”Esimerkiksi Englannissa kolme kaurislajia – metsäkauris, kiinanmuntjakki ja täpläkauris – ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä merkittävästi. Niiden asuttamissa metsissä muun muassa hömötiainen, etelänsatakieli, laulurastas, pajulintu ja tiltaltti näyttävät kärsivän kauriiden aiheuttamista seurauksista (Newson ym. 2012). Negatiivinen korrelaatio oli selvin hömötiaisen ja metsäkauriin sekä etelänsatakielen ja metsäkauriin kannankehityksen välillä.

… pitäisi kiireesti selvittää hirvieläinten nykyisten hyvin tiheiden kantojen merkitys metsäluonnollemme. Selvitys voitaisiin toteuttaa esimerkiksi suojaamalla aitauksin riittävän isoja koealoja ja seuraamalla, miten tämä vaikuttaa kasvillisuuteen, hyönteislajistoon sekä linnustoon. Ulkomaisten tutkimustulosten perusteella hirvieläinkantojen voimakas harvennus saattaa nykytilanteessa olla kustannustehokkaimpia keinoja ainakin joidenkin metsälintukantojen elvyttämiseksi.”

Michael Müller, metsäpatologian dosentti

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000008891960.html

Täytyy myös olla aidosti yhteinen näkemys siitä, mihin pyritään

Juuri näin, mutta miten tähän päästään? Olisiko se hyvä alku, että muiden kuin metsästäjien (lue: sidosryhmien) vaikutusvaltaa kannanhoidossa lisätään? Siis eräänlaista ”osallistavaa suunnittelua” josta on joskus saatu hyviä kokemuksiakin jossain.

”Juuri näin, mutta miten tähän päästään?”

Varoitus, nyt tulee prosessikaavio.

Aloitetaan keskustelu siitä, miten asiassa edetään ja lopetetaan keskustelu siitä, miten peuroja voisi ammuskella. Päämääränä keskustelussa on päättää tavoitekannan määrittelystä.

Kun on päästy keskusteluun tavoitekannasta, määritellään tavoitteet, joihin yhteiskunnan tasolla sitoudutaan. Päätetään aikataulu.

Sen jälkeen katsotaan, millä edellytyksillä tavoitteeseen päästään. Riittääkö nykyinen järjestelmä vai tarvitaanko muita keinoja. Päätetään menetelmät, jolla tavoitetta aletaan tavoitella.

Aletaan kaataa peuroja.

Nyt olisi tuhannen taalan paikka MMM:llä pysyä vallassa ja ottaa vetovastuu prosessista. Muuten YM ottaa sen käyttäen konsultteina Greenpeacea ja Suomen luonnonsuojeluliittoa, eikä homma ole enää demokraattisella pohjalla.

Siksi nykyisen järjestelmän romuttaminen ei mielestäni olekaan asia, joka ensimmäisenä pitäisi tehdä. Uutisten kommenteissa nykyistä systeemiä kritisoivat haluavat heittää kaikki pallot ilmaan ja sitten alkaa kerätä niitä lattialta.

Ennen kuin homma lähtee uudestaan käyntiin ilman tietoa uuden järjestelmän toimivuudesta, ehtii peurakanta kaksinkertaistua. Tätä useimmat kommentaattorit ei ota huomioon. Oletus on sama kuin jk-porukalla eli avohakkuun haitoista päästään lopettamalla avohakkuut. Kuitenkin uusi keino tuo pussillisen uusia ongelmia. Ne pitää taklata etukäteen. Muuten ei voi puhua hallitusta muutoksesta.

Kumma kyllä prosessiajattelu ei vielä jokin aika sitten kelvannut, kun metsästäjät sitä esittivät.  Onneksi Gla on ymmärtänyt ja sisäistänyt metsästyksen vapauttamisen varjopuolet.

Kannan kehityksen seuranta on yksi avainkysymyksiä. Hirvikanta karkasi ,kun kuviteltiin 1990- luvun lopulla ,että saatiin homma hallintaan. Kannan silloinen romahtaminen johti mielenkiinnon herpautumiseen ja seurannan vähenemiseen.Valkohäntiä puolestaan ei edes kunnolla laskettu siihen mennessä ,kun kehitys räjähti käsiin.

Korjaukset tilanteeseen ottavat oman aikansa. Hirvien kohdalla  kymmenen vuotta eikä valkohäntä lienene poikkeus. Keinot ratkaista ongelma ovat olemassa. Resurssit ja tahtotila ratkaisee. Villin lännen meininki veisi vain tavoitetta kauemmas ja jopa tavoittamattomiin.