Keskustelut Metsänhoito Suomen hallitus keksinyt ikiliikkujan?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 73)
  • Suomen hallitus keksinyt ikiliikkujan?

    Merkitty: 

    Lueskelin Hesarista Metsähallituksen uusia tavoitteita hiilinielun kasvattamiseksi.  Siis lisääntyvässä määrin siirrytään jatkuvaan kasvatukseen, joka todistettavasti kasvaa vähemmän kuin jaksollinen,  Hiilinielua saadaan lisättyä sitten vähentämällä hakkuita.  Hienoa eikö totta?  Luonto ja ilmasto kiittävät.

    Valitettavasti kyseessä on kuitenkin vain uusi yritys keksiä ikiliikkuja.  Suomen hallitukselta on nimittäin jäänyt tunnustamatta se tosiasia, että maailmassa käytetään puupohjaisia tuotteita yhtä paljon riippumatta siitä myykö Metsähallitus kalikkaakaan metsistään.  Jos puuta teollisuudelle ei saada Suomesta niin sitten jostain muualta.   Tästä oli pari päivää sitten mm UPM:n  Pesonen televisiossa huolissaan.

    Jos metsiä käsitellään tavalla, jolla niiden tulevaisuuden kasvuedellytykset pilataan, syyllistytään pahemman laatuiseen ryöstöviljelykseen.  Tästä on kyse laajamittaisessa jatkuvassa kasvatuksessa.  Siis hiilinielujen kasvattamisen sijaan todellisuudessa aiheutetaan niiden väheneminen.

    Asia erikseen on sitten se, että Metsähallitus lienee pahasti ylihakannut metsiään saavuttaakseen ylimitoitetut tuottotavoitteensa.  Silloin saattaa ollakin paikallaan, että hakkuita rajoitetaan, jottei hyvässä kasvussa olevia metsiä hakattaisi, mikä on tietysti järjetöntä.   Hakkuiden rajoittaminen pitää kuitenkin tehdä niin, että mahdollistetaan kasvun lisääntyminen jatkossa, ei sen väheneminen.

     

  • A.Jalkanen

    Metsähallituksen metsät painottuvat Pohjois-Suomeen, jossa voi monesti ollakin järkevää tehdä poimintahakkuuta avohakkuun sijaan, varsinkin turvemailla. Tämä helpottaa myös muiden metsien käyttömuotojen kuten poronhoidon ja matkailun yhteensovittamista puuntuotannon kanssa.

    Tämä omistajalinjaus saattoi olla myös proaktiivinen eli ennakoiva veto, kun ”avohakkuut historiaan” -aloite on parhaillaan eduskunnassa.

    rööri roope

    Porot lihoiksi,jänkäjoonaat porukoineen eläkkeelle.Kaivostoiminta ja matkailu tuottamaan sekä metsä myös.

    Matkalu avartaa.Jäkäläkin kasvaa kun porot hävitetään ja pääsee vaeltamaan muutkin kun porot.

    Jänkäjoonaatkin elää ilman rikollista huijjausta ilman poroja yhteiskunnan tukea kun porotalous lopetetaan ja siirrytään markkinatalouteen.

    Metsä matkailu ja kaivostoiminta jyllää ja valtio kiittää kun eurot lisääntyy.

    Vero on ikiliikkuja kaikkialla.

     

     

     

    harrastelija

    Metsähallitus on jakanut hakkuualueet karkeasti kolmeen kuvioon; P-Suomi, K-Suomi ja E-Suomi. Ne tuottavat puuta hakkuuseen suunnilleen yhtä paljon. Pinta-alaa on pohjoisessa moninverroin enemmän kuin eteläsä.

    Milloinkahan media antaa tilaa ammattilaisille metsien kasvun ja hiilinielujen osalta? Vihreiden ”kunnianhimoinen” tavoite on parantaa koko maailman ilmasto! Siinä Suomen osuus on todellakin kovin vähäinen, sitä toitottavat edustajamme nostavat ainoastaan omaa egoaan!

    Raaka tosiasia on, että ilmasto alkaa taas jatkamaan lämpenemistä koronan jälkeenkin. Tässä vaiheessa Suomelle olisi parasta kansakuntana kehittää omia toimia ottamalla ilmaston lämpeneminen huomioon! Näin karulla pohjoisen rajalla ilmaston lämpenemisestä on monissa asioissa hyötyäkin.

    oksapuu

    Niin…

    Hakkuumäärä kuitenkin sen 6,5 miljoonaa mottia vuodessa, saa siinä harsia. Tuloutusvelvoite jossain 114milj.€ paikkeilla vuodessa, helppo laskea kun aiemmin nostettiin…

    Toivottavasti sinne pohjoiseen saadaan uusi sellutehdas, rauhoittuu hiukan sen kuitupuun dumppaaminen…

     

    Timppa

    En ole kyllä kepulainen.  Minun mielestäni pitäisi hakata enemmän.  Saataisiin lisää tehtaita ja työpaikkoja.  Ja, jos on kannattavia tehtaita, niin on toiveita saada puustakin jotain.  Jos tehtaat kurjistuvat puupulassa, niin ensimmäiseksi ne suljetaan.  Joudutaan myymään puut ulkomaille.  Mikähän lienee silloin hintataso?

    MaalaisSeppo

    Ei tehtaiden saanti ole hakkuista kiinni, vaan jalosteiden kysynnästä. Ei tehtaiden toiminta ole puun saannista kiinni. Puuta riittää.

    Puuki

    Hiilinielun keruustahan pitäisi  alkaa joskus maksaa pientä lisähintaa. Siksi että vähentää asetettua  hiilen sitomistavoitetta.  Siksikin kannattanee kasvattaa mahdollisimman paljon puuta/ha.   Lisäkasvusta jota saadaan tasaikäisellä mallilla pitää saada lisähintaa jossain vaiheessa.  Jk:ta lisätään jonkin verran pääasiassa viheriäiden vaatimuksien takia; useimmat heistä kun ei ymmärrä ihan oikein metsien hiilinieluasiaa ja siksi ovat vahvasti sen kasvatustavan lisäämisen puolesta.

    uudehko metsänomistaja

    A Jalkanen. Perustelisitko, miksi pohjoisen metsissä saattaa joskus olla järkevää tehdä poimintahakkuita avohakkuiden sijasta. Minusta on yllättävää, että asiantuntijana pitämäni nimumerkki ei pidäkään poimintahakkuita ainoana oikeana puunkasvatusmenetelmänä.

    Kalle Kehveli

    Pohjoisessa varsinkin poimintahakkuut ovat suolla turmiollisia, kun jäävä puuvaranto ei riitä mitenkään poistamaan ojituksen tarvetta vaan lisää sitä. Pohjoisessa siemenpuu asentoon tehtävät avohakkuut ovat ainoa järkevä toimenpide. Poronhoito pitäisi lopettaa, ei tuota mitään, kuluttaa vain veronmaksajien rahoja.

    Timppa

    Hakkuumäärä kuitenkin sen 6,5 miljoonaa mottia vuodessa, saa siinä harsia. Tuloutusvelvoite jossain 114milj.€ paikkeilla vuodessa, helppo laskea kun aiemmin nostettiin…

    Ei näytä tuo Metsähallituksen touhu kovin kannattavalta, koska kuitenkin 2/3-osaa puusta tulee sellaisilta alueilta, joissa metsä kasvaa hyvin.  Ja vaikka laskettaisiin bonusta vielä yhteiskunnallisista palveluista.   Meidän yhteismetsän verotettava tulo kuutiota kohden on yli kaksinkertainen.   Metsähallituksen tulosta varmastikin osittain rasittaa oma hakkuutoiminta.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 73)