AJ taisi sen jo pariin kertaan selostaa. Kunnostivat jokea koneellisesti ja puut piti hakata rantoja myöten niiden samojen koneiden takia.

Suurempia vaaroja on erilaiset oman elämänsä helmenkalastajat, ja ne metsänomistajat jotka keksivät että kun heittelevät raakut rannoille niin eipä niistä sitten enää mitään haittaa ole.

”Kunnostivat jokea koneellisesti ja puut piti hakata rantoja myöten…”

Huski on asian ytimessä.

Kun hakataan raakkujoen  20-30 metrin rantavyöhyke paljaaksi ja sitten kaivinkone tulee mylläämään sen vyöhykkeen perusteellisesti joen reunaa myöten niin Metsähallituksen luontoarvojohtaja Pekka Sulkava vakuuttaa että raakut ovat täysin turvassa.Samaa vakuuttavat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan Elytkin.

Kun metsänomistaja jättää 20 metrin suojavyöhykkeen joen varteen ja harjoittaa metsätaloutta sen takana niin raakut ovat kuolemanvaarassa ja metsänomistaja rikollinen.

Lukijalta: Livojoen raakut ovat turvassa – ennallistamistyö on suunniteltu tarkasti – MT Metsä – Maaseudun Tulevaisuus

Ylivoimaisesti halvin ja tehokkain tapa turvata jotain uhanalaisena pidettyjä lajeja olisi maksaa maanomistajille pieni palkkio siitä, että heidän maillaan tai vesillään on ko. lajeja. Jos leimataan ilman mitään syytä epäillyksi tai jopa rikolliseksi, katoaa motivaatio keneltä tahansa.

Tuo Visakallon ehdotus pienestä kannustinpalkkiosta uhanalaisten lajien esiintymien vaalimisesta on hyvä. Hukkajoella ja vastaavilla se toteutuisi esimerkiksi bonuksena normaalia leveämmistä suojakaistoista tai ympäristötuen kautta. Jotkut yhtiöt maksavat jo nyt bonuksia ylimääräisistä säästöpuista. Poimintahakkuut voisivat olla sallittuja suojavyöhykkeellä hyvin suunniteltuina.

Kommentti HS. ”FSC vaatii kaksinkertaiset suojakaistat verrattuna PEFC-järjestelmään. Kun näitä aletaan ynnäillä pitkin maata, kertyy suuria pinta-aloja. Toisaalta nämä alueet voivat toimia monien hyötyjen tuottajina ja kustannus ei ole mahdoton jos jatkuva kasvatus on sallittua.

Mielestäni suojakaistaa ja metsätalouden vesistövaikutuksia kannattaa tarkastella kokonaisuutena tosiasioiden pohjalta. Jotenkin Hukkajoki on kehittynyt erinomaiseksi raakkujoeksi, vaikka sen rannoilla on harjoitettu aivan tavallista metsätaloutta kymmeniä vuosia eli jo ennen metsäsertifikaatteja. Tämä mysteeri kaipaa lisäselvityksiä.

Alan kirjallisuudesta saa käsityksen, että suurimpina haittoina raakuille nähdään ensinnäkin lisääntymisessä tarvittavien kalojen puuttuminen ja toiseksi veden laatutekijät. Laadussa suuri haitta tulee kai nyt vanhoilta ojitusalueilta (joiden päästöt ovat pysyviä eikä väliaikaisia kuten avohakkuiden päästöt), joten juuri niissä on suuri tarve saada aikaan parannuksia. Vaikeimmin ratkaistava ongelma on humus.

Jos joen yli ei ajeta, pelkkä avohakkuulta tuleva päästö lienee valuma-alueen tasolla usein suhteellisen pieni verrattuna ojavesiin. Päästötaseiden laskelmissa tulee huomioida luonnonhuuhtouma ja laskeuma. Metsätalouden ravinnepäästöjen osuus kaikista päästöistä on yllättävän pieni: suuria eriä tulee maataloudesta, yhdyskunnista ja laskeumasta (kuiva ja märkä). Lähde: Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus.”

https://www.hs.fi/suomi/art-2000010748443.html