AJ: ”Gla kyselee toisaalla ”hihavakiosta” 18 miljoonaa. Se on sattumalta sekä vuotuinen arvioitu vhp:n lihantuotannon arvo euroissa että metsästäjien ruokinnan määrä kiloina. Jälkimmäinen luku perustuu metsästäjiltä tehtyihin kyselyihin. Sen lisäksi varmaan tulee vielä runsaiden riistapeltojen anti.”

Luvusta pitäisi vähentää kyttäysmetsästyksessä tarvittava määrä, jolloin saataisiin selville ns. turhan ruokinnan määrä.

Riistapellot on kysymysmerkki. Toisaalta ne palvelee muitakin lajeja, joten riistapeltojen rooliin en osaa ottaa kantaa.

En jaksa googlettaa. Muistaakseni joka vuosi ei kuole yhtään, mutta eri asteisia henkilövahinkoja sattuu n. 100 kpl.

Kommentti hesarista: ”Levitellään viljaa ja muuta elintarviketta vieraslajeille sopivan lähelle auton parkkipaikkaa.

Jos ruokinnan peruste on, ettei valkohäntäpeura kantaa saada pidettyä kurissa kuin ruokapaikalta tapettuna, on ehkä parempi pysyä lämpimissä sisätiloissa muukin aika.”

Aika usein löytyy tällaisia kirjoituksia, enkä ymmärrä motiivia. Peurakantoja halutaan alas, mutta metsästyksestä pitäisi tehdä vaikeaa ja tehotonta.

Ehkä onkiminenkin on väärin, harppuunakalastus on ainoa oikea tapa.

Tuntuu, että noissa kommenteissa puretaan jostain muusta aiheesta peräisin olevaa pahaa oloa metsästäjiin. Tai sitten vastustetaan vastustamisen ilosta ilman, että ajatellaan asiaa sen enempää.

Kannanhoidon tavoitteista voisi olla tosiaan hyvä keskustella valtakunnan tasolla, niin suunnitelman toteuttajien paine saada tulosta aikaan alueilla ehkä kasvaisi. Ensisijainen vaihtoehto kuitenkin olisi, että hirvieläinten kannanhoito tapahtuisi nykyisen järjestelmän puitteissa ja seurojen hoitamana. Jos mukaan tulee ulkopuolisia, seuroissa nyt toimivat voivat sanoa että ”pitäkää tunkkinne” ja lopettavat yhteistyön. Silloin olemme pulassa.

Tuosta Hesarin keskustelusta näkyy että kaikki metsästäjät eivät myönnä järjestelmän ongelmia eikä yhteisen tahtotilan puutetta. Tuon homman voisi hoitaa ehkä helpomminkin jos tavoitteena ei olisi saaliin maksimointi vaan huomioitaisiin myös ulkoisvaikutukset.

Metsästäjät vetoavat myös että kaikki toimijat ml. sidosryhmät toimivat nyt yhteisymmärryksessä ja yhteisvastuussa mikä ei pidä paikkaansa vaan sidosryhmien mielipide on monta kertaa sivuutettu.

Kuitenkin oikein hyvä keskustelu – asiaa pitää pitää esillä ja toistaa niin kauan että tulee muutosta.

Riistakeskuksen julkaisusta ”Valkohäntäpeura Varsinais-Suomessa –
kannanhoidon kysely valkohäntäpeuran metsastajille” käy hyvin ilmi, ettei yhteiskunnassa ole kahta yhtenäistä ryhmää, metsästäjät ja ei-metsästäjät. Ryhmien sisällä on monenlaista mielipidettä. On kettutyttöjä, joiden mielestä eläinten oikeuksien takia eläimiä ei saa tappaa. Sitten on SLL:n väki, jonka mielestä peurat pitää toiminnan eettisyydestä riippumatta vaihtaa saksanhirviin. Metsästäjistä osan mielestä peurakanta on aivan liian suuri, osan mielestä lian pieni. Loput menee näiden välimaastoon.

Metsästäjistä omalla nimellään esiintyvät tietysti kehuvat järjestelmää, joka toimii sääntöjen mukaisesti, eivätkä aivan väärässä ole, joten jälleen tullaan kysymykseen tavoitteiden asetannasta. Siihen kaikki tiivistyy ja kaikki toiminta palvelee tavoitteita.

Selvää on vain se, että nykytila ei ole yhteiskunnassa vallitsevaa mielipideilmastoa vastaava, vaikka prosessi sinänsä onkin järjestelmän mukainen ja siten viittaamasi metsästäjien kommentit oikeutettuja. Nyt siis puhun peuroista, en hirvistä.

Ruokinta-asia vaatisi myös täsmennystä eli mihin sillä pyritään ja mikä on ok. Mainitsemastani julkaisusta napattu kohta, jonka ovat siis kirjoittaneet riistakeskuksen riistapäällikkö Mikko Toivola ja hirvitalousaluesuunnittelija Antti Rinne:

Mikäli talviruokintaa pidetään, on sitä jatkettava ehdottomasti koko talvikauden yli. Mikäli eläimet tottuvat
käymään ruokinnalla ja turvautuvat sen tarjoamaan ravintoon kovimman talven aikana, saattaa ruokinnan
lopettaminen kesken talvikauden olla jopa hengenvaarallista sillä käyville eläimille.

Tämä antaa ajattelemisen aihetta puheista houkutteluruokinnasta. Riistakeskuksen mielestä se ei siis ole ok, ruokintaa pitää jatkaa metsästyskauden jälkeen tukiruokintana. Ja tämä julkaisuhan käsittelee siis Varsinais-Suomen tilannetta, jossa talvi on maan lyhin.

Lainaus julkaisusta: Keskimäärin vastaajat ylläpitävät ruokintapaikkaa 4,5 kuukautta, mikä on selkeästi
ennakoitua suurempi määrä. Lähes 20 % ylläpitää ruokintapaikkaa kahdeksan kuukauden ajan vuosittain.

Ruokintapaikkojen määrää ei julkaisu kerro. Kuitenkin pylväiköstä, jossa esitetään seurakohtainen arvio määristä kertoo paikkoja olevan Varsinais-Suomessa satoja, ellei tuhansia.