Keskustelut Metsänhoito Tähtikirjaajat ja kirjanpainajat.

Esillä 9 vastausta, 51 - 59 (kaikkiaan 59)
  • Tähtikirjaajat ja kirjanpainajat.

    Taitaa tulla toinen kesä perätysten että nämä menestyvät. Kuten metsälehden uutisissa oli niin nyt iskevät tähtikirjaajat kuusen latvuksiin.

     

    Muutama vuosi sitten sain lahjoituksena metsää. Eräs lohko oli noin 3ha kuusikko iältään siinä 60v. Tämä oli vain kerran harvennettu.  No käytin siinä yhtä ostoasiamiestä joka ehdotti tämän ja kahden muun lohkon harvennusta. No eikun vähän myöhemmin kilpailuttamaan.  Näillä tehtiin sitten harvennus viime vuoden helmikuussa.

    Tuo 3ha kuusikko on vielä pitkälti aukean reunassa. Pari muuta mäntyvaltaista lohkoa näiden takana.  Viime vuoden kevät myrsky kaatoi muistaakseni 13 kuusta. No nämä koitin tehdä minkä helteella jaksoin niin polttopuiksi.. Muutamaan viikkoon melkein kaikkiin tuulenkaatoihin ilmestyi otsikon ötökät. Pystyyn söivät vain yhden puun jota vasten oli sattunut kolmen tuulenkaadon rypäs. Tämän puun jätin sitten pystyyn koska oli jo syksy kun puu kuivahti.

    No toukokuussa tilanne näytti hyvältä. Ei lisää tuulenkaatoja talven jäljiltä. Parista puusta latva poikki. Nämä tehtiin polttopuuksi. Laitoin myös alueen reunalle 3kpl feromoni pyydyksiä kirjanpainajille. Yhteen pyydykseen meni arviolta maks joitain tuhansia kirjanpainajia. Kahteen muuhun maks muutama sata. Keskimmäiseen ei juuri ollenkaan.

    Nyt kiersin lohkon kertaalleen. Muutama pystyyn kuivanut puu. Aloittanut latvasta eli tähtikirjaajat ensin ja sitten alkanut runkoon vähäinen määrä mennä kirjanpainajia. Toinen mokoma puita joissa latva jonkin verran kuivahtanut.

    Reunalla on jokusia hieman kallellaan olevia puita. Sekä sellaisia joissa latva ”kenollaan” kallellaan hieman. Yhteen tälläiseen on tähtikirjaajat iskeneet. Nämä kaikki pysyi muuten elossa mutta miten käynee jatkossa?

     

    Nyt mietityttää missä menee raja että pitää alkaa miettiä koko lohkon hakkuuttamista. Tässä noin 8km päässä meni kirjanpainajan takia melkoinen pala metsää energiaksi takavuosina.

     

    Uutena metsänomistaja ei ollut älyä että tuo olisi ehkä viisain ollut jättää kokonaan harventamatta. Mut äkkinäisenä uskoin ammattilaista eli ostoasiamiestä. Nämähän ei muistaneet riskeistä mainita sanallakaan.

     

    Tuon lohkon takana on myös pienempi lohko hakkuukypsää metsää. Vielä vanhempaa, kuusivaltaista mutta pitäisin sekametsänä koska on haapaa, koivua ja mäntyä seassa. Luulisin että tuonne ei tuholaiset ehkä niin helppoon iske. Tämänkin päätehakkuu tulisi tehdä lähiaikoina. Mutta en haluaisi mennä 34%  pääomaveroja maksaa.. joten yhtäaikainen kauppa ei sovi..

    Kokemuksia tähtikirjaajan etenemisestä? Myydäkö vai odotella.. Kuvion vuotuinen kasvu on ump api mukaan 20 m3/v ja päätehakkuu 6-9v sisällä.

  • Puuki

    Kirjanpainajatuhot on lisääntyneet 5 vuodessa 5:n kertaisiksi ja laajentuneet mm. Kainuuseen ja Pohjanmaalle (Lähitapiola).

    Perko

    Jk ei  ole paljoa lisääntynyt,  mutta Puukin  oletus  on koivujen hävityksestä keksitty peruste : ”Varsinkin jk:n suosiminen aiheuttaisi koivikoiden vähentymistä ” ***   Mites se oikein on?   Seuraavassa postauksessa :  ”Hakattiin kevättalvella koivikot aukoiksi. ”  !!!

    Puuki

    Jk johtaa ennen pitkää kuusettumiseen.  Koivikot oli aiheellista hakata, kun suurimmassa osassa puita oli jo lahoa. Silti jäi enemmän koivuja pystyyn (rantavyöhykkeille) kuin jäisi vastaavan alueen jk-metsän harsinnoissa. Lisäksi seuraava puusukupolvi on sekametsää, kun istutetaan koivuja ja kuusia, mäntyä kylvetään.

    Perko

    Noinhan se on.  Miehenikä on töpeksitty  nyt olis   neuvojat tarpeen miten kaikki voi korjata.  On lahoa ja toukkaa, ojat väärin, mustikat  hävinnet ja mehtoja ei näe kuin taulusta. Ei huolta on uutta tainta  ja  rs valjaat  jo valmiina  raivaajilla.   Tuloksesta entistä huonompi ennuste  vaikka  polkis kaikki kokemuksen  opit varat aukkoon.

    Puuki

    Turvemaapellolle aikoinaan syntynyt luontaisesti hieskoivikko. Ne lahot pölleissä ei haittaa mitään, kun kovaa puuta on tarpeeksi niin kelpaa sellun tekoon.   Sinähän se Perko itse poljet kaiken kokemuksen hukkaan, kun luulet oman oppisi olevan ainut autuaaksi tekevä puunkasvatuksessa.

    kuusenkiertäjä

    Aloitukseen. Hakkuutin viime talvena  3+1 ha päätehakkuuna. Kertymä 3ha ei ollut kummoinen mutta minkäs teet. Ikää upm softan mukaan palstoilla 65 ja 85v. Nyt on ollut niin kuuma että olen aika varma että tuho olisi jatkunut. .

    Kävimme taannoin Kolilla. Siellä huipulla oli paljon vanhempaa kuusta kuivunut pystyyn. Osa oli jo katkeillut ja puoli puuta rojahtanut alas.

    Apli

    Saako noista ötökkätuhoista mitään korvauksia olemassa olevista metsävakuutuksista? Vai meneekö kaikki ns omaan piikkiin?

    kuusenkiertäjä

    Minulla on metsävakuutus turvassa. Sai valita joko 25eur tai 35eur kiinto (vaikuttaa ilm vuosimaksuun tämä). Mutta siinä oli jotkut rajat omavastuuseen. Ja minun vahingot vuosittain jäi juuri sen alle..

     

     

    kuusenkiertäjä

    Niitähän on eri tasoisia noita vakuutuksia. Minulla taitaa vastata palo, myrsky ja hyönteisvahingot. Sienitauteja ei vastaa. Senkin saa jos maksaa enemmän.

Esillä 9 vastausta, 51 - 59 (kaikkiaan 59)