Näille vuosille osuu yksi erikoisimmista muistoista puukaupoissa.
Olin laatinut n. 1000 motin leimikon ja tietenkin kilpailutin sen, vaikka minulla oli ”kanta-asiakas sopimus” yhden metsäyhtiön kanssa. Tarjoukset tulivat ja viikon päästä sopimuskumppanin puunostaja soittikin ja kyseli, että ruvetaanko kaupan tekoon. Vastasin hänelle totuudenmukaisesti, että hänen tarjouksensa ei ollut paras, joten en voi myydä leimikkoa hänelle. ”Ostomies” kysyi, että entäs jos hän tekisi vielä tänään uuden korjatun tarjouksen. Lupasin, että voin ottaa sen mukaan vertailuun, mutta mistään summista en tietenkään puhunut mitään.
No se uusi tarjous oli paras, kaupat tehtiin ja korjuukin sujui hyvin. Tällä ”ostomiehellä” oli tapana hakkuun jälkeen käydä myyjän luona hakemassa mittaustodistukseen nimikirjoitus (samalla tietysti pohjustaa tulevia kauppoja) ja niinpä istuimme kahvipöydässä tutkimassa papereita. Ennenkuin asiasassa päästiin oikein alkua pidemmälle eteeni ilmestyi tiliote, josta kävi ilmi, että ”ostomies” oli maksunut tililleni reilut pari sataa euroa.
Kysyin ostajalta, että mitä hittoa tämä on? Vastauksena hän osoitti yhden puutavaralajin riviä ja sen hintaa, joka oli korjattu hieman alemmaksi, kuin mitä kauppakirjassa oli. Kertoi, että muutama päivä kaupan teon jälkeen esimies oli soittanut ja vaatinut alentamaan puutavaralajin hintaa. Hän ei ollut halukas ”syömään sanojaan”, mutta lopulta vaihtoehtoina oli ollut hinnankorjaus tai lopputili. Ja hän ratkaisi asian näin.
Näin jälkikäteen ajateltuna todella tiukkaa on ollut yhtiöiden hintaseuranta, kun reilun parin satasen takia oltiin valmiita antamaan lopputili. Mutta tämän paremmin ei kilpailutuskaan ole koskaan onnistunut, kun ”ostomiehen” piti pistää omistaan sekaan, että kaupan sai.
Niin! Se ostomies oli jo saanut kaupan, ennekuin pisti siihen omiaan. Joskus oli meillä tarjousten perusteella myynti ja tarjouksia tuli vissiin viisi. Yksi oli parempi kuin muut ja me tehtiin sopimus.
Metsäliiton ostomies ( äidin serkku) – tuli lankoja pitkin, ja oli vähintään pettynyt, kun tarjouksensa ei pitänyt. ”Olisit soittanut, kyllä aina sen verran olisi varaa nostaa” . Totesin hänelle, että minähän sanoin, että tee sitten sellainen tarjous, joka kestää, minä en ala iltalypsylle, se on KEPUlaisten touhua.
En muista oliko kartelliaikaa enkä tiedä millainen se oli Keski-Suomessa. Olen tästä kertonut ennenkin. Äitivainaa silloin n 85 v möi perikunnan sorvikuusileimiikkoa n 10 km ostajan firman vaneritehtaan portilta. Äidillä oli hyvät tiedonhankintakanavat. Selvitteli muiden ikääntyneiden metsää myyvien naisten kanssa hintatasoa ja varmisti sen vielä luottomieheltään paikallisessa mhy:ssä.
Ostaja tarjosi äidin mielestä liian halpaa hintaa. Äiti totesi, että kauppa syntyy, kun ostaja ja myyjä ovat hinnasta yksimielisiä. Myyjä ei korottanut hintaansa. Äiti tarjosi kahvit ja möi leimikon myöhemmin toiselle ostajalle parempaan hintaan.
Hidastempoinen dokumentti.Hienotunteisesti jätetty Lahtosen ja kartelliryhmän asianajajien keräämät rahasummat pois.
Lahtonen höplättää omiaan ja ilmeisesti asianajotoimisto on lopulta varsin kyllästynyt Reijon sivusta sotkemiseen.
Kantajista tämä Säntti kiteytti jotenkin näin että missä se oikea markkinahinta on jos kartelli hallitsee markkinoita.Ei ole muuta hintaa kuin kartellihinta.Jos ne on vaikuttanut niin se on hirvittävän vaikea osoittaa ja jos ei voi osoittaa niin ei voi saada hyvitystä kartellista.
Kiinnitti huomiota että Lahtonen ja kuvausryhmä menivät jututtamaan silloista pääministeri Sipilää vaikka hyvin tiesivät ettei pääministeri saa ottaa kantaa keskeneräiseen oikeusprosessiin.Sipilä selvisi siitä hyvin.
Lahtosen porukka naureskeli makeasti jonkun MTK:n edustajan heille antamalle neuvolle että ”Miettikää ny vielä kerran.”
Kyllä tältä keskustelu- palstaltakin koetettiin neuvoa, eli oltiin skeptisiä, ei niinkään kartellin, mutta vahingon suuruusluokan osoittamisen suhteen.
Niin oltiin ja jälkikäteen voi todeta, että ainoastaan käännetyllä todistusvelvollisuudella tulos olisi ollut toinen. Länsimaisessa oikeuskäytännössä näyttökynnys on korkea ja jos jää pienikin epäillys näytöstä , silloin tuomio vastaajan eduksi. Kartellin vaikutusta puunhintaan ei pystytty näyttämään, laskiko vai peräti nosti kuten teollisuus väitti .
Jätkä, ”ostomies” maksoi yhdestä puutavaralajista enemmän, kuin yhtiön hinnoitteluohjeessa oli”lupa”.
Ostomiehen esimies vaati alentamaan ptl:n hintaa kaupan solmimisen jälkeen lopputilin uhalla. Ostomies alensi hinnan vaaditulle tasolle ilman, että kertoi minulle mitään. Mittaustodistuksen allekirjoituksen yhteydessä kertoi mitä oli tapahtunut ja maksoi omista varoistaan hinnan alennuksesta kärsimäni tappion.
Eli puunhintaa on vahdittu todella mustasukkaisesti eri yhtiöidenkin välillä. Mielikuva noilta ajoilta on, että se kartelli oli lähes julkinen salaisuus, mutta kukaan ei halunnut tai pystynyt näyttämään sitä toteen.
Isäni väänsi aikoinaan puukauppaa johon kuului mm. parin tuhannen motin saarisavotta.UPM:n ostomies voitti kisan sillä että maksoi saaripuista normaalin leimikon hinnan,saattoi olla jopa kesäleimikon hinta.Käsitin ettei kertonut esimiehilleen.Tällä lailla saattoi parantaa halutessaan tarjousta.
Tuosta ohjelmasta vielä. Oli aika asenteellinen. Kuka kustansi ja huolehti niistä kuvauksista prosessin aikana? Koneen säätiökö, joka mainittiin yhdeksi tukijaksi?
Todellakin Lahtosen palkkioista ei puhuttu mitään.
Olisin lopuksi kaivannut graafista esitystä puunhinnasta siten, että se olisi kattanut ajan ennen kartellia, kartellin aikana ja sen jälkeen.
Tuntuu, ettei mihinkään voi oikein luottaa, missä tukijana on Koneen säätiö.
Lahtonen lähti mahtipontisesti liikkeelle, yhteinen tulojen menetys oli 1,5mrd€, hän esitteli fläppitaulullaan. Lahtonen oli yksinkertainen konemyyjä, joka ilmeiseti kuvitteli tekevänsä palveluksen metsänomistajille. Oli sitten muka heti perustamassa omaa puunmyyntikartelliaan.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.