No niinpä. Kaikkea voi ”viisastella” mutta aika kypsyttää aina parhaat päätökset. Metsäasiat ovat siitä yhtä hauskaisia että oma mielikuvitus sallitaan vaikka välillä on tuntunut että metsänomistajat ovat sen pitkän ”vankeusajan” vallitessa unohtaneet. Yllättävän paljon muuntuvuutta ja joustoa löytyy kun on huippuhyvä palvelusopimusosapuoli. Haen tähän muokkaamattomuusajatukseen sopivia pohjia joissa kannattaa niin tehdä. Niitäkin vielä vastaan tulee muutaman vuoden sisällä.

Metsä kyllä uudistuu ilman muokkausta jos vain siemeniä on saatavilla. Toki puiden siemensadot vaihtelevat, mutta ajastaan metsä nousee joka tapauksessa. Ylipäätään metsän uudistamisessa tulisi siirtyä suosimaan luontaista uudistamista taimien sijaan, siitä olisi montakin etua, eikä vähiten taloudellista.

Metsätalouden kannattavuus on melko heikoilla kantimilla tulevaisuudessa joka tapauksessa. Mitä halvemmalla puuston saa kasvamaan, sen parempi metsänomistajan kannalta. Kansantaloudellisesti pienaukkojen hakkaamisella tuskin on mitään merkitystä kun metsätalouden arvo kokonaisuudessaan alkaa olla muutaman prosentin luokkaa ulkomaankaupasta.

Uudistamiskulujen vaikutusta metsän rahalliseen tuottoon voi itse kukin laskea Metlan Motti ohjelmalla. Mutta kuten sanottua, jokainen voi metsällään tehdä kuten itse katsoo parhaaksi, oli se sitten peritty puuhapalsta, tai sijoitusmielessä hankittu plantaasi.

Itse näkisin pienaukkohakkuun lähinnä kaistalehakkuuna. Kaistalehakkuusta pitäisi olla tutkimustietoakin olemassa.

Koukku: ”Metsä kyllä uudistuu ilman muokkausta jos vain siemeniä on saatavilla. Toki puiden siemensadot vaihtelevat, mutta ajastaan metsä nousee joka tapauksessa. Ylipäätään metsän uudistamisessa tulisi siirtyä suosimaan luontaista uudistamista taimien sijaan, siitä olisi montakin etua, eikä vähiten taloudellista.”

Tämän asian suhteen on syytä olla tarkkana, että logiikka säilyy.

Nykyisessä laissa luontaiselle uudistamiselle asetetaan tietyt ehdot, jotta se hyväksytään uudistamismenetelmäksi. Luontainen uudistaminen on siis valovuoden päässä uuteen lakiin ehdotettavasta ajatuksesta, jossa uudistamisvelvollisuutta ei ole. Jos luontaiseen uudistamiseen tähtääviä työvaiheita ja edellytyksiä ei ole, lotossakin on helpompaa voittaa kuin saada edes jonkinlainen talousmetsä aikaan. Pihjalaa ja vesasyntyistä koivua kyllä saattaa kasvaa heinän seassa, mutta mitä iloa siitä kenellekään on? Energiaharvennuksen jälkeen ei ole ainoatakaan kasvatuskelpoista puuta jäljellä, joten aukko ja uudistaminen glyfosaattia, muokkausta ja suurikokoisia istutustaimia käyttäen jäävät ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi.

Koukku: ”Metsätalouden kannattavuus on melko heikoilla kantimilla tulevaisuudessa joka tapauksessa. Mitä halvemmalla puuston saa kasvamaan, sen parempi metsänomistajan kannalta.”

Tulevaisuudessa mistään ei saa helposti rahaa. Tämä koskee niin metsätaloutta kuin mitä tahansa kilpailtua alaa. Riskien hallinta nousee pääosaan ja siinä suhteessa luontainen uudistaminen karuja mäntykankaita lukuunottamatta ei ole hallittua toimintaa. Metsässä halpa menetelmä ei siis tosiaankaan ole edellytys taloudelliselle onnistumiselle. Ei ole ollut ennen, eikä ole tulevaisuudessakaan. Nykyajan tilanne, jossa metsät on hoitorästeistä huolimatta saatu kasvamaan puuta pitkäjänteisen työn myötä, saattaa hämätä ja luoda mielikuvan, että tilanne olisi jotenkin itsestäänselvä. Vilkaisu 1900-luvun alun tilanteeseen palauttaa jalat takaisin maahan.