Koskikohan se vinoilu puutteita taimikonhoidossa? Ainakin muutama vuosi sitten Jessellä ei ollut edes raivaussahaa ja taimikonhoito( pahasi myöhässä)tehtiin moottorisahalla ,kun raivaussahan terä ei olisi riittänyt katkaisuun. Pahaksi onneksi sattuivat asiansa osaavat tarkastajat paikalle. Taisi samoihin aikoihin tulla noottia metsäkeskukseltakin hoitamattomista taimikoista. Sekin taisi saada ainoastaan aikaiseksi pelkästään Jessen kiukustumisen. Ei kuitenkaan tarvittavia toimia taimikon suhteen.

Raate ja lumeen/ulpukan juurkot on märehtien herkkua. Sorastaan sukeltavat tuossa näkösellä. Jotain tarpeellistahan niistä saavat. . Olen seurannut nuita märehtijöitä ikäni. Muistan yli 50 vu0tta. Alkujaan nautojen kasvattajana ja lypsäjänä.

Villit märehtijät on minulle opettaneet sittemmin metsästäjänä ja porojenkin kans saikanneena malliksi.  Pankaapa merkille että hirven löytää samalta paikalta n. kolmen vuorokauden välein. Päivä ollaan apilapellossa, runsaasti valkuaista. Seuraavana päivänä syödään lehtiä ja kantovesoja. Kolmas onkin sitten hyvin karkeata risua.

Syksyä kohti siirrytään hyvinkin karkeaan risukkoon kun käännetään elimistöä talvimoodiin. Talvella ei paljoa valkuaista syödä. Se kuluttaa paljon nestettä ja lumen syöminen jäähdyttäisi pötsin massan käymättömäksi ja periaatteessa elukka nääntyisi janoon ja nälkään.

Päiväkirjaa olen näistä jutuista pitänyt n. 50 vuotta. suurin osa on joutunut hukkaan. Olen kuitenkin oppinut navetasta ja metsästä ymmärtämään jotakin märehtäjistä.

Edelleen kaikki kirjoitukseni on mutua vailla mitään tieteellistä pohjaa. Väitän silti että että esi-isämme tiesivät luonnosta ja eläinten käyttäytymisetä enemmän kuin nykyiset kapean sektorin asfalttitohtorit. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja eläinten käyttäytymistäkin voidaan ohjailla. Tarvittaessa vaikka keihäällä ja nuolella.

Kovin usein pidämme esi-isiä hyvinkin oppimattomina. Luulempa että he tiesivät enemmän  kuin meistä kukaan luonnon kiertokulusta. Nykyisin tutkijat seuraavat muotia ja mikä on mediaseksikästä. Toki tuloksia tulee ajan mukaan….vaan tahtovat olla hyvinkin kiistanalaisia kuten olemmme huomanneet. Perustuuhan ne proffejon mielipiteisiin ja ymmärrykseen….ei tietoon….tentit pitää vaan saada läpi. Pakostahan se pää muokkautuu muodin mukaan.

Vikisee myyriensä kanssa, kirjoittaa, (tapansa mukaan puuta/heinää ja puolitotuuksia.) : ”Metsäpeura tapettiin meillä aikoinaan sukupuuttoon, mutta palasi sitten venäjältä susien mukana.”

Totta on ainoastaan että peura metsästettiin Suomesta sukupuuttoon 1900-luvun alussa.

Sotien jälkeen ensimmäiset peurat tekivät tunnustelumatkojaan Suomen puolelle. Rajanpinnassa ei eletty kovin leveää elämää joten ne lienee joutuneet pataan.

1950-1960 lukujen taitteessa rajamiehet alkoivat tehdä enemmänkin havaintoja kesälaitumille tulleista peuroista. Ensimmäiset vasomiset todettiin 60-luvulla rajanpinnassa.

Tuona aikana susi oli hyvin harvinainen otus noilla main. Koki täysrauhoituksen tavattaessa lainsuojattomana. Karhukanta oli hyvin pientä.

Metsäpeuran kultainen vuosikymmen oli 90-luku. Enemmälti susia alkoi tulla rajan yli vasta 80-luvun loppupuolella ja 90-luvun alussa. 90- luvun alussa vapaa karhun metsästys loppui Kainuussa, karhukanta alkoi kasvaa, samaten susikanta. Siitä alkoi metsäpeuran alamäki.

Vielä 90-luvulla Lentualla näki kevättalvisin parhaimmilla puolitoista satapäisiä peuratokkia, valitettavasti ei enää.

Tuon harhaan hutkijan logiikalla metsäpeurakannan pitäisi olla nyt kymmenkertainen, koska susi on niin hyvä kannan siivittäjä.

Terveisin nm.”Jotain ehkä tietäisin, sillä olinhan siellä minäkin.”

Montakohan koppia suomesta löytyy? Ihan markinaalista vaikka miten laskis. Muutama reviiri pitkin itärajaa.

Suorittava vetelee noita höpötyksiään. On jonkinverran eri paikoista kyse nyt ja silloin alkuun kun alettiin metsää hoitaa. Mutta se että silloin raivasin nuo kyseiset alat moottorisahatyönä (noin 10ha) oli vasta vuosia sen jälkeen kun ala oli puhdas ja pääosin männylle istutettu. Hiukan oli kuusta luontaisena alikasvoksena rehevimmillä aloilla. Se kelpasi metsäkeskuksen tarkastajalle aukkoineen vaikka olisihan se tosiaan ollut kornia jos hirvien tuhoamasta taimikosta olisi vielä sanktioitakin tullut. Sen jälkeen annoin tietenkin luontaisen puuston tulla mitä tuli koska mitään hävittävää ei ollut. Pihlajaa ja koivua tuli aukkoihin ja loppupeleissä jonkinverran niitäkin vielä katosi märehtijöiden suihin. Haapaakin jota sain pieniä täydennyseriä muista Metsäliiton kohteilta. Olin silloin antanut ymmärtää että minä pystyn aina sen määrän haapaa istuttamaan jota heiltä jää muilta kohteilta. Muutama säkki vuosien mittaan. Ei varmaan yhtäkään tervettä kasva tällä erää. Niistä nyt ei tarvinnut silloin kyllä maksaakkaan.