Kysyjän tapaukseen palaten, yleisin tapaus missä puukaupassa valtakirjoja liikkuu, on se että maanomistaja antaa metsänhoitoyhdistykselle valtakirjan leimikon tekoon ja puukaupan kilpailuttamiseen. Metsänomistaja valitsee lopullisen ostajan. Mhyn voi valtuuttaa myös allekirjoittamaan metsänhakkuusopimuksen ja valvomaan hakkuun. Tämä on helpoin tapa tehdä puukauppaa.

Roope terävien kommenttiensa perusteella on varmasti kuulunut luokkansa älymystöön, mutta täytyy nyt kuitenkin vielä varmistaa, että onhan omistusoikeudet ja hallintaoikeudet Roopella varmasti räpylässä?

Yleensä ottaen ostajalla ei ole juurikaan vastuuta ostaessaan puutavaraa. Vastuu on myyjällä, jolta ostaja voi pyytää valtakirjan, jos tehdään kauppaa tilalta, jolla on vaikkapa useita omistajia.
Meillä on ostajat olleet aina tuttuja – jopa sukulaisia, joten usein ei ole kysytty valtakirjoja tms.
Meillä oli jakamaton kuolinpesä, josta ensimmäistä puukauppaa tehdessäni ostaja soitti äidille ja varmisti, että minulla oli valtuudet myydä. Sen jälkeen ei kyselty.

Mite tuo ”vuotuinen tuotto” muuten lasketaan? Onko se metsäkasvupaikkojen laskennallinen tuotto (kuten aikoinaan veroluokituksessa) vai tosiasiallinen vuotuinen puuston kasvu? Tuossa jälkimmäiseesä ovat sitten eri kehitysluokkia ”hallitsevat” metsänomistajat aika eri asemassa. Meinaan, että jos olisi vaikka koko pinta-ala uudistuskypsää ja hakkuumahdollisuuksia paljon, mutta kasvua vähän, niin myydä saisi silti vain vähän per vuosi.