Heli Viirin artikkelissa todetaan, että hirvi aiheuttaa merkittävästi vahinkoa puuntuottajan näkökulmasta katsottuna. Samalla sivutaan sitä, miten hirvi muuten kuormittaa luontoa. Myös vaikutukset metsän uudistamiseen todetaan ja siinä kuusen osuus on kasvanut männyn ja koivun kustannuksella. Siten artikkeli vastaa kysymykseen hirven vaikutuksesta uudistamisen monimuotoisuuteen. Mutta kuten kaikki tiedämme, hoitorästien takia tilanne uudistamisen jälkeen muuttuu monilla paikoilla. Vesakko valtaa taimikkoja, joten lopputuloksena lehtipuun osuus metsissä on huomattavasti uudistamisen materiaalin osuutta suurempi.
Mänty tuskin hyötyy tällaisesta kehityksestä, mutta sillä onkin vielä menneiden vuosien aikana hankittu etumatka olemassa ja siksi männyn osuus puustosta on voimakkaassa kasvussa. Sen osalta pelivaraa kuusettumiselle on siis reippaasti jäljellä.
Jos siis asiaa ajatellaan luonnon monimuotoisuuden kannalta, ei kuusettuminen ole mielestäni ongelma. Biodiversiteettiä ei kiinnosta, tuottaako metsä laadukasta tukkia vai ainoastaan poltettavaksi kelpaavaa susipuuta. Puuntuottajan näkökulma on taas toinen.
Juuri noin. Mutta edelleen ainakin minua kiinnostaa se, mitä saadaan aikaan. Toisarvoista on se, mitä tehdään.
Kuten tiedämme, 77% ei vastaa männyn luontaista osuutta. Mutta mikä raadin mielestä on oikea jakauma? Ennen lukujen ilmoittamista on turha huolestua kuusettumisesta.
Ja oikeastaan, jos asiaa tarkastellaan luonnon kannalta, on kuusen istuttaminen aukkoon väärin. Sinne pitäisi saada lehtipuuvaltainen taimikko, koska se on luonnon kiertokulun mukainen kehitys totaalisen tuhon (avohakkuu) jälkeen. Kuusi tulee mukaan vasta myöhemmin. Niinpä hoitorästit omalla ihmeellisellä tavalla tukevatkin tätä kehitystä.
Minunkin mielestäni nykyinen hirvieläinkanta on liian iso. Mahtuupa sekaan Suomen luontoon kuulumaton lajikin. Kuitenkin jos hirvikantaa halutaan alentaa, pitää asiassa käyttää kestäviä perusteita. Ei mutupohjaista haahuilua, muuten tässä asiassa luovutetaan vähäisetkin omat aseet metsästäjille ihan vapaaehtoisesti. Ei kovin järkevää toiminta minusta.
Enhän ole väittänytkään suorittava ettei niitä lehtipuustoja kuulu harventaa. Uskon kyllä että moni mo harventeleekin. Saattaa joillain lipsahtaa hiukan myöhälle kun odotellaan hiukan vahvempaa poltinpuuvärkkiä.
Kuusen suureen suhteelliseen osuuteen uudistusaloista kiinnitti huomiota hiljattain myös VMIn johtaja Kari Korhonen. Osa kehityksestä on luonnollista, eli männyn istutus on vähentynyt, mutta osa epäluonnollista, eli koivua ja haapaa ei istuteta juuri lainkaan. Merkittävin uudistamisen ongelma-alue ovat eteläisen Suomen juurikääviköt.
Toinen tapa jolla hirvi tosiaan ”syö” monimuotoisuutta, on sen ruokavalio. Luonnossamme on hirven takia vähemmän haapaa, pajunsukuisia ja pihlajaa. Samat lajit joita myös taimikonhoitaja poistaa mieluiten, mutta jos monimuotoisuutta halutaan edistää, näitä olisi saatava kasvamaan myös vanhoiksi järeiksi puiksi. Onhan raidalla ja erityisesti haavalla suuri merkitys uhanalaisille lajeille, nimenomaan vanhoina yksilöinä.
VMI inventaario tuottaa tosiaan metsätuhoille jossain määrin aliarvion, koska kullekin metsikkökuviolle merkitään vain pahin tuhonaiheuttaja, vaikka niitä olisi päällekkäin useampia. Lisäksi lieviä tuhoja on runsaasti uutisoitujen ”laatua alentavien” tuhojen lisäksi. Niin tai näin, antaa inventointi ainakin suuruusluokan, ja sen mukaan hirvieläimet ovat taimikkovaiheen metsien ylivoimaisesti merkittävin puuntuotannollista laatua alentava (lue: metsänomistajan euroja syövä) tekijä.
A. Jalkaselle männyn istutuksen luonnollisesta vähenemisestä:
Minulla on muodostunut sellainen käsitys, että ainakin Etelä-Suomen osalta männyn istutuksen lähes loppuminen ei ole siinä mielessä kovin luonnollista, kun jopa puolukkatyypin kangasmetsien uudistusalueita istutetaan hirvituhojen pelossa kuusen taimilla. Kun ei edes männyn kylvöön kuivahkoilla kankailla jakseta aina luottaa, on joku perustavaa laatua oleva tekijä pielessä metsien uudistamisessa. Kyseinen ei ole männyn istutuksen luonnollista vähenemistä.
Aiemmin metsäopetuksessa neuvottiin aukeiden maiden metsityksessä käytettäväksi keväthallaa kestävää puulajia, kuten koivua tai mäntyä, jotka luonnostaan metsittivät aukeita maita. Kyseisen opin mukaan mustikkatyypin tai karumman maan kuusikot tuli viljellä männylle joko istuttaen tai kylväen, koska mänty sietää keväthallaa kuusta paremmin.
Nykyisin otetaan suuri keväthallariski istutettaessa myös aukea hallanarka kohde kuusen taimilla. Epäilen, että tämän asian vuoksi on jouduttu taistelemaan työläästi ja kalliiksi kuusentaimien kanssa. Hallan vioittamia kuusentaimia ei tahdo millään saada nousemaan heinikon ja aukkoihin runsastuneen vatukon ohi yli nelimetriseksi ja siten paremmin eroon keväthallasta. Näissä kohteissa mänty (MT:llä) tai koivu (OMT tai viljavavammalla) olisivat olleet kuusen sijaan huolettomampi vaihtoehto taimikon varhaishoidon ja lopputuloksen kannalta ajateltuna.
Tämäkään kehitys ei ole ollut männyn istutuksen luontaista vähenemistä. Valitettavasti! Tällaista tulee metsien hoidosta, kun sokeat voimat ryhtyvät tunteiden vieminä ja yhtä metsien sivutuotetta paisuttaen holhoamaan kansallisomaisuuttamme.
Kiitos puolukkatyyppiä ja hallanarkoja uudistusaloja koskevasta täydennyksestä. Puolukkatyyppi on usein niin vahvasti heinittyvä että männyn istutus voi olla tosiaan tarpeen kylvön sijaan. Entä hallanarat uudistusalat? Jos mikään istutus ei tule kyseeseen, ainut keino lienee muokkauksen kautta luontainen tai kylvetty lehtipuusto. Vähiin menee vaihtoehdot.
Valitetaan, että mänty ja lehtipuu häviävät ja kuusi voittaa. Jostain tilaisuudesta oli jäänyt matkaan lounais-hämäläisen Mustialan yhteismetsän( silloin n. 5200 ha) esite. Tämän mukaan vuonna 1959 oli puuston jakauma:
-mäntyä 17 %
-kuusta 78 %
-lehtipuuta 5 %.
Vuonna 1999 oli tilanne ollut:
-mäntyä 44 %
-kuusta 40 %
-lehtipuuta 16 %
Kaipa siellä Tammelassakin on hirviä ollut. Eivät näemmä ole syöneet kaikkia mäntyjä ja koivuja
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.