Keskustelut Luonto Syyt maaseudun autioitumiseen

  • Tämä aihe sisältää 556 vastausta, 52 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 5 vuotta, sitten Remie toimesta.
Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 556)
  • Syyt maaseudun autioitumiseen

    Maatalouden koneellistuminen,tilakoon kasvu ja vähemmän työvoimaa vaativat viljelymenetelmät.

    Myöskin metsätalouden koneellistuminen on yksi merkittävä tekijä.

    1950-luvulla ihmiset alkoivat muuttaa työnperässä kaupunkeihin.

    Syitä on varmaan muitakin,mutta Susi ei kuulu niihin syihin.

     

  • pikkutukki

    Susi ei ole autioittanut maaseutua , mutta voi painaa vaakakupissa mietittäessä maaseudulle muuttoa ja siihen liittyvää elinkeinotoimintaa . Aika pieni asia ihmiskunnalle , mutta suuri yksilölle !

    harrastelija

    Maaseutu näivettyy kyllä monen eri tekijän summana. Omakohtaisena kokemuksena 1970-luvun lopussa muuttaessamme Kainuuseen väkeä oli vielä n. 100 000. Nyt väkeä on n. 75 000 ja vähenee koko ajan. Vielä 70-luvulla perustettiin muutaman tuhannen asukkaan kuntiin lukioita.

    Itse toimin aktiivisena ammatillisen koulutuksen puolesta ja taisimpa monesti eri tilaisuuksissa todeta, että lukio on syynä siihen, että nuoret lähtee! No täältä on aina lähtenyt taitavia ja osaavia ihmisiä maailmalle. Yksi keskeinen vaikuttaja on Juha Sipilä. Orpokin vierailee Kainuussa varsin usein :).

    Tänne sopisi oikeita pakolaisia paljon. Asumattomia taloja löytyy ja maatakin niin paljon, että työtä pelkäämätön pakolainen tulisi toimeen aika vähällä. Niinhän tämäkin maakunta on aikanaan asutettu.

    Tolopainen

    Kainuussa on aivan riittävästi väkeä peukaloita pyörittämään ja keppanaa juomaan. Mitä enemmän lähtee oikeisiin töihin sen parempi Suomelle.

    harrastelija

    Ai että Helsinkiin, jossa on 79 000 työtöntä – enemmän kuin Kainuussa on asukkaita!

    Puuki

    Sehän se kalliiksi tuleekin kun väkeä pakkautuu (puoliksi pakosta) pääkaupunkiseudulle, jossa  asuminen on n. puolta kalliimpaa kuin muualla ja kaikkiin asumistukiin menee koko maassa rahaa jo yli 2 mrd € /vuosi.

    harrastelija

    Jossakin tietokannassa mainittiin, että asumistuen piiriin kuuluu jo miljoona ihmistä. Sitten on näitä muilla tukiaisilla, työttömyys, sosiaali… monta sataa tuhatta ja suurin osa asuu tyhjän panttina taajamissa.

    Kun Suomea asutettiin sodan jälkeen, suurin yhteiskunnan tuki oli lapsilisä. Syntyvyys oli yli 100 000 lasta/vuosi. Maaseudulla kasvatettiin suuria lapsiperheitä tekemällä työtä alkutuotannossa. Oltiin pitkälti omavaraisia, oli pakko koska näitä nykytukia ei oltu vielä keksitty.

    Sama se on edelleenkin, tuet ilman vastiketta pois, niin se aktivoi ihmisiä hankkimaan omatoimisesti leipänsä. Siinä on vain niin, että määrätyiltä puolueilta (jätän mainitsematta) jotka sattuu olemaan nyt oppositiossa, loppuu äänestäjäy.

    sitolkka

    Neuvostoliitossa ei ollut työttömyyttä. Uusiliberaali markkinatalous on perimmältään täysin samanlainen aate kuin kommunismi. Molemmissa harvat on ne jotka järjestelmästä todella hyötyvät. Toisessa rikas puolue-eliitti ja toisessa muuten vain kaikkein rikkain osa ihmisistä.

    vajaakantti

    Samaa mieltä: lapsilisät vastikkeellisiksi!

    Jätkä

    Dollobaise:”-Kainuussa on aivan riittävästi väkeä peukaloita pyörittämään ja keppanaa juomaan. Mitä enemmän lähtee oikeisiin töihin sen parempi Suomelle”.

    Tuossahan piilee viisaus: Maahan muuttajat pitää sijoittaa pääkaupunkiseudulle, mieluummin ihan Helsingin ydinkeskustaan. Siellähän heitä tarvitaan!

    Kurki

    Suomen hintakilpailukyvyttömyys näkyy pahiten juuri maaseudulla. Minkään tavaran tuottaminen ei kannata, vaikka maailmanmarkkinoilla olisi rajattomat markkinat. Euroaikana palkkoja esim. Saksaan nähden  on nostettu 25..30% enemmän ja siksi maaseutu ja kuntakeskukset autioituu ja maataloustuottajatkin ovat defautissa.

     

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 556)