Keskustelut Luonto Suomusalmi. Raakkujoki

Esillä 10 vastausta, 1,131 - 1,140 (kaikkiaan 1,182)
  • mehtäukko

    Mielenkiintoista seikkaa käräjiin.

    Ja on asiassa myös sukeltelijan tunkeutuminen työmaa-alueelle ennakkoon ilmoittamatta liiveittä  ja kypärittä …

    suorittava porras suorittava porras

    Niin….kun siirretään vehkeet sadan kilometrin päähän työmaalle ja noudatetaan leimikon korjuuohjetta, jossa on merkitty reitti leimikolta varastolle, ei varmasti enää kysellä , miten pitäisi toimia. On järjen köyhyyttä vaatia urakoitsijalta mitään ympäristötutkimuksia enää tuossa vaiheessa. Töihin vain ja puut laaniin!

    Stora   on sotkenut oman maineensa pahemman kerran ja osoittanut ,kuinka härskiä peli voi olla tekemällä työtään ohjeiden mukaan toteuttaneesta  yrittäjästä syyllisen. Juttu haiskahtaa pahasti siinäkin suhteessa ,että on pitänyt hakea yrittäjä sadan kilometrin päästä toteuttamaan tätä kielteistä mainetta kerännyttä hakkuuta. Erityisen ikävää on ,että yrittäjän taival voi olla päätöksessään toisten tekemien virheiden seurauksena.

    Saattaa olla Storalla vaikeuksia saada yrittäjiä hommiinsa tapahtuneen ”vastuunsiirron”seurauksena. Ei ole enää luotettava kumppani yrittäjäpiireissä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hesarin jutusta lainaus: ”Sekin tiedetään, että joen raakut olivat sekä maan­omistajan että Stora Enson paikallisen metsänostajan tiedossa. Sen osoittavat Kainuun ely-keskuksen toukokuiset sähköpostit. Se taas on epäselvää, miksi raakkuja ei tästä huolimatta mainittu hakkuu­suunnitelmassa ja -ohjeissa.”

    http://www.hs.fi/politiikka/art-2000010844586.html

    Täysin kohtuuton seuraus urakoitsijalle, jolta loppuivat työt. Olisiko oikeus vahingonkorvaukseen työn tilanneelta Stora Ensolta? Storan organisaatiossa tieto joko ei kulkenut tai vaihtoehtoisesti pimitettiin maanomistajan toiveesta, joka halusi puut kuljetettavaksi halvinta reittiä. Tämä selvinnee esitutkinnassa.

    Miksi urakoitsija ei ole jo muissa töissä, vai onko koneet takavarikoitu rikoksen teon välineinä? Hän ei tehnyt muuta virhettä kuin sen että ei keskeyttänyt töitä heti, mutta työnjohto ei käskenyt niin tehdä.

    suorittava porras suorittava porras

    Eihän kukaan palkkaa ”rikolliseksi” leimattua. Halutaan välttää mainehaitta. Ikävää vain ,että on kyseessä vasta epäily ja epäilty on tuomittuu jo ennen tutkintaa ja oikeuskäsittelyä. Helppo nakki medialle ,mutta ei epäilyksen kohteelle. Medialle tarjottiin väärä syötti.

    Nostokoukku

    Kuten Visa sanoi kakalla on taipumus valua alaspäin. On sillä toinenkin taipumus, kuten sakokaivot osoittavat. Riittävän byrokraattisessa yhteisössä suurimmat kokkareet nousevat aina pinnalle.

    Ola_Pallonivel

    Aiheellista olisi olla urakoitsijalla sopimus Stooran kanssa, jos puita hakataan. Nyt punnitaan sopimuksen sisältö ja ehdot, kun työt loppuu.

    mehtäukko

    ”…Se taas on epäselvää, miksi raakkuja ei tästä huolimatta mainittu hakkuu­suunnitelmassa ja -ohjeissa…”    Aiempaan reitin käyttöön viitaten joko tahallinen tai tahaton töplös toimihenkilöltä. Tällöin yrittäjä on luottanut ohjeen oikeellisuuteen reitistä ja varastopaikasta.

    Berza

    Kävinpä lukemassa artikkelin. Jos asiat on menneet, niinkuin lehdessä on kerrottu, kyllä syyttävä sormi kohdistuu pelkästään stora enson puoleen ja lähinnä potkut saaneeseen ostomieheen.

    metsä-masa metsä-masa

    Pystykaupan korjuuohje hakkuuoikeuden omistajalta yrittäjälle on se kauppakohtainen suunnitelma leimikon korjuusta. Korjuuohje sisältää tavaralajit, katkontaohjet, varastopaikat ym. muut kauppasopimuksella sovitut asiat, korjuuohjeen sisällöstä ei yrittäjä voi poiketa omalla päätöksellään.

    Korjuuohjeella pyritään yksinkertaistamaan ja selventämään yritäjän työmaiden aloitusta, hakkuuta ja puutavaran varastointia ostajan haluamiin varastoihin. Moto kuljettajan / ”yrittäjän on pystyttävä luottamaan korjuuohjeen tietoihin”.

    Tämän hetkisillä Raakkujoen savotan taustatiedoilla en voisi syyttää koneketjun toimintaa, vaan katse siirtyisi puunostajan korjuuohjeen lähettäjään / operaattorin toimintaan.

    Metsuri motokuski

    Noinhan se menee kuten metsä-Masa kirjoitti.  Sen vuoksi on turha toimia lakitupana kun kaikki asiaan vaikuttava tieto ei ole käytössä. Ihmettelen vain että aliurakoitsija sai lähdöt stooralta jos he ovat tehneet virheetöntä työtä. Ehkä oikeus joskus tuomion julkaisee ja joku innokas käy sen jälkeen lukemassa esitutkinta materiaalin. Oikeuden jälkeenhän ne ovat yleensä julkista tietoa.

Esillä 10 vastausta, 1,131 - 1,140 (kaikkiaan 1,182)