaksollisessa kiinni, eikä oikeastaan ehdi eläissäni kunnolla jatkuvaan kasvuun. Hyviä kokemuksia on sekin, kun päivässä saa puukuorman tienvarteen tai pihaan polttopuuksi, niin siinä huomaa hankkineensa kuljetuksella enemmän kuin puut ovat kasvaneet 20 vuoteen arvoa pystyyn.

Totta  on, että  tyhjällehän se tuntuu kun herää  miellyttävästä unesta ja huomaa  ympärillään olevan  aidon odottavan elämän ja avoin kohta  on  kuokittuna entisellään.   Mahdollisuus olisi ollut  monella parempaankin  jättämällä muutamia tuottavia puita kasvuun, siihen ei konsernissa suostuttu olisi ollut hinta sanktio.  Se on silleen  syvältä siitä… jos ei itse  toimi.    Otan osaa   murheeseenne, kyllä se epäonnistunut romanssi   aikanaan unohtuu.

A J, ” Itse asialleen tekee enemmän hyötyä jos jakaa hyviä kokemuksia eikä vähättele muiden kokemuksia!”   Kerron paljolti omista kokemuksista , mutta  jotenkin pittää olla ihelleen  rehellinenkin ,  on niin  pitkäaikainen  kokemus josta on selvinnyt  jotenkuten.  Sellaista  kehumisen jaksoa en heti muista , ei huolta  on  sellaisenkin kirjoittajia  joukossa!

M motokuski ymuut , mistä asiasta aikoisit itse vastata  tuohon aloituksen  sekoiluun.  Mitkä  ovat ne tuottavuuden tekijät, että  olis lähelle  15 %  tulos saavutettavissa?    Tappiollinen toiminta ei korjaudu  sen  pimittämisellä.

Ihan ite pimittää Perko, kun ei laske oikein tuloksia päätehakkuu vs. harsinta.

Jos Suomen metsäpolitiikassa on jouduttu valitsemaan rahan ja luonnon väliltä, raha on ratkaissut. Tähän johtopäätökseen päätyy Helsingin yliopiston tutkijan Teemu Harrinkarin väitöskirja Puun ja kuoren välissä? Tutkimus Suomen metsäpolitiikan kansainvälisistä ja kansallisista vaikutteista. Siinä tutkittiin Suomen metsäpolitiikan vaikuttimia vuosina 1994–2015. ”Metsäpolitiikka on painottunut metsien talouskäytön edistämiseen”, Harrinkari sanoo. Väittelijä tunnisti kolme Suomen metsäpolitiikkaan vaikuttavaa ryhmittymää eli koalitiota: yksityismetsätalouden, metsähallinnon ja ympäristönäkökulman.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000010949799.html

Ehkä sopii tähän ketjuun, kun tehometsätaloudesta on siirrytty monimuotoisempaan metsätalouteen. Jos väittelijä olisi aloittanut analyysinsä aiemmilta vuosikymmeniltä ja jatkanut vuoteen 2025, olisiko päätelmät poikenneet nyt saaduista tuloksista?

Kirjassa arvioidaan kriittisesti elinympäristöjen suojelua, jota heikennettiin vuoden 2014 metsälaissa, kun suojelluiksi määriteltiin vain pienialaiset kohteet. Artikkelin mukaan Luonnonvarakeskuksen selvityksessä kävi ilmi, että lain suojan menetti 2014 uudistuksessa noin 27 000 hehtaarin verran tärkeitä elinympäristöjä.

Lisäksi arvostellaan keskittymistä lyhyen aikavälin tavoitteisiin. Tulevien sukupolvien tarpeiden huomiotta jättämisellä tarkoitetaan tässä ilmeisesti luontonäkökulmien jäämistä talousnäkökulmien jalkoihin. Puuntuotannollinen kestävyyshän on ollut tärkeänä metsäpolitiikan tavoitteena vuosikymmeniä.

Kommentti 1.

Aika tutulta kuulostavat johtopäätökset väitöskirjassa.

Tärkeiden elinympäristöjen rajaaminen vain pienialaisiin kohteisiin on herättänyt paljon krikiikkiä aiemminkin. Pienten arvokohteiden säästämisen ajateltiin ehkä kuuluvan omistajan omavastuuseen. Tämä rajaus ei ole ongelmallinen, mikäli laajojen luontokohteiden omistajat saavat niiden säästämisestä asiallisen korvauksen – joko verovaroista tai ekologisen kompensaation mekanismeista.

Kommentti 2.

Yleisiin metsäluontotyyppeihin saadaan palautettua luonnonmetsien ominaispiirteitä luonnonhoidolla. Pienialaisia mutta lajien suojelun kannalta arvokkaita luontotyyppejä kannattaa suojella tiukasti, mm. monimuotoisimmat suotyypit, harjut, paahderinteet ja lehdot. Metsämaasta on jo nyt erilaisten de facto -hakkuurajoitteiden piirissä lähes neljännes, joten pinta-ala sinällään alkaisi kohta riittää.

Väitöskirjassa mainitaan arvokkaita elinympäristöjä vajaat 30 tuhatta hehtaaria ja lisäksi suojelematta on Etelä-Suomessa ehkä reilut 20 tuhatta hehtaaria vanhaa metsää. Yhteensä siis rapiat 50 tuhatta hehtaaria lisäsuojelua. Tämä pystytään varmasti rahoittamaan Luonnonperintösäätiön, verovarojen tai luonnonarvokaupan avulla. Halllitukselta tarvittaisiin pikaisesti vanhojen metsien määrittely, kartoitus ja rahoituspäätöksiä, ennen kuin kaikki nämä ehditään etelästä hakata.

Puuntuotannollinen kestävyys on ollut metsäpolitiikan keskiössä vuosikymmenet ja on ollut metsänomistajien kunnia-asia jättää metsätila jälkeläisille paremmassa kunnossa kun sen sai. Nyt sen rinnalle pitää tuoda sosiaalinen ja ekologinen kestävyys riittävällä painoarvolla. Ei enää maksimoida puuntuotantoa, vaan optimoidaan metsien hyötyjä.