Tonttien rakennusoikeudet päätetään kaavoitusvaiheessa ja tällä naapurien kuulemisella on vain muodollinen merkitys. Kaaavan mukaisen neliömäärä saa aina rakentaa. Suomessa voi valittaa mistä tahansa rakennushankkeesta ei tarvitse olla naapuri. Mutta sillä saa vain hidastettua hanketta.

Joo, nyt meni ehkä vähän yli henk koht katkeruuden takia yli.

Maankäyttö- ja rakennuslain 133 § sanoo tarkalleen ottaen ”Rakennuslupahakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla.”

Siinä, milloin jokin on tarpeetonta tai ei, on sitten kuntakohtaista variaatiota sen mukaan, haluaako kunta estää kaiken mahdollisen rakentamisen (näin ruuhka-Suomessa) tai haluaako kunta, että tulee uusia veronmaksajia tms. (maalla). Esimerkiksi naapurina oleva (pitkäaikainen ja jakamaton) perikunta voi parhaimmillaan olla aika hankala tapaus tässä suhteessa. Suurimmassa osassa kuntia riittää, että on perikunnasta joltain jäseneltä nimi paperista, mutta muuan ruuhka-Suomen kaupunkikunta edellytti lisäksi, että piti olla nimi paperissa jokaiselta perikunnan jäseneltä ja lisäksi piti vielä toimittaa perunkirja. Niitä sitten kaiveltiin maakunta-arkistosta (ennen 1990-luvun alkua tapahtuneet kuolemantapaukset) ja Verohallinnolta (tuoreemmat tapaukset), kun naapurina oli useampikin jakamaton perikunta, parhaan kanssa oli yhteistä rajaa 13 metriä ja sekin 250 metrin päässä rakennuspaikasta. Rakentamisasioissa on yleisesti tosiaan suurta kuntakohtaista haitaria.

Jossain voidaan olla fiksumpiakin, tai välinpitämättömiä, kuten täällä kerrotut esimerkit osoittavat. Linja on kuitenkin yleisesti kiristymään päin. Osittain vaikuttaa myös varmasti se, miten ”valitusherkkä” kunta on kyseessä: kuulematta jättäminenhän on ihan kelpo valitusperuste hallinto-oikeudessa. Perusidea on, että naapuri on ns. asianosainen, ja tällä on oikeus valittaa hallinto-oikeuteen luvasta. Aihepiiristä ks. esim. KHO 1980-A-II-51.

Tulkinnanvaraisuus syntyy näillä isoilla kiinteistöillä siitä, milloin kyseessä on ”naapuri”.

Naapurien kuuleminen on vain byrokratian kukkimista ja rahastusta.

Samaa pohdin Gla Lapista taimikonhoidosta juuri ajaessani.

Nyt maksoi asuminen asiallisesti varustetussa mökissä 325 euroa viikolta, kun asuntovaunua en viitsinyt lähteä vetämää. Tähän aikaan siellä on aivan mahtavat kelit taimikonhoitoon, eikä hirvikärpäset tai muutkaan lentävät ole häiritsemässä. Ammulla toki haisevia, näpsän tuoreita, metsäkuteita päälle laitettaessa vähän tihkaisee, mutta muutaman puun sahauksen jälkeen olo on suorastaan terapeuttinen. Tuli mieleen paljon kaverina työskennelleen ammattimetsurin kommentti, että pitäis herätä siihen, kun on jo yhden puun kaatanut, niin välttyisi lähtemisen tuskalta.

Asuntovaunua olen usein käyttänyt ja siihen mukavana lisänä telttasauna. Toisinaan kesänaikana tehtiin ”kahta vuoroa”. Aamuvarhaisella sahaamaan, päivällä ruokailemaan, saunomaan ja päivätorkuille. Illansuussa uudelleen metsään ja pois tullessa taas saunaan.

Tätä naapurin kuulemismenettelyä joutaisi kyllä harkita paremmin. Naapuri ei voi estää lain mukaista hanketta. Turhia välirikkoja naapuruston kesken sillä kyllä aiheutetaan. Menettely olisi perustelu vain merkittävissä ja tulkinnanvaraisissa hankkeissa.

Usein sen ”matkamökin” voi sijoittaa esim järven / veden ääreen. Minulla on ollut asuntoauton pyörärelineellä ”alligaattori”, jolla olen saanut sähköä niin paljon kuin tarvitsee, esim kahvinkeittimelle ja mikrouunille, sekä televisolle ja vesipumpulle, jolla voi nostaa vettä järvestä auton säiliöön suihkua ja pesuvettä muuten – varten.

En ole metsähommiin asuntoautoa käyttänyt, minulla on ollut aina majoitusmahdollisuus ihan sisätiloissa ja saunamahdollisuus myös.