Jaa, kyllä tämä onnistui ihan pelkillä perkuuroippeilla. Maa on sammaloitunutta pihanurmea, mihin tulee koivunlehtiä ja heinä ajetaan suhtkoht säännöllisesti. Ennestään siinä ei kanttarelleja ollut. Saattaa tietysti innokkaalla kastelulla olla osansa asiaan. On tullut itsekkin yriteltyä kantamalla jätteet koivikkoon, mutta eipä ole sieniä näkynyt.

Tuota noin, nyt en ihan varmuudella uskalla mennä sanomaan mutta jotenkin on semmoinen mielikuva ettei se nyt tolkuttomia aikoja vienyt. Pitää kysäistä kun näkee. Voi siinä tietysti olla sekin takana etteivät sienet ole ehtineet kuivua ennen perkausta. Sammaloitunut nurmikkohan on kostea, siellä ei enää kuivuus uhkaa.

Palaan vielä Vänkärin tutun kantarelleihin. Vänkärin ei pidä ottaa tätä mitenkään hiostuksena, mutta mieltäni jäi askarruttamaan muutama kysymys.

Kesämökkiläinen siis vei kantarelliperkeet hoidetulle, tosin sammaleiselle pihamaalleen koivujen juurelle. Tekikö hän sen siinä vakaassa aikeessa, että kasvattaa sieniä? Vai johtiko se ehkä sattumalta uuden kasvuston syntymiseen?

Sienet lisääntyvät itiöiden avulla. Itiöt syntyvät heltoissa tai pillistössä (tatit). Itiöpölyn voi todeta sienestä pitämällä sitä valkoisella paperilla muutaman päivän niin, että pöly varisee paperille. Eri lajeilla on eriväristä itiöpölyä. Itiöt ovat siis mikroskooppisen pieniä partikkeleita. Itiöissä on myös ns. lepoitiöitä, jotka ovat kehittyneet kestämään ääriolosuhteita, esimerkiksi kuivuutta tai kuumuutta.

Kantarelli on sikäli helppo perattava, että siinä ei useinkaan ole mitään perattavaa, ehkä jalan tyveltä pitää rapsuttaa pois roskia. Jos sienet kerää jo metsässä veitsen kanssa, ei kotona juuri tarvitse enää nyhertää niiden kanssa.

Sitä vain tässä haarukoin, että millaistakohan jätettä sinne pihamaalle meni? Siis mitä sienen osia ja missä määrin? Tuoreitahan jätteiden ei tarvitse käsittääkseni ollakaan, jos jätteet sisältävät lepoitiöitä, jotka taas suotuisissa oloissa heräävät kasvattamaan uutta rihmastoa.

Miisulla on tällä hetkellä profiilikuvassaan mäntykukka. Sekään ei välttämättä ole jokaiselle ihan tuttu. Lehtivihreättömänä se on hyvin omalaatuinen ilmestys. Koska sillä ei ole viherhiukkasia, se ei itse pysty yhteyttämään: se on loiskasvi. Ja kas kummaa, sekin muodostaa tavallaan sienijuurta, tavallisimmin männyn kanssa kuten nimestä voi päätellä. Se saa (ottaa) sokerinsa männyltä, mutta ei sitten vastalahjaksi luovuta männylle yhtikäs mitään! Niinkin voi elää.

Taksonomisesti mäntykukka on hakenut paikkaansa. Nykyisin sitä pidetään kanervakasvien heimoon kuuluvana. Kummallista on kuitenkin, että sen lähimmiksi lehtivihreällisiksi sukulaisiksi sanotaan talvikkeja. Vaikka kyllähän kukat muistuttavat kieltämättä hieman isotalvikin kukkia, eikö?

Miisun muistelukset matsutakeen liittyen ovat arvokkaat. Taas nähdään se, että sieniä löytyy sieltä, missä maapohjaa on rikottu. Se ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että sieni tarvitsisi itiöemien muodostukseen maaperän käsittelyä. Matsutakesta esimerkiksi tiedetään, että se kasvaa pitkään piilossa syvällä karikkeen alla eikä sitä löydä, ellei tiedä tarkalleen, mistä hakea.

Timppaa tämän ketjun alkuunpanijana pitää nyt muistuttaa. Timpan kannattaisi katsella vähän tarkemmin siellä männiköissään maaperään päin ja vähän vaikka potkiskellakin. Siellä saattaa lymytä jättipotti!