Joko saa alkaa soittelemaan työpaikalle? Tarttees nimittään saaha eroamahan!

Professori Jouni Taskinen oli tämän Annelin aikaisemmin linkittämän Ympäristöministeriön tilaaman selvityksen asiantuntijoiden joukossa.Siinä on lueteltu vaadittavat suojelutoimenpiteet joihin ei kuulu minkäänlaiset ylimääräiset suojakaistat.

Jos ministeri Mykkänen (kok) olisi ehdottanut 250 metrin suojakaistoja niin professori Taskinen olisi siihenkin todennut että 250 metriä on useimmissa tapauksissa riittävä…

”Epäilen vaan edelleen että suo-ojat ovat suurempi pahis kuin avohakkuut.”

Vaikea sanoa mitään pahuudesta kun tämä ”Suomen paras raakkujoki” tosiaan kulkee tavallisen talousmetsäalueen halki ja siellä on tehty molempia.

Edelleen pitäisin suurimpina pahiksina kalojen vaellusesteitä ja suo-ojia.

Sivu 42 raportissa.

”Yksittäisistä tekijöistä raakkukantoihin kenties eniten ja laaja-alaisimmin ovat vaikuttaneet maa- ja metsätaloustoimet. Maatalouden vesistöjä rehevöittävä vaikutus on merkittävää etenkin Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa, missä yli 90 % maamme raakkupopulaatiosta nykyisin sijaitsee, metsätaloustoimet ovat sen sijaan todennäköisesti eniten raakkukantoja vahingoittanut tekijä.

Metsätaloustoimiin liittyvät ojitukset, auraukset ja muu maanmuokkaus sekä metsäautoteiden rakentaminen ovat olleet erityisen mittavia Suomessa. Joidenkin arvioiden mukaan yli kolmasosa maailman metsä- ja suoalueiden ojituksista on tehty Suomessa (Joosteen & Clarce 2002). Ojitusmäärät olivat erityisen suuria 1960–80 luvulla (Kuva 18). Vaikka uudisojitukset ovat sen jälkeen vähentyneet huomattavasti, on kunnostusojitusten määrä vastaavasti kasvanut. Näin ollen ojitusten aiheuttamat vesistöhaitat eivät ole poistuneet, vaikka suurin vahinko tapahtuikin jo vuosikymmeniä aiemmin. Maastossa tapahtuneen muutoksen suuruudesta kertoo esimerkiksi karttapari Iijoen vesistöalueelta kuvassa 19.

Ojien mukana vesistöihin on kulkeutunut ravinteita, humusta ja hienojakoisia kiintoaineita, jotka ovat johtaneet vesistöjen liettymiseen ja happamoitumiseen (Kuva 20). Jokien liettyminen on edelleen johtanut happipitoisuuden alenemiseen pohjasedimentin huokosvedessä, mikä on tehnyt joen pohjasta elinkelvottoman raakun nuoruusvaiheille. Geistin & Auerswaldin (2007) tutkimusten mukaan tämä on luultavasti tärkein yksittäinen syy raakun lisääntymiskierron
loppumiseen ja raakkukantojen romahtamiseen Euroopassa. Metsä- ja suo-ojien lisäksi kiintoaineita kulkeutuu jokiin teiden varsille tehtyjen ojaravien kautta sekä huuhtoutumalla avohakkuista ja auratuilta hakkuualueilta.

Paitsi lisääntyneen ravinne- ja kiintoainekuormituksen vuoksi, ojitukset vaikuttavat myös jokien vesitaseeseen viipymän lyhenemisen kautta. Valuma-alueen veden pidätyskyvyn pienentyessä virtaamat joessa äärevöityvät aiheuttaen hetkellisiä voimakkaita virtauspiikkejä sekä toisaalta kuivuutta alivirtaamien aikana. Raakkujen kannalta tällä on haitallisia vaikutuksia, etenkin alivirtaamien pienentymisellä. Myös metsäautoteiden siltarummut saattavat vaikuttaa virtausoloihin ja toimia vaellusesteinä raakun isäntäkaloille. On myös lukuisia esimerkkejä, joissa suoraan raakkujen yli on ajettu metsätyökoneilla (vrt. Kuva 14).

Suoranaisia yliajoja lukuun ottamatta pääosa metsätaloustoimien haitoista kohdistuu nimenomaan raakkujen lisääntymiseen, joka on monin paikoin loppunut tai vähentynyt voimakkaimpien ojitusten seurauksena. Useassa Pohjois-Suomen raakkupopulaatiossa lisääntymistä tapahtuu enää joen latvalla, missä ihmisperäinen vaikutus on vähäisempää (Oulasvirta ym. 2015a).”

Sivu 48 raportissa.

”Raakun häviäminen tai kantojen romahtaminen entisissä lohijoissa on erityisen hälyttävää, koska laji on todennäköisesti aikoinaan levinnyt lohen mukana näitä vesireittejä pitkin maahamme. Entiset pääuomien – mahdollisesti miljoonia raakkuja sisältäneet – raakkupopulaatiot olivat niitä emopopulaatioita, joista raakku on myöhemmin levinnyt ylävirtaan latvavesiin, missä sen paikallispopulaatiot ovat sopeutuneet elämään purotaimenen varassa. Tutkimusten mukaan geneettinen monimuotoisuus on edelleen hyvin korkea jäljellä olevissa pääuomien raakkupopulaatioissa (Välilä ym. 2015).

Pääuomien patoamisen lisäksi ovat sivu-uomien pienemmät voimalaitokset ja patorakennelmat vaikeuttaneet paikallisten taimenkantojen leviämistä vesistöissä. Patojen lisäksi leviämisesteitä voivat olla väärin rakennetut siltarummut ym. Esimerkiksi Ruotsin Norrbottenissa on kartoitusten perusteella arvioitu olevan yli 3 000 rakennelmaa, jotka haittaavat kalojen vaelluksia (Oulasvirta ym. 2015a). Suomessa on arviolta noin 90 000 tierumpua, joista kolmasosa aiheuttaa täydellisen vaellusesteen ja viidesosa osittaisen tai ajoittaisen vaellusesteen kaloille (Moilanen & Luhta 2018).”

Sivu 55. ”Suojelutyön kannalta on välttämätöntä tietää, mikä on kyseisen raakkupopulaation ensisijainen isäntäkala.”

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162681/Taustaselvitys_Raakku.pdf

Mitähän jokisimpukka vesistä puhdistaa, sitä ei sanota ettei vain ojitusten kiintoainepäästöjä? Totta että ojitusten kiintoainepäästöjä pitää vähentää ja siihen on monta keinoa, mutta ainahan niitä vesissä tulee olemaan. Vesien ennallistamisrahaa tulisi käyttää myös mataloituneiden pienten järvien pohjien ruoppaukseen estämään umpeenkasvaminen. Vesirutto monessa matalassa järvessä on pahempi pilaaja kuin ojituslaueilta tulevat kiintoainepäästöt.